Aluehallitus, kokous 28.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 281 Yhteistoimintaneuvottelujen päättäminen ja neuvottelutuloksen käsitteleminen

IUHVADno-2024-1945

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Aluehallituksen päätöksellä 16.5.2024 § 123 käynnistettiin toiminnalliset yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät 27.8.2024. Neuvottelutulos oli yksimielinen.

Käsitellyt toiminnalliset muutokset eivät yksinomaan riitä talouden tasapainottamiseen. Talousennusteen mukaan alijäämä on edelleen kasvanut, ja sopeuttamispaine on suuri.

Talouden tasapainottamista on tavoiteltu tuottavuusohjelman ns. A-korin toimenpitein. A-korin toimenpiteet koskevat palvelurakenteen kehittämistä toiminnanohjauksen ja palveluintegraation keinoin. Koska alijäämä tulee kattaa vuoden 2026 loppuun mennessä, on välttämätöntä käynnistää myös tuottavuusohjelman korien B ja C valmistelu, jotta varmistetaan talouden sopeuttaminen taloussuunnittelukaudella.  

Korin B toimenpiteet saattavat toteutuessaan laskea palveluiden saatavuutta. Korin C toimenpiteet saattavat toteutuessaan heikentää ja leikata palvelutasoa. Tuottavuusohjelman mukaan B-korin toimenpiteet voivat esimerkiksi supistaa ei-lakisääteisten palveluiden tarjontaa tai aukioloaikoja, kaventaa palveluiden myöntämisen perusteita niissä palveluissa joissa se on mahdollista ja rajoittaa Uudenmaan ulkopuolella asuvien asiakkaiden ja asiakkuuksien alkamista. C-korin toimenpide-esimerkkeinä mainitaan henkilöstön lomautukset, tehtävänkuvien muutokset ja irtisanomisten valmistelu, ei-lakisääteisten palveluiden tuottamisen lopettaminen, joidenkin perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yksiköiden sulkeminen sekä asumispalveluiden paikkamäärien supistaminen.

Päättyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden neuvottelutuloksen käsittelemisen yhteydessä aluehallitukselle esitettiin, että se päättäisi jatkotoimenpiteiden valmistelun käynnistämisestä. 

Koska jatkotoimenpiteet toteutuessaan saattavat aiheuttaa sellaisia henkilöstövaikutuksia, joilla voi olla vaikutusta henkilöstön palvelussuhteen ehtoihin, myös nämä jatkotoimenpiteet on käsiteltävä yhteistoimintalain mukaisella prosessilla. Jos vuoden 2025 talousarvioehdotus edellyttää sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen voi johtaa useiden henkilöiden osa-aikaistamiseen, lomauttamiseen, irtisanomiseen tai palvelussuhteiden ehtojen heikkenemiseen, näitä työvoiman vähentämistoimenpiteitä on yhteistoimintalain 4 §:n 2 momentin mukaan käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin hallitus tekee valtuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

Esityksenä on, että aluehallitus päättää käynnistää tuottavuusohjelman B ja C -korien toimenpiteitä koskevat yhteistoimintamenettelyt talouden tasapainottamisen jatkotoimenpiteiden valmistelemiseksi.  

Neuvoteltavat toimenpiteet voivat toteutuessaan johtaa irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin, lomautuksiin tai palvelussuhteen ehtojen heikkenemisiin/muutoksiin. Mikäli toimipisteitä lakkautetaan, on mahdollista, että resurssitarve vähenee. Kun samanaikaisesti on tarvetta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstölle, neuvottelujen yhteydessä arvioidaan, missä määrin esimerkiksi hallintoon tai tukipalveluihin mahdollisesti kohdistuvaa henkilöstöresurssin vähentämistarvetta voidaan ohjata ydintoiminnan tarpeisiin.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus

  1. päättää käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta annetun lain 4 §:n ja 7 §:n mukaiset yhteistoimintaneuvottelut tuottavuusohjelman B- ja C-korien toimenpiteiden valmistelemiseksi ja 
  2. että yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä neuvottelutulos ja yhteenveto talouden tasapainottamisen edellyttämistä konkreettisista toimenpiteistä euromääräisine vaikutusarvioineen tuodaan aluehallituksen käsiteltäväksi ennen kuin aluehallitus antaa talousarvioesityksensä aluevaltuustolle.


Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus

  1. päätti käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta annetun lain 4 §:n ja 7 §:n mukaiset yhteistoimintaneuvottelut tuottavuusohjelman B-​ ja C-​korien toimenpiteiden valmistelemiseksi ja
  2. että yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä neuvottelutulos ja yhteenveto talouden tasapainottamisen edellyttämistä konkreettisista toimenpiteistä euromääräisine vaikutusarvioineen tuodaan aluehallituksen käsiteltäväksi ennen kuin aluehallitus antaa talousarvioesityksensä aluevaltuustolle.


Pykälä tarkastettiin heti. 

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
henkilöstöjohtajá Anu Rautiainen
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue käynnisti aluehallituksen päätöksellä 26.9.2024 § 214  yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi. Samalla aluehallitus päätti, että yhteistoimintaneuvottelujen tulos ja päätösehdotus tarvittavien toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuodaan aluehallituksen käsiteltäväksi, kun yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet.

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain 4 §:n mukaisesti yhteistoiminnassa tulee käsitellä muun muassa ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa sekä taloudellisista ja tuotannollisista syistä toimenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista. Lisäksi, jos hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin aluehallitus tekee aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

Yhteistoimintaneuvottelut aloitettiin 4.10.2024 ja viimeinen neuvottelu pidettiin 15.11.2024. Yhteistoimintamenettelyllä on turvattu henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet yhteistoimintalain piirissä olevissa työnantajan päätösasioissa. Suunnitellut muutokset on lain hengen mukaisesti suunniteltava vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.

Neuvotteluissa esiteltiin viranhaltijatyönä valmistellut tuottavuusohjelman B- ja C-korien toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi sekä niiden mahdolliset henkilöstövaikutukset. Pääsopijajärjestöjä edustavat pääluottamusmiehet eivät esittäneet neuvotteluissa muutos- taikka vastaehdotuksia, mutta antoivat kuitenkin oman kirjallisen kannanottonsa (liitteenä).   

Yhteistoimintaneuvotteluissa käsittelyt toimenpiteet:

a)      Pelastustoimi

Ruotsinpyhtään paloasema: 15 sivutoimisen työsuhteen irtisanomista Ruotsinpyhtään paloasemalla. Irtisanottaville henkilöille ei ole esittää korvaavaa työtä ottaen huomioon, että kaikilla on muu päätoimi. Kyseiset sivutoimiset voivat liittyä halutessaan vapaapalokuntalaisiksi. Esitetyllä tasapainottamistoimenpiteellä ei ole vaikutusta päätoimiseen henkilöstöön. Toimenpiteen säästövaikutus on 68 000 euroa/vuosi. 

Vakituisen henkilöstön koulutusmäärärahojen leikkaaminen:  Oman alan koulutuksiin osallistutaan etäyhteyksillä, mikäli se on mahdollista. Mikäli koulutus katsotaan tarpeelliseksi, ryhmästä osallistuu vain yksi henkilö. Koska jotkut koulutukset ovat alalla toimimisen ja viimeisimmän tiedon saamisen kannalta pakollisia, niihin osallistutaan. Toimenpiteen säästövaikutus on 47 000 euroa/vuosi. 

Vakituisen henkilöstön ylityökielto: Henkilöstön vajausta tai suorituskyvyn puutetta työvuoroissa ei täydennetä ylitöillä. Toimenpiteen säästövaikutus on 140 000 euroa/vuosi.

b)      Sosiaali- ja terveyspalvelut

Terveyspalvelut, osasto 1: Yksikkö suunnitellaan suljettavaksi 31.5.2025 alkaen. Henkilöstö irtisanotaan 1.6.2025 alkaen. Irtisanomisen välttämiseksi työnantaja pyrkii tarjoamaan ko. henkilöstölle koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä muista yksiköistä. Irtisanomisuhka kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 esihenkilö, 1 apulaisosastonhoitaja, 8 sairaanhoitajaa, 12 lähihoitajaa, 1 hoiva-avustaja, 0,5 osastonsihteeri ja 1 fysioterapeutti.   

Sulkemalla Näsin osasto 1 voidaan arvioiden mukaan saavuttaa suurin rahallisen säästön potentiaali. Osasto ei ole huonokuntoisin eikä toiminnaltaan kallein. Perustelut sulkemiselle liittyvät toiminnallisuuteen sekä henkilöstön osaamisvajeeseen ja potilasprofiloinnin sekavuuteen. Osaston sulkemisen säästötavoite on noin 1 miljoona euroa vuositasolla.

Askolan kiirevastaanotto: Palvelut keskitetään Porvooseen. Toimenpide voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan vähentämällä ostopalveluita, eikä se aiheuta henkilöstösiirtoja. Toimenpide tarkoittaa kiirepotilaiden ohjaamista Porvooseen. Lääkäri- ja hoitajavastaanotto jää Askolaan. Säästötavoite Askolan kiirevastaanoton keskittämisellä on vuositasolla 300 000 euroa.

