Aluevaltuusto, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Takauksen myöntäminen HPK Palvelut Oy:lle

IUHVADno-2023-844

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu- ja lisätiedot:
hallintojohtaja Camilla Söderström, camilla.soderstrom1@itauusimaa.fi

HPK Palvelut Oy on Porvoon kaupungin, Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Sipoon kunnan omistama yhtiö, joka on perustettu vuonna 2022. Yhtiö tuottaa omistajilleen talous-, palkka-, ICT-perustietotekniikka ja käännöspalveluita. Yhtiö ei toimi kilpailluilla markkinoilla, vaan tuottaa palveluita ainoastaan omistajilleen sekä omistajien konserniin kuuluville pienyhtiöille.

Porvoon kaupungilla on aikaisemmin ollut sopimus ICT-leasinglaitteiden elinkaaripalveluista 3 Step IT Oy:n kanssa. Sopimus siirtyy kaupungilta HPK Palvelut Oy:lle ja sopimuksen rahoittajana toimii OP Yrityspankki Oyj. OP Yrityspankki Oyj on myöntänyt HPK Palvelut Oy:lle sopimukselle 7 112 500,00 euron suuruisen limiitin, jolle haetaan hyvinvointialueen omavelkaista takausta enimmäisvastuulla 2 450 000,00 euroa. Hyvinvointialueen osuus HPK Palvelut Oy:n sopimuksen laitekannasta on noin 30 % ja haettu takaus perustuu hyvinvointialueen osuuteen laitekannasta, huomioiden kuitenkin myös tulevat laitehankinnat.

Limiittiä vastaan HPK Palvelut Oy hankkii 3 Step IT Oy:ltä hyvinvointialueelle ICT-laitteita. Hyvinvointialueen vastuu on aina enintään 80 prosenttia käytössä olevasta limiitin määrästä, korkoineen ja kuluineen, ja vastuu koskee vain hyvinvointialueen laitteisiin kohdistuvaan limiitin käyttöön.

Hyvinvointialuelain 134 §:n mukaan hyvinvointialueen myöntämä laina taikka takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa hyvinvointialueen kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Hyvinvointialue ei saa myöntää lainaa taikka takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Hyvinvointialueen edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.

Hyvinvointialueen kyky suoriutua lakisääteisistä tehtävistä ei vaarannu, mikäli hyvinvointialue myöntää yhtiön limiitin vakuudeksi 2 450 000,00 euron suuruisen takauksen, sillä yhtiön asiakkaana hyvinvointialue on itse limiitin kohteena olevien laitteiden loppukäyttäjä ja maksaa palveluista HPK Palvelut Oy:lle. Koska hyvinvointialue on itse kyseessä olevien vastuiden maksaja ja vastaa yksinomaan omien laitteidensa leasingmaksuista, ei vastavakuuden vaatimisella ole vaikutusta takauksen turvaamisessa.

Hallintosäännön 25 §:n mukaan aluevaltuusto päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että HPK Palvelut Oy:n limiitin vakuudeksi myönnetään 2 450 000,00 euron omavelkainen takaus.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Valmistelu-​ ja lisätiedot:
hallintojohtaja Camilla Söderström,​ camilla.soderstrom1@itauusimaa.fi

Ehdotus

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päättää, että HPK Palvelut Oy:n limiitin vakuudeksi myönnetään 2 450 000,00 euron omavelkainen takaus.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus (Aluevalitus)

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella aluevalituksella.

Valitusaika

Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena (3) päivänä viestin lähettämisestä. Jäsenkunnan ja jäsenkunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen:

Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki.
​​​​​helsinki.hao(at)oikeus.fi

Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle. Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää: Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 09.00 – 15.00.