Aluehallitus, kokous 15.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Esihenkilön viran perustaminen asumispalveluiden ohjaajan työsopimussuhteisen tehtävän tilalle

IUHVADno-2024-286

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen, 
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Palveluvastaava Alexandra Blomqvist on esittänyt, että työikäisten asumispalveluiden vastaavan asumisohjaajan työsopimussuhteinen tehtävä lakkautetaan ja sen tilalle perustetaan esihenkilön virka. 

Työsopimussuhteisen tehtävän lakkauttamisesta päättää hallintosäännön 53 §:n mukaisesti hyvinvointialuejohtaja. Viran perustamisesta päättää aluehallitus (hallintosääntö 48 §).

Perusteluna on, että työikäisten palveluissa yhtenäistetään samaa työtä tekevien nimikkeet. Kaikki yksiköt ovat moniammatillisia, ja yksikön johtamistehtävässä olevan tulee olla virkasuhteessa. Lain mukaan tehtävä, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa.

Esitetyllä muutoksella on kustannusvaikutus. Vastaavan asumisohjaajan tehtäväkohtainen palkka on 3 201,78 euroa kuukaudessa. Esihenkilön tehtäväkohtainen palkka on 3 358,07 euroa kuukaudessa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen operatiiviseen toimintamalliin kuuluu, että kaikki nimikemuutokset ja palkantarkistukset käsitellään työnantajan ja pääsopijajärjestöjen edustajista koostuvassa neuvottelukunnassa. Työantajan edustajina ko. neuvottelukunnassa ovat toimialajohtajat, henkilöstöjohtaja sekä palvelussuhdepäällikkö. Pääsopijajärjestöjä edustaa pääluottamusmies. Jotta esitys hyväksytään, sen tulee olla sekä toiminnallisesti että taloudenpidon kannalta perusteltu. Asiaa käsiteltäessä arvioidaan myös, mikä on esitetyn muutoksen vaikutus muihin samalla palkkahinnoittelutasolla oleviin. Nimikemuutosesitysten osalta edellytetään lisäksi, että nimike on Kevan nimikeluettelon mukainen. 

Viran kelpoisuusehdoista päätetään virkaa perustettaessa. Mikäli kelpoisuusehdoista ei päätetä viran perustamisen yhteydessä, virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää niistä. (Hallintosääntö 50 §).

Asia on käsitelty palkka- ja nimikemuutosneuvottelukunnassa 22.1.2024. Neuvottelukunta puoltaa ehdotusta. Neuvottelukunta totesi lausunnossaan, että virka tulee laittaa viranhaltijalain (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta) mukaisesti julkiseen hakuun, ja asia tulee käsitellä nykyisen toimenhaltijan kanssa yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla ja käydä tämän kanssa läpi vaihtoehtoja palvelussuhteen jatkumiseksi Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella, mikäli tämä ei tule valituksi perustettavaan esihenkilön virkaan.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää, että

  1. lakkautettavan asumispalveluiden ohjaajan työsopimussuhteisen tehtävän tilalle perustetaan esihenkilön virka ja
  2. että viran kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus ja
  3. että muutoksen hetkellä esihenkilön tehtäväkohtainen palkka on voimassa olevan palkkahinnoittelun mukaisesti 3 358,07 euroa kuukaudessa.   

Päätös

Aluehallitus päätti, että

  1. lakkautettavan asumispalveluiden ohjaajan työsopimussuhteisen tehtävän tilalle perustetaan esihenkilön virka ja
  2. että viran kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus ja
  3. että muutoksen hetkellä esihenkilön tehtäväkohtainen palkka on voimassa olevan palkkahinnoittelun mukaisesti 3 358,07 euroa kuukaudessa.

Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.