Palvelujen järjestäminen -lautakunta, kokous 24.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Ikääntyneiden asunnonmuutostöiden myöntämisperusteet

IUHVADno-2023-52

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:

vastuualuejohtaja (ikääntyneiden palvelut) Kirsi Oksanen, etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

 

Asunnon muutostyö on sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 §:n 2 momentin mukainen muu sosiaalipalvelu. Se on kyseisen lain 11 §:ssä määriteltyyn tuen tarpeeseen vastaava asiakkaan hyvinvoinnille välttämätön sosiaalipalvelu. Palvelun tarkoituksena on tukea kotona selviytymistä. Palvelu perustuu hakijan palvelutarpeen arviointiin ja viranhaltijan tekemään päätökseen. Hakijalla ei ole subjektiivista oikeutta palveluun. Palvelua järjestetään tarkoitukseen varattujen määrärahojen nojalla ja rajoissa.

Myöntämisperusteet koskevat sosiaalihuoltolain nojalla järjestettäviä asunnon muutostöitä.

Asunnon muutostyöpalvelun tavoitteena on tukea ja edistää ikääntyneen henkilön itsenäistä suoriutumista ja asumista omassa kodissa. Tavoitteena on vähentää henkilön muun palvelun tarvetta ja/tai tarpeen mukaisen hoidon toteuttaminen omassa kodissa on mahdollista.

Palvelu kohdennetaan ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012, vanhuspalvelulaki) 3 §:n 1 momentin 1. ja 2. kohtien tarkoittamille ikääntyneille, jotka täyttävät seuraavat määritelmät:

  1. Fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi liikkumisessa on merkittäviä vaikeuksia tai kaatumisriski omassa kodissa on merkittävästi kohonnut,
  2. Merkittäviä vaikeuksia päästä kotiin, sieltä pois tai suoriutua päivittäistoiminnoista esimerkiksi henkilökohtaisen hygienian hoidosta, WC-toiminnoista, ruoanlaitosta, ruokailusta, levosta 
  3. Kodin esteellisyys estää henkilön asumisen omassa kodissa, välttämättömien palvelujen järjestämisen kotiin tai ilman pienimuotoisia muutostöitä henkilölle jouduttaisiin järjestämään huomattavasti raskaammat hoivan ja huolenpidon palvelut (esim. palveluasuminen).

 

Palvelu kohdennetaan pienituloisille ikäihmisille vakituiseen asuntoon. Pienituloisuuden bruttotulorajana rajana pidetään yksinelävällä korkeintaan 2200 € kuukaudessa ja parisuhteessa asuvilla korkeintaan 3500 € kuukaudessa. Tulorajoissa voidaan huomioida vuosittaiset mahdolliset indeksikorotukset.

Myöntämisperusteet on valmisteltu Itä-Uudenmaan kuntien viranhaltijoiden toimesta.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Palvelujen järjestäminen -lautakunta päättää hyväksyä sosiaalihuoltolain mukaiset ikäihmisille tarkoitetun asunnon muutostyönpalvelun myöntämisperusteet 01.02.2023  alkaen.

Pykälä tarkastetaan heti.

 

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä sosiaalihuoltolain mukaiset ikäihmisille tarkoitetun asunnon muutostyönpalvelun myöntämisperusteet 01.02.2023  alkaen.

Samalla Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti, että toimintaohje päivitetään seuraavan kerran toukokuussa.

Pykälä tarkastettiin heti kokouksessa.

Kokouskäsittely

Esittelijä lisäsi myöntämisperusteisiin myös sotainvalidit ja veteraanit ja heidän oikeutensa asunnon muutostöihin sekä mahdollisuus hakea avustusta korjaustöihin ARAn kautta.

Lisäksi myöntämisperusteisiin tehtiin vähäisiä teknisiä korjauksia.

 

Lautakunta kävi läpi neuvostojen lausunnot, jotka jaettiin jäsenille ennen kokousta (liite § 14).

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja (ikääntyneiden palvelut) Kirsi Oksanen
etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

 

Palvelujen järjestäminen -lautakunnan päätöksen 15.02.2023 mukaisesti ohjeita on tarvittaessa tarkennettu saapuneiden vammais- ja vanhusneuvostojen lausuntojen perusteella. Ikääntyneiden asunnon muutostöiden myöntämisperusteisiin ei ole ollut tarvetta tehdä muutoksia.

Ehdotus

Sosiaali-​ ja terveysjohtaja:

Palvelujen järjestäminen -​lautakunta merkitsee tiedoksi, että ei ole ollut tarvetta tehdä muutoksia sosiaalihuoltolain mukaiset ikäihmisille tarkoitetun asunnon muutostöiden myöntämisperusteisiin, jotka astuivat voimaan  01.02.2023.

 

Päätös

Itä-UUdenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -​lautakunta merkitsi teknisten korjausten jälkeen tiedoksi, että ei ole ollut tarvetta tehdä muutoksia sosiaalihuoltolain mukaiset ikäihmisille tarkoitetun asunnon muutostöiden myöntämisperusteisiin, jotka astuivat voimaan  01.02.2023.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjan otsikot muutetaan teknisenä korjuksena vastaamaan palveluseteleiden palvelukohtaisten sääntökirjojen otsikoita.