Aluevaltuusto, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 135 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tuottavuusohjelma

IUHVADno-2023-3519

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: hyvinvointialuejohtaja Max Lönnqvist, 
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi
 

Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen vuoden 2023 talousarvion kokouksessaan 13.12.2022. Talousarviovuoden 2023 vuosikatteen ennustettiin olevan noin –26,5 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden sekä taloussuunnitelmavuosien alijäämän kattaminen vaatii toiminnassa sellaisia muutoksia, joilla voidaan hidastaa arvioitua kustannusten kasvua. Nyt laadittavan tuottavuusohjelman tavoitteena on määrittää tuottavuustoimenpiteet talouden tasapainottamiseksi 2026 mennessä. 
 
Tuottavuusohjelmaa on valmisteltu kesän ja syksyn 2023 aikana. Työskentelyn myötä on tunnistettu keskeiset tuottavuus- ja uudistumiskohteet sekä luotu toimenpiteet niiden edistämiseksi. Hyvinvointialueen tukena valmistelussa on toiminut ulkopuolinen asiantuntija, Nordic Healthcare Group (NHG). 
 
Haastatteluiden sekä laajan työpajatyöskentelyn myötä tunnistettiin erilaisia uudistumis- ja tuottavuustoimenpiteitä. Tuottavuusohjelmaluonnos jakautuu rakenteellisesti seitsemään tuottavuuskärkeen, joiden alla on 30 tuottavuuskohdetta. Kukin tuottavuuskohde sisältää yhden tai useamman tuottavuustoimenpiteen, joiden tarkoitus on kuvata niitä konkreettisia hankkeita tai tekemisiä, joilla tuottavuuskohteissa kuvattu muutos viedään käytäntöön. Näitä tuottavuustoimenpiteitä on tunnistettu kauttaaltaan lähes 200 kappaletta. 

Tuottavuuskärjet ovat seuraavat: 

  1. Palvelurakenteen kehittäminen toiminnanohjauksen ja palveluintegraation keinoin 

  1. Ennaltaehkäisevä, hyvinvointia ja terveyttä edistävä palvelutarjonta 

  1. Väestön tarpeeseen vastaava monipuolinen palveluiden verkosto 

  1. Kokonaisuutta palveleva monipuolinen tuotantorakenne ja sitä tukeva hankintaosaaminen 

  1. Hyvinvoiva henkilöstö – arvostettu työnantaja 

  1. Hyvinvointialueen tiedolla johtamisen kehittäminen 

  1. Ydintoimintaa tukeva tukipalvelukokonaisuus 
     

Tuottavuusohjelman seitsemän tuottavuuskärjen yhteenlaskettu, alustava kustannushyötyarvio vuoteen 2026 mennessä on noin 28 M€. Arvio sisältää myös lyhyen aikavälin kustannusten karsimisen toimenpiteitä, kustannusten kasvun hidastamiseen. 
 
Tuottavuusohjelmaluonnos on liitteenä. 

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käy lähetekeskustelun tuottavuusohjelmaluonnoksesta sekä pyytää luonnoksesta lausunnot lautakunnilta ja vaikuttamistoimielimiltä 13.11.2023 mennessä. 

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kävi lähetekeskustelun tuottavuusohjelmaluonnoksesta sekä päätti pyytää luonnoksesta lausunnot lautakunnilta ja vaikuttamistoimielimiltä 13.11.2023 mennessä.

Kokouskäsittely

Esittelijä tarkensi liitteenä olevaa tuottavuusohjelmaluonnosta siten, että se jaetaan selkeästi lausuttavaan osioon ja taustamateriaaliosioon, ennen lausunnolle lähettämistä.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hyvinvointialuejohtaja Max Lönnqvist
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue aloitti maaliskuussa 2023 hyvinvointialueen tuottavuusohjelman laatimisen vuosille 2023-2026. Tuottavuusohjelma kuvaa talouden ja toiminnan sopeuttamisen keinoja. Sopeuttamistoimiin on ryhdyttävä johtuen hyvinvointialueille asetetusta velvoitteesta saada taloutensa tasapainoon kolmen vuoden ajanjakson aikana.  

Tuottavuusohjelma valmisteltiin kevään ja syksyn 2023 aikana osallistaen laajasti niin hyvinvointialueen johtoa, poliittisia