Terveyskeskussairaalapalvelut: Perustetaan palveluvastaavan virka. Virkapohja saadaan muuttamalla avoinna oleva suuhygienistin toimi palveluvastaavan viraksi. Palliatiiviseen keskukseen perustetaan apulaisosastonhoitajan ja osastonsihteerin toimet. Toimipohjat saadaan muuttamalla kaksi sairaanhoitajan toimipohjaa ko. toimiksi. Palliatiiviseen keskukseen perustetaan yksi lääkärin virka ja päihdepalveluihin 0,5 lääkärin virka. Virkapohjat saadaan siirtämällä aiemmat terveysasemapalveluiden 1,5 lääkärin virkaa palliatiiviseen keskukseen. Muistiklinikalle perustetaan yksi muistihoitajan toimi. Toimipohja saadaan muuttamalla terveysasemapalveluiden sairaanhoitajan toimi muistihoitajan toimeksi. Osastoilla vakituisesti työskentelevät lääkärit (3-4) siirretään terveyskeskussairaalapalveluiden ylilääkärin alaisuuteen.

Johtavan lääkärin työtehtäviin sisällytetään alueellisen ylilääkärin tehtävät ja kaikki ylilääkärit siirretään johtavan lääkärin alaisuuteen. Nuorisoaseman lääkäri siirretään prevention alueellisen ylilääkärin alaisuuteen.

Itäisen ja läntisen suun terveydenhuollon yksiköt yhdistetään. Itäisen alueen ylihammaslääkärin virka muutetaan apulaisylihammaslääkärin toimeksi. Läntisen alueen palveluvastaavan virka muutetaan tiimivastaavan toimeksi. 

Terveyskeskussairaalapalveluiden ylilääkäreiden virat muutetaan siten, että jatkossa tulosyksikössä on yksi ylilääkäri ja yksi apulaisylilääkäri. Toinen ylilääkäreiden viroista muutetaan apulaisylilääkärin viraksi. 

Sipoon ja Loviisan fysioterapeutit (2) siirretään osittain työskentelemään Porvoon apuvälinekeskukseen.

Näsin osastojen varahenkilöstö siirtyy hyvinvointialueelle perustettavaan sisäiseen sijaispooli-yksikköön. Muutos koskee kolmea (3) sairaanhoitajaa ja neljää (4) lähihoitajaa.

Lapinjärven terveysasema: Suun terveydenhuoltoa suunnitellaan suljettavaksi 1.1.2025 alkaen. Vastaanotto suljetaan 1.7.2025 alkaen. Oma henkilöstö siirretään Loviisan yksikköön. Siirto kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 lääkäri, 2 terveyden-/sairaanhoitajaa, 1 lähihoitaja (apuhoitaja), 1 hammaslääkäri (ostopalvelu), 1 suuhygienisti (ostopalvelu) ja 1 hammashoitaja. Lapinjärven terveysaseman toiminnan keskittämisen säästötavoite on vuositasolla 310 000 euroa.

Myrskylän terveysasema: Yksikköä suunnitellaan suljettavaksi 1.1.2025 alkaen. Oma henkilöstö siirretään Askolan yksikköön. Vähennys kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 lääkäri (ostopalvelu), 1 terveydenhoitaja/sairaanhoitaja (ostopalvelu), 0,5 hammaslääkäri (ostopalvelu), 1 hammashoitaja (ostopalvelu) ja 0,5 suuhygienisti (ostopalvelu). 

Pukkilan terveysasema: Yksikköä suunnitellaan suljettavaksi 1.1.2025 alkaen. Oma henkilöstö siirretään Askolan yksikköön. Vähennys kohdistuu seuraavasti: 1 lääkäri (ostopalvelu), 1 terveydenhoitaja (ostopalvelu), 0,5 hammaslääkäri (ostopalvelu), 1 hammashoitaja (ostopalvelu), 0,5 suuhygienisti (ostopalvelu) ja 0,5 fysioterapeutti. 

Myrskylän ja Pukkilan terveysaseman toiminnan keskittämisen säästötavoite on vuositasolla 425 000 euroa.

c)      Ikääntyneiden palvelut

Yhden yksikön sulkemisella tavoitellaan noin 900 000 euron vuosittaista säästöä.

Rosenkulla: Yksikköä suunnitellaan suljettavaksi 30.6.2025 alkaen. Henkilöstö irtisanotaan 1.7.2025 alkaen. Irtisanomisen välttämiseksi työnantaja pyrkii tarjoamaan ko. henkilöstölle koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä muista yksiköistä. Irtisanomisuhka kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 esihenkilö, 1 sairaanhoitaja, 12 lähihoitajaa, 1 hoiva-avustaja ja 0,5 hoiva-apulainen. 

Kiinteistö ei täytä ympärivuorokautiselle palveluasumiselle asetettuja kuntokriteereitä.

Mäntyrinne: Yksikköä suunnitellaan suljettavaksi 31.12.2025 alkaen. Henkilöstö irtisanotaan 1.1.2026 alkaen. Irtisanomisen välttämiseksi työnantaja pyrkii tarjoamaan ko. henkilöstölle koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä muista yksiköistä. Irtisanomisuhka kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 esihenkilö, 4 sairaanhoitajaa, 17 lähihoitajaa, 1 hoiva-avustaja ja 1 avoinna oleva laitosmiehen toimipohja (ei täytetä). 

Kiinteistö ei täytä ympärivuorokautiselle palveluasumiselle asetettuja kuntokriteereitä eivätkä tilat vastaa nykypäivän ympärivuorokautiselle asumiselle asetettuja standardeja.

Suvirinne: Yksikköä suunnitellaan suljettavaksi 31.12.2025 alkaen. Henkilöstö irtisanotaan 1.1.2026 alkaen. Irtisanomisen välttämiseksi työnantaja pyrkii tarjoamaan ko. henkilöstölle koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä muista yksiköistä. Irtisanomisuhka kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 esihenkilö, 2 sairaanhoitajaa, 12 lähihoitajaa, 2 hoiva-avustajaa ja 1 autonkuljettaja. 

Kiinteistö ei täytä ympärivuorokautiselle palveluasumiselle asetettuja kuntokriteereitä eivätkä tilat vastaa nykypäivän ympärivuorokautiselle asumiselle asetettuja standardeja.

Suvituuli: Yksikköä suunnitellaan suljettavaksi 31.12.2025 ja henkilöstö irtisanotaan 1.1.2026 alkaen. Irtisanomisen välttämiseksi työnantaja pyrkii tarjoamaan ko. henkilöstölle koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä muista yksiköistä. Irtisanomisuhka kohdistuu henkilöstöön seuraavasti: 1 esihenkilö, 2 sairaanhoitajaa, 1 toimintaohjaaja, 17 lähihoitajaa ja 1 hoiva-avustaja.   

Kiinteistö ei täytä ympärivuorokautiselle palveluasumiselle asetettuja kuntokriteereitä ja eivätkä tilat vastaa nykypäivän ympärivuorokautiselle asumiselle asetettuja standardeja

Sisäinen sijaispooli: Hyvinvointialueelle perustetaan koko hyvinvointialuetta palveleva sijaispooli. Sen tehtävänä on toimia varahenkilöstöyksikkönä. Varahenkilöstöön siirretään henkilöstöä/toimipohjia seuraavasti: kotihoidon varahenkilöstö (1 esihenkilö ja 22 lähihoitajaa), asumispalveluiden varahenkilöstö (13 lähihoitajaa), terveyspalveluiden varahenkilöstö (3 sairaanhoitajaa ja 4 lähihoitajaa) sekä 17 avoinna olevaa toimipohjaa, jotka vapautuvat asumispalveluiden hoitajamitoituksen muutoksen vuoksi. 

Henkilöstöpoolista tarjotaan työtehtäviä niille henkilöille, jotka ovat irtisanomisuhan alla.

Sateenkaari: Kuntoutusyksikön laitoshuoltajat keskitetään konserni- ja strategiapalveluiden laitoshuoltoon. Muutos koskee kolmea (3) laitoshuoltajaa.

Sote-hallinto: Professiojohtajien virat (3 kpl) yhdistetään muihin vastuualueilla oleviin virkatehtäviin. Sote-hallintoon perustetaan hallintopäällikön virka, jonka virkapohja siirtyy henkilöstöpalveluista.

d)      Hallinto- ja tukipalvelutehtävät 

Mikäli Loviisan Rosenkullan toimipiste suljetaan 30.6.2025 alkaen ja mikäli Sipoon seniorikeskus suljetaan 31.12.2025 ja mikäli Askolan Mäntyrinteen toimipiste suljetaan 31.12.2025, nämä toimenpiteet vaikuttavat myös ruokahuollon ja puhtaanapidon henkilökuntaan ko. yksiköissä.

Henkilöstön vähentämistarve koskee kokonaisia yksiköitä. Henkilökunnalle pyritään tarjoamaan työtä muista yksiköistä.

