Aluehallitus, kokous 20.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 76 Perheohjaajan viran lakkauttaminen, sosiaalityöntekijän viran lakkauttaminen sekä sosiaaliohjaajan viran perustaminen

IUHVADno-2024-953

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Hallintosäännön 48 §:n mukaisesti aluehallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.  

Toiminnan ja talouden lähtökohdista on perusteltua, että hyvinvointialueella tehdään tarvittavia organisatorisia järjestelyjä myös henkilöstösuunnittelun lähtökohdista.  

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen operatiiviseen toimintamalliin kuuluu, että kaikki nimikemuutokset ja palkantarkistukset käsitellään työnantajan ja pääsopijajärjestöjen edustajista koostuvassa neuvottelukunnassa. Työantajan edustajina ko. neuvottelukunnassa ovat toimialajohtajat, henkilöstöjohtaja sekä palvelussuhdepäällikkö. Pääsopijajärjestöjä edustaa pääluottamusmies. Jotta esitys hyväksytään, sen tulee olla sekä toiminnallisesti että taloudenpidon kannalta perusteltu. Asiaa käsiteltäessä arvioidaan myös, mikä on esitetyn muutoksen vaikutus muihin samalla palkkahinnoittelutasolla oleviin. Nimikemuutosesitysten osalta edellytetään lisäksi, että nimike on Kevan nimikeluettelon mukainen.  Neuvottelukunnan käsittelyn jälkeen asia tuodaan hallintosäännön mukaiseen päätöksentekoon. 

Neuvottelukunta on käsitellyt kokouksessaan 26.2.2024 seuraavat muutosesitykset, joita se omalta osaltaan puoltaa:   

  1. Perheohjaajan viran lakkauttaminen perhetyön yksikössä (kp 4154).  
    Vs. palveluvastaava esittää, että perheohjaajan virka muutetaan perheohjaajan toimeksi. Perhetyön yhtenäistämisen kannalta on perusteltua, että kaikki samaa työtä tekevät ovat samanlaisissa palvelussuhteissa ja nimikkeet ovat yhtenevät. 
    Asia on käsitelty yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla 17.1.2024. Viran lakkauttaminen kuuluu aluehallituksen toimivaltaan (hallintosääntö 48 §) ja toimen perustaminen hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan (hallintosääntö 53 §).  Hyvinvointialuejohtajalle on valmisteltu päätösesitys perheohjaajan toimen perustamisesta. Lainsäädäntö edellyttää, että mikäli tehtävässä ei edellytetä julkisen vallan käyttämistä, virka tulee lakkauttaa ja sen tilalle tulee perustaa toimi.   
     
  2. Sosiaalityöntekijän viran lakkauttaminen ja sosiaaliohjaajan viran perustaminen nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa (kp 4410).
    Yksikössä on tarve konkreettiselle päihdetyön osaamiselle ja operatiiviselle verkostotyölle. Sosiaaliohjaajan pätevyys sopii paremmin tähän tarkoitukseen. Virka on tällä hetkellä avoin.  
    Muutos pienentää palkkakustannuksia. Sosiaalityöntekijän tehtäväkohtainen palkka on 3 812,19 euroa (02SOS04A) ja sosiaaliohjaajan 2 924,84 euroa (02SOS050). Lainsäädäntö edellyttää, että mikäli virkatehtävissä tapahtuu niin suuria muutoksia, ettei kyseessä ole enää sama virka, aiempi virka tulee lakkauttaa ja perustaa sen tilalle uusi. Hallintosäännön 48 §:n mukainen toimivalta viran perustamisesta ja lakkauttamisesta on aluehallituksella.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää: 

  1. lakkauttaa perheohjaajan viran perhetyön yksikössä ja 
  2. lakkauttaa sosiaalityöntekijän viran nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja 
  3. perustaa sosiaaliohjaajan viran nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden yksikköön ja että sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 mukainen sosionomin tutkinto.

Päätös

Aluehallitus päätti

  1. lakkauttaa perheohjaajan viran perhetyön yksikössä ja 
  2. lakkauttaa sosiaalityöntekijän viran nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja 
  3. perustaa sosiaaliohjaajan viran nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden yksikköön ja että sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 mukainen sosionomin tutkinto.

Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.