Aluehallitus, kokous 20.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Raportointi valtuustoryhmien toiminnan tukemisesta

IUHVADno-2024-1005

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hallintopäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand
etunimi.sukunimi(at)@itauusimaa.fi


Hyvinvointialueen hallintosäännön 104 §:n mukaan hyvinvointialue voi valtuustoryhmien toimintaedellytysten parantamiseksi vuosittain hakemuksesta taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Vuosina 2022 ja 2023 ryhmän tuen määrä oli 6 000 euroa valtuutettua kohden vuodessa, ja vuonna 2024 tuen määrä on 5 500 euroa valtuutettua kohden vuodessa. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä käyttötarkoitus. Tuen saajan tulee raportoida tuen käytöstä vähintään kerran vuodessa. Aluehallitus voi antaa tukeen liittyviä tarkempia määräyksiä. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä.

Aluehallitus päätti 1.9.2022 § 10 valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteista. Valtuustoryhmän tukea ei voi näiden periaatteiden mukaan siirtää kalenterivuodelta toiselle. Tästä poiketen aluehallitus päätti kuitenkin 5.1.2023 § 5, että valtuustoryhmille vuonna 2022 myönnetty tuki on käytettävissä 31.12.2023 saakka ja että valtuustoryhmän tulee antaa selvitys tuen käytöstä viimeistään helmikuun loppuun 2024 mennessä. Koska aluevaltuuston toimikausi alkoi 1.3.2022, maksettiin vuonna 2022 toimintatukea 10 kuukaudelta yhteensä 5 000 euroa valtuutettua kohden, ja tuen maksukausi oli vuoden 2022 osalta 1.3.­-31.12.2022.

Hallintosäännön 31 §:n mukaan hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää määrärahan puitteissa avustusten myöntämisestä valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen sekä niiden takaisinperinnästä.

Valtuustoryhmän tukea vuodelle 2022 hakivat kaikki valtuustoryhmät lukuun ottamatta Liike nyt -valtuustoryhmä. Valtuustoryhmän tukea vuodelle 2023 hakivat kaikki valtuustoryhmät paitsi Liike nyt -valtuustoryhmä ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä. Valtuustoryhmät ovat 29.2.2024 mennessä antaneet selvityksen sekä vuoden 2022 että vuoden 2023 tuen käytöstä.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus merkitsee liitteenä olevan valtuustoryhmien tuen käytön vuosina 2022 ja 2023 tiedoksi.

Päätös

Aluehallitus merkitsi liitteenä olevan valtuustoryhmien tuen käytön vuosina 2022 ja 2023 tiedoksi.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.