Aluevaltuusto, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Aloite lukureseptin käyttöönotosta neuvoloissa

IUHVADno-2023-253

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
tulosyksikköpäällikkö, perhe- ja sosiaalipalvelut, Katarina Alhovuori
vastuualuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut, Ilona Koskenniemi
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Valtuustoaloitetta on käsitelty yhdessä neuvolatoiminnasta vastaavan palveluvastaavan ja läntisen alueen neuvolan vastaavan terveydenhoitajan kanssa. Hyvinvointialueella on yhteensä 10 neuvolan toimipistettä, joista lukureseptejä jaettaisiin.

Valtuustoaloitetta on myös käsitelty Sipoon, Porvoon ja Loviisan kirjastotoiminnasta vastaavien esimiesten kanssa. Selvitys päätettiin tässä vaiheessa tehdä kolmen suurimman kunnan kirjastojen kanssa, jotka tulisivat olemaan päävastuussa toimintamallin kehittämisestä ja käytännön tehtävien toteuttamisessa. Jatkossa myös Itä-Uudenmaan muiden kuntien kirjastojen edustajat otetaan mukaan yhteistyöhön.

Selvitystä tehtäessä Sipoon, Porvoon ja Loviisan kirjastojen esimiehet kertoivat jo olemassa olevista toimintamalleista, joilla pyritään tukemaan lasten lukemista. Kirjastoilla on mm. vauvaperhetapaamisia, erilaisia ryhmiä ja lukunurkkauksia. Kirjastot ovat myös tehneet neuvoloiden kanssa jo aikaisemmin yhteistyötä. Edelleen on kuitenkin huomattu, että on perheitä, jotka ajattelevat, että kirjasto on hiljainen tila, johon ei sovi tulla pienten lasten kanssa. Tästä syystä kaikenlainen yhteistyö tiedon levittämiseksi ja perheiden kannustamiseksi on tarpeen ja kaikkien kolmen kunnan kirjastojen edustajat ilmoittivat lähtevänsä mukaan Lukuresepti-toimintamallin kehittämiseen.

Tehty suunnitelma:
Lukuresepti-toimintamallin käyttöönottamiseksi on sovittu, että hyvinvointialueen edustajat kutsuvat seuraavaksi alueen kuntien kirjastojen edustajat yhteiseen kokoukseen kevään aikana. Toimintamallin käyttöönotto vaatii mm. tarkemman tutustumisen Pälkäneen toimintamalliin, itse lukureseptin ja siihen liittyvän ohjeen laatimisen ja kääntämisen, henkilöstön ja asiakkaiden tiedottamisen, mahdollisten kustannusten kartoittamisen ym. Toimintamallin käyttöönoton edellytyksenä on myös, että neuvolan muut, lakisääteiset tehtävät on varmistettu, mutta tavoitteena ja tahtotilana on ryhtyä suunnittelemaan mallin käyttöönottoa mahdollisimman pian.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että edellä esitetty annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että edellä esitetty annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
tulosyksikköpäällikkö,​ perhe-​ ja sosiaalipalvelut,​ Katarina Alhovuori
vastuualuejohtaja,​ perhe-​ ja sosiaalipalvelut,​ Ilona Koskenniemi
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
tulosyksikköpäällikkö,​​ perhe-​​ ja sosiaalipalvelut,​​ Katarina Alhovuori
vastuualuejohtaja,​​ perhe-​​ ja sosiaalipalvelut,​​ Ilona Koskenniemi
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valtuusto

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä lain hyvinvointialueesta 141 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.