Aluehallitus, kokous 29.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Demokratiapalveluiden (pl. lautakunnat) käyttösuunnitelmien hyväksyminen vuodelle 2024

IUHVADno-2024-510

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
hallintojohtaja Camilla Söderström
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi

 

Aluevaltuusto on hyväksynyt 12.12.2024 § 132 vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024–2026 taloussuunnitelman.

Hallintosäännön 76 §:n mukaan aluehallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa. Hyvinvointialueen taloussäännön 2.4 Talousarvion täytäntöönpano -kohdan mukaan ”Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tehtävät on hoidettava tuloksellisesti ja taloudellisesti siten, että aluevaltuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Jokainen toimialajohtaja, vastuualuejohtaja ja -päällikkö sekä esihenkilö ovat vastuussa siitä, että asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan.”

Käyttösuunnitelmiin ei voi lisätä talousarvioon sisältymättömiä uusia toimintoja tai toimintatapoja, jotka lisäävät menoja vuonna 2024 tai suunnitelmavuosina 2025–2026. Uusien toimintojen aloittaminen tai nykyisten laajentaminen käsitellään aina talousarvion käsittelyn yhteydessä tai sitä muutettaessa.

Esityslistan liitteenä on esitys demokratiapalveluiden, pois lukien lautakunnat, käyttösuunnitelmiksi vuodelle 2024. Käyttösuunnitelmat ovat valtuuston hyväksymän talousarvion mukaiset.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää hyväksyä liitteen mukaiset käyttösuunnitelmat vuodelle 2024

Päätös

Aluehallitus päätti hyväksyä liitteen mukaiset käyttösuunnitelmat vuodelle 2024.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.