Perustelut
Valmistelu ja lisätiedot:
hallintopäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand
etunimi.sukunimi(at)@itauusimaa.fi
Hyvinvointialueen hallintosäännön 101 §:n mukaan hyvinvointialue voi valtuustoryhmien toimintaedellytysten parantamiseksi vuosittain hakemuksesta taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä käyttötarkoitus. Tuen saajan tulee raportoida tuen käytöstä vähintään kerran vuodessa. Aluehallitus voi antaa tukeen liittyviä tarkempia määräyksiä. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä. Aluehallitus päätti 12.6.2025 § 154 valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteista. Valtuustoryhmän tukea ei voi näiden periaatteiden mukaan siirtää kalenterivuodelta toiselle.
Valtuustoryhmän käytettävissä oleva tuki määräytyy valtuustoryhmän valtuutettujen lukumäärän perusteella. Tukea haetaan kerran vuodessa, paitsi sinä vuonna, jolloin valtuustokausi päättyy. Tällöin tukea haetaan kahdesti vuodessa. Näin ollen vuonna 2025 oli kaksi hakukierrosta.
Vuoden 2025 ensimmäisessä haussa ajalle 1.1.-31.5.2025 ryhmän tuen määrä laskettiin sen mukaan, että se oli 5.500 euroa valtuutettua kohden vuodessa. Vuoden 2025 toisessa haussa ajalle 1.6.-31.12.2025 ryhmän tuen määrä laskettiin sen mukaan, että se oli 3.000 euroa valtuutettua kohden vuodessa. Vuoden 2025 ensimmäisessä haussa kaikki valtuustoryhmät lukuun ottamatta Liike Nytin ja Itä-Uudenmaan hyvinvoinnin puolesta valtuustoryhmät hakivat valtuustoryhmän tukea. Vuoden 2025 toisessa haussa kaikki valtuustoryhmät hakivat tukea. Liike Nytin ja Itä-Uudenmaan hyvinvoinnin puolesta valtuustoryhmät eivät olleet enää aluevaalien jälkeen aluevaltuustossa. Valtuustoryhmät ovat 28.2.2026 mennessä antaneet selvityksen vuoden 2025 tuen käytöstä.
Hallintosäännön 30 §:n mukaan hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää määrärahan puitteissa avustusten myöntämisestä valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen sekä niiden takaisinperinnästä.
Päätösehdotus
Hyvinvointialuejohtaja:
Aluehallitus merkitsee liitteenä olevan valtuustoryhmien tuen käytön vuoden 2025 osalta tiedoksi.