Aluehallitus, kokous 20.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Kansalliskielilautakunnan vuosikertomus vuodelle 2023

IUHVADno-2024-408

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hallintojohtaja Camilla Söderström,
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi
hallintopäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand
lilian.andergard-stenstrand(at)itasuusimaa.fi

 

Laki hyvinvointialueen 33 § mukaan kansalliskielilautakunnan on vuosittain annettava aluehallitukselle kertomus kielivähemmistön palvelujen toteutumisesta. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin lautakunnan antama kertomus antaa aihetta.

Tästä ensimmäisen toimintavuoden 2023 kertomuksen rungosta on viime syksynä keskusteltu kaksikielisten hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS:in yhteisissä verkostoissa sekä THL:n kanssa. Tavoitteena on ollut laatia osittain samoihin tietoihin perustuva runko, jotta voidaan toteuttaa vertailua ja seurantaa. Tämän lisäksi jokaisella organisaatiolla on omat erityiset kysymyksensä ja mittarinsa, jotka perustuvat tarpeisiin ja mahdollisuuteen saada tietoa omassa organisaatiossaan.

Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että vuoden 2023 vuosikertomuksessa ei tule olemaan optimaalisesti tietoa, sillä sellaisia erilaisia organisaation sisäisiä asiakas- ja potilastietojärjestelmiä ja muita mittareita ei ole vielä otettu käyttöön tai kehitetty, joita tarvittaisiin ruotsinkielisten palvelujen arvioimiseksi.

Tarkoituksena on, että kansalliskielilautakunta tässä kokouksessa keskustelee vuosikertomuksen rungosta ja sisällöstä sekä saatavilla olevista tiedoista. Seuraavassa kansalliskielilautakunnan kokouksessa 5.3.2024 on vuosikertomuksen varsinainen käsittely. Aluehallitus käsittelee vuosikertomusta kokouksessaan 21.3.2024.

Ehdotus

Hallintojohtaja:

Kansalliskielilautakunta päättää hyväksyä seuraavan alustavan rungon vuoden 2023 vuosikertomukselle.

1. Ruotsinkielisten palvelujen tarve

2. Ruotsinkielisten palvelujen saatavuus ja laatu

- Henkilöstön saatavuus

- Fyysiset palvelut

- Digitaaliset palvelut

- Puhelinpalvelut

- Tiedottaminen, ohjeet

3. Seuranta ja toimenpide-ehdotukset.

 

Päätös

Kansalliskielilautakunta päätti hyväksyä seuraavan alustavan rungon vuoden 2023 vuosikertomukselle:

1. Ruotsinkielisten palvelujen tarve

2. Ruotsinkielisten palvelujen saatavuus ja laatu

- Henkilöstön saatavuus

- Fyysiset palvelut

- Digitaaliset palvelut

- Puhelinpalvelut

- Viestintä, hallinto ja palaute

3. Seuranta ja toimenpide-ehdotukset.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjaan merkittiin, että Nina Björkman-Nysten saapui kokouksen klo 17.06 tämän asian käsittelyn aikana.

Kansalliskielilautakunta keskusteli vuoden 2023 vuosikertomuksen rungosta ja luonnoksesta sekä antoi evästystä jatkovalmistelulle.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hallintojohtaja Camilla Söderström,​
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi
hallintopäällikkö Lilian Andergård-​Stenstrand
lilian.andergard-​stenstrand(at)itasuusimaa.f

 

Kansalliskielilautakunnalla on 14.2.-22.2.2024 ollut mahdollisuus lukea ja kommentoida luonnos vuosikertomukseksi. Kommentit on otettu huomioitu liitteessä olevassa vuosikertomuksessa. 

Ehdotus

Hallintojohtaja: 
Kansalliskielilautakunta hyväksyy vuoden 2023 vuosikertomuksen liitteen mukaisesti, ja lähettää vuosikertomuksen aluehallitukselle tiedoksi. 

Päätös

Kansalliskielilautakunta hyväksyi vuoden 2023 vuosikertomuksen liitteen mukaisesti, ja lähettää vuosikertomuksen aluehallitukselle tiedoksi.

Kokouskäsittely

Kansalliskielilautakunta keskusteli ehdotuksesta vuosikertomukseksi ja päätti kahdesta lisäyksestä:

s. 3 kolmannen kappaleen viimeinen lause: Lisäksi henkilökuntaa kehotetaan kehittämään kielitaitojaan. -> Lisäksi henkilökuntaa kehotetaan kehittämään kielitaitojaan mahdollistamalla kielikursseja työaikana ja ottamalla pitkällä aikavälillä käyttöön kielenkäyttölisän.

s. 13 uusi toimenpide-ehdotus:

Kieliliput
Kansalliskielilautakunta puoltaa kielilippujen käyttöönottoa henkilökunnalle. Kieliliput kertovat asiakkaalle millä kielellä henkilökunta voi palvella ja tiedottaa.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
hallintojohtaja Camilla Söderström, 
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi
hallintopäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi 

 

Hyvinvointialuelain 33 § mukaan kansalliskielilautakunnan on vuosittain annettava aluehallitukselle kertomus kielivähemmistön palvelujen toteutumisesta. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin lautakunnan antama kertomus antaa aihetta.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus merkitsee liitteessä olevan kansalliskielilautakunnan vuosikertomuksen 2023 tiedoksi.

Päätös

Aluehallitus merkitsi liitteessä olevan kansalliskielilautakunnan vuosikertomuksen 2023 tiedoksi.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.