Aluevaltuusto, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Aloite seniorineuvoloiden pilotoinnista Itä-Uudellamaalla

IUHVADno-2023-676

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja, ikääntyvien palvelut Kirsi Oksanen
vastuualuejohtaja, yhteiset terveyspalvelut, Carita Schröder
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom, heli.sjoblom2(at)itauusima.fi
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusima.fi

 

Aloitteen sisältö lyhyesti

Aloite koskee seniorineuvoloiden pilotoimista Itä- Uudenmaan hyvinvointialueella. Aloitteessa esitetään budjettivarausta vuoden 2023 talousarviosta lähtien eläkeläisten ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon sekä seniorineuvolamallin pilotoimiseen esimerkiksi 1- 3 paikkakunnan tai koko Itä- Uudenmaan hyvinvointialueella. Lisäksi aloitteessa esitetään, että aluevaltuusto selvittää EU- instrumenteista mahdollisesti haettavissa olevat kehittämisvarat seniorineuvolahankkeelle.

Seniorineuvolaa on kokeiltu muun muassa nykyisellä Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialueella. Toimintaperiaatteena on kutsua laajaan terveystarkastukseen henkilöt, jotka siirtyvät työelämästä vanhuuseläkkeelle ja tippuvat työterveyshuollon palvelujen ulkopuolelle. Terveystarkastuksilla pyritään löytämään piilevät kansansairaudet ja ohjamaan asiakkaat palvelujen piiriin. Toimintaa on muun muassa Raahen alueella keskitetty kouluterveydenhuollon kesälomiin, jolloin on pystytty välttämään lisäkustannuksia.

 

Palvelujen nykytila

Terveydenhuoltolain (13§) mukaan terveysneuvonta on sisällytettävä kaikkiin palveluihin ja tarpeelliset terveystarkastukset on järjestettävä. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden terveys- ja sosiaalipalveluista (12§) velvoittaa terveellisten elintapojen ja toimintakyvyn edistämiseen ohjauksen kautta.

Ikä- ja aikuisneuvoloista on useita pilotointeja ja jalkautettuja toimintamalleja, joista esimerkiksi Raahessa pitkään toimineista ikä- ja aikuisneuvolapalveluista on saatu hyviä kokemuksia. Tällä hetkellä Raahen aikuisneuvolassa tehdään 68-vuotiaille laajoja terveystarkastuksia, ohjataan palvelujen piiriin riskikartoituksen perusteella ja annetaan muun muassa elämäntapaohjausta. Raahen ikäneuvolassa tehdään muun muassa omaishoitajien, leskeksi jääneiden ja yksinasujien terveystarkastuksia. Toimintamallia ei ole vielä laajennettu koko Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Usealla hyvinvointialueella käydään tällä hetkellä keskustelua aikuisneuvolatoiminnan käynnistämisestä.

Aikuisväestön ikäsidonnaisista laajoista terveystarkastuksista on kokeiluja myös Itä- Uudenmaan hyvinvointialueella. Sipoossa edelleen toiminnassa oleva aikuisneuvola vastaa pitkälti seniorineuvolan toimintamallia. Siellä kutsuttuihin ovat kuuluneet 40 vuotiaat miehet ja 50 vuotiaat naiset. Muilta osin aikuisneuvolan toimintaan ovat kuuluneet muun muassa kansansairauksien riskiin kuuluvien tunnistaminen ja ohjaus sekä muun muassa psykososiaalinen tuki, painonhallinnan tuki, tupakoinnin lopettamisen tuki ja unettomuuden hoitoa.

Porvoossa on kutsuttu yli 65- vuotiaita terveystarkastuksiin kokeiluluonteisesti vuoden 2016-17 aikana. Kokemuksen perusteella laajoille terveystarkastuksille ei koettu tarvetta eikä kokeilua jatkettu. Palautteiden perusteella myös peruuttamattomien poisjääntien määrä oli kokeilussa melko merkittävä. Tukea elämäntapamuutosten tekemiseen tarjotaan tällä hetkellä terveysasemien vastaanotoilta koko hyvinvointialueella. Myös omaishoitajien terveystarkastukset toteutetaan terveysasemilla (laki omaishoidon tuesta 3a§). Ikääntyvien palveluissa vanhuuseläkkeelle siirtyvää ohjataan palveluohjauksen kautta.

Laajojen ikäsidonnaisten terveystarkastusten sijaan olisi tarpeen miettiä, miten tavoitamme kansansairauksien riskiryhmät ja miten pystymme kohdistamaan tarpeen mukaisia palveluja esimerkiksi vanhuuseläkkeelle siirtyville. Palvelut voidaan jakaa digipalveluihin, vuorovaikutteisiin etäpalveluihin sekä kasvokkain tapahtuviin vastaanottopalveluihin.  Kevyempien terveyspalvelujen siirtäminen digipalveluiksi vapauttaa terveydenhuollon niukkaa resurssia paljon palveluita ja monialaisia palveluita tarvitsevien käyttöön. Työelämästä pois siirtyvien ikäryhmässä on enenevissä määrin digiosaamista ja valmiutta digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen. Tärkeää olisi pystyä integroimaan monialaiset palvelut muun muassa matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä sosiaalipalvelut kyseisen kohderyhmän terveyspalveluihin kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti. Myös yhteistyö kolmannen sektorin kanssa on tässä kohdin merkittävää.  

Johtopäätökset:

Alueen terveysasemien jonotilanne on tällä hetkellä haasteellinen erityisesti hoitotakuun voimaantulon ja työntekijäpulan valossa eikä laajoille uusille kivijalkapalvelun toiminnoille ole realistisia mahdollisuuksia. Porvoossa aloitettu Omatiimi on laajennettu kaikille alueen terveysasemille pitkäaikaissairaiden ja paljon palveluita tarvitsevien toimintamalliksi. Omatiimin sisällä hiotaan RRP- hankekokonaisuuteen liittyen paraikaa toimintaprosesseja monimuotoisen avun ja tuen piirissä olevien asiakkaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi ja toisaalta tarkastellaan myös uudelleen asiakkuuskriteerejä sekä -prosesseja kasvokkain tapahtuvan vastaanottotoiminnan tarpeen näkökulmasta.  Tavoitteena on yhdistää digitaaliset palvelut kiinteäksi osaksi prosesseja.

Aikuis- tai seniorineuvolan alle liittyvät palvelut ovat tällä hetkellä olemassa, mutta niitä ei tarjota seniorineuvolan nimellä eivätkä tarkoita ikäsidonnaisia terveystarkastuksia. Aikuis- tai seniorineuvolatoiminnan palveluista suurin osa voidaan keskittää tulevan digisotekeskuksen alle eikä ole tarkoituksenmukaista käyttää palveluun terveysasemien kivijalkapalveluja.

 

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että edellä esitetty annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että edellä esitetty annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja,​ ikääntyvien palvelut Kirsi Oksanen vastuualuejohtaja,
yhteiset terveyspalvelut,​ Carita Schröder
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom,​ heli.sjoblom2(at)itauusima.fi
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusima.fi

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja,​​ ikääntyvien palvelut Kirsi Oksanen vastuualuejohtaja,​
yhteiset terveyspalvelut,​​ Carita Schröder
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom,​​ heli.sjoblom2(at)itauusima.fi
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusima.fi

Ehdotus

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valtuusto

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä lain hyvinvointialueesta 141 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.