Rosenkulla: Irtisanomisuhka koskee kahta (2) ruokapalvelutyöntekijää, joiden työtehtäviin sisältyy myös siivous. Henkilöstö irtisanotaan 1.7.2025 alkaen. 

Seniorikeskus: irtisanomisuhka koskee neljää (4) siivoustyöntekijää. Kohde on jaettu, eli toimenpide ei kohdistu yksittäisiin henkilöihin. 

Mäntyrinne: irtisanomisuhka koskee henkilöstöä seuraavasti: 1 esihenkilö, 3 keittäjää ja 1 ruokapalvelutyöntekijä. Lisäksi lopetetaan kohteen siivous, joka on hankittu ostopalveluna. 

Konserni- ja strategiapalveluiden hallintotehtäviä jätetään täyttämättä talouden tasapainottamisen vuoksi seuraavasti: 

Hallintopalvelut: Osallisuuskoordinaattorin toimea ei perusteta. Hankintalakimiehen virkaa ei perusteta. Toimistosihteerin mahdollisesti vapautuvaa toimipohjaa ei täytetä. 

Henkilöstöpalvelut: Vapautunut rekrytointiasiantuntijan toimipohja siirretään sote-hallintoon. Hr-asiantuntijan toimipohjaa ei täytetä. Vapautuvaa työsuojelupäällikön tehtävää ei täytetä, vaan tehtävä hoidetaan sisäisin järjestelyin yhdistämällä se toisiin tehtäviin.

Talouspalvelut: Yksi toimipohja muutetaan palvelupäällikön toimeksi. Laskentapäällikön toimi muutetaan talouspäällikön toimeksi. Yksi controllerin toimi muutetaan johtavaksi controlleriksi. Riskienhallinnan erityisasiantuntijan toimipohja jätetään täyttämättä. 

Kehittämispalvelut: Kehittämispäällikön (TKKIO) toimipohja täytetään sisäisin järjestelyin. Hankejohtajan toimipohja lakkautetaan. 

Digipalvelut: Tehdään nimikemuutoksia henkilöstön saatavuuden helpottamiseksi ja palkkakustannusten vähentämiseksi. Toimenpiteet kohdistuvat avoinna oleviin toimipohjiin. 

Viestintäpalvelut: Tehdään nimikemuutos toiminnan tehostamiseksi: viestintäassistentin toimi muutetaan viestintäsuunnittelijan toimeksi.

e)      Lomautukset 

Operatiivinen johto on arvioinut, että lomautusten ulkopuolelle tulisi jättää pelastajat, palomestarit, paloesimiehet, ylipalomiehet, palomiehet, ensihoitoesimiehet, ensihoitajat ja tilannekeskuspäivystäjät sekä suoraa potilastyötä tekevät ja heidän välittömät esihenkilönsä. 

Lomautusten säästövaikutus on noin 165 000 euroa/1 viikon lomautus.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus

  1. toteaa, että aluehallituksen päätöksellä 26.9.2024 § 214 käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet ja 
  2. merkitsee tiedokseen yhteistoimintaneuvottelun neuvottelutuloksen sekä pääsopijajärjestöjen kannanoton.
  3. päättää, että yhteistoimintamenettelyssä käsitellyistä toimenpiteistä tehdään erilliset päätökset hallintosäännön mukaisella toimivallalla. 

Päätös

Aluehallitus päätti

  1. todeta,​ että aluehallituksen päätöksellä 26.9.2024 § 214 käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet, ja 
  2. merkitä tiedokseen yhteistoimintaneuvottelun neuvottelutuloksen sekä pääsopijajärjestöjen kannanoton,
  3. että yhteistoimintamenettelyssä käsitellyistä toimenpiteistä tehdään erilliset päätökset hallintosäännön mukaisella toimivallalla. 


Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjaan merkittiin, että jäsen Bernhard Edgren poistui kokouksesta klo 17.35 tämän asian käsittelyn alkaessa.

Aluehallitus päätti, että tämän asian käsittelyä siirretään ja että asia käsitellään ennen § 284 käsittelyä.

Käsittely jatkoi klo 19.03 kokoustauon jälkeen.

Pöytäkirjaan merkittiin, että varajäsen Jere Riikonen saapui kokoukseen klo 19.03 tämän asian käsittelyn alkaessa uudestaan.

Pöytäkirjaan merkittiin, että varajäsen Jeanette Broman saapui kokoukseen klo 19.23 tämän asian käsittelyn aikana.

Pöytäkirjaan merkittiin, että henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen poistui kokouksesta klo 19.42 tämän asian käsittelyn jälkeen.