Palvelujen järjestäminen -lautakunta, kokous 13.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Digitaalisen sote- keskuksen palveluvastaavan ja vastuulääkärin viran perustaminen

IUHVADno-2023-3944

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom, heli.sjoblom2@itauusimaa.fi
sosiaalityön johtaja Hanna Kaunisto
johtava lääkäri Susanna Varilo
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Digitaalinen sote-keskus HyVä-Digi on aloittanut toimintansa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella 1.9.2023. HyVä-Digin tavoitteena on tuottaa paikasta ja ajasta riippumattomia sosiaali- ja terveyspalveluja alueen asukkaille keskitetysti ja yhtenäisellä mallilla. Toiminta on käynnistetty Kestävän kasvun hankerahoituksen turvin ja rahoitus jatkuu kesäkuun loppuun 2025. Toiminnan johtamisen ja kehittämisen näkökulmasta on nähty tärkeäksi nivoa digitaalinen sote- keskus osaksi hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa ja organisaatiota käynnistysvaiheen jälkeen.

Tavoitteena on kehittää ja monialaistaa palvelutarjontaa niin, että tulevaisuudessa HyVä-Digi toimisi kivijalkapalvelujen rinnalla tarjoten asiakkaille ohjausta sekä neuvontaa että sosiaali- ja terveyspalveluita. Toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää, että laajennettavalla toiminnalla ja työyhteisöllä on oma esihenkilönsä. Esihenkilö vastaa toiminnan kokonaiskehittämisestä sekä henkilöstön tehtävistä, osaamisesta ja työhyvinvoinnista. Hyvinvointialueen tulosyksiköissä palveluvastaavan tehtävät vastaavat parhaiten HyVä-Digissä tarvittavaa esihenkilötasoa ja -työtä. Tehtävään kuuluu esihenkilönä toimiminen sekä terveyden- että sosiaalihuollon ammattilaisille sekä erityisesti so-te integraation edistäminen.

Vastuulääkäri vastaa HyVä-digin lääketieteellisestä toiminnasta ja toimii yksikön lääkäreiden esimiehenä. Palveluvastaava ja vastuulääkäri vastaavat yhdessä yksikön päivittäisestä toiminnasta. Vastuulääkärin työajasta noin 70 % on lääkärin vastaanottotyötä HyVä-Digissä.

Molempien virkojen rahoitus Kestävän kasvun- hankerahoituksella 06.2025 saakka, jonka jälkeen hyvinvointialueen henkilöstökuluissa.

Hyvinvointialuelain (611/2021 92 §) mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueella säädetään erikseen. Laki kuntalain muuttamisesta (305/2003 44 §) mukaan virkasuhdetta käytetään sellaisessa tehtävässä, jossa käytetään julkista valtaa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön (48 §) mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta ja vahvistaa virkojen kelpoisuusvaatimukset virkoja perustaessaan (50 §). Virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003 6 §) mukaan sen lisäksi mitä on perustuslaissa säädetty virkasuhteeseen ottamisesta, virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai hyvinvointialueen päättämä erityinen kelpoisuus.  

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialuehallitus päättää perustaa digitaaliseen sote-keskukseen (HyVä-Digi) palveluvastaavan (1) ja vastuulääkärin (1) virat.

Aluehallitus vahvistaa palveluvastaavan viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan sosiaali- ja terveysalan ylemmän korkeakoulututkinnon ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon.  

Aluehallitus vahvistaa vastuulääkärin viran kelpoisuusehdoksi Suomessa laillistettu lääkäri  ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon. 

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialuehallitus päätti perustaa digitaaliseen sote-keskukseen (HyVä-Digi) palveluvastaavan (1) ja vastuulääkärin (1) virat.

Aluehallitus vahvisti palveluvastaavan viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan sosiaali- ja terveysalan ylemmän korkeakoulututkinnon ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon.

Aluehallitus vahvisti vastuulääkärin viran kelpoisuusehdoksi Suomessa laillistettu lääkäri ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjan merkittiin, että jäsen Lotte-Marie Stenman ja kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja Tom Liljestrand poistuivat kokouksesta klo 21.22 tämän asian käsittelyn jälkeen.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom,​ heli.sjoblom2@itauusimaa.fi
sosiaalityön johtaja Hanna Kaunisto
johtava lääkäri Susanna Varilo
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta merkitsee tiedoksi Itä-​Uudenmaan hyvinvointialuehallituksen päätöksen §306, 23.11.2023 perustaa digitaaliseen sote-​keskukseen (HyVä-​Digi) palveluvastaavan (1) ja vastuulääkärin (1) virat.

Lautakunta merkitsee lisäksi tiedoksi aluehallituksen päätökset vahvistaa palveluvastaavan viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan sosiaali-​ ja terveysalan ylemmän korkeakoulututkinnon ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon, sekä vahvistaa vastuulääkärin viran kelpoisuusehdoksi Suomessa laillistettu lääkäri ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta merkitsi tiedoksi Itä-​Uudenmaan hyvinvointialuehallituksen päätöksen §306, 23.11.2023 perustaa digitaaliseen sote-​keskukseen (HyVä-​Digi) palveluvastaavan (1) ja vastuulääkärin (1) virat.

Lautakunta merkitsi lisäksi tiedoksi aluehallituksen päätökset vahvistaa palveluvastaavan viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan sosiaali-​ ja terveysalan ylemmän korkeakoulututkinnon ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon, sekä vahvistaa vastuulääkärin viran kelpoisuusehdoksi Suomessa laillistettu lääkäri ja kielitaitovaatimukseksi yhden kotimaisen kielen hyvän taidon sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvän suullisen taidon.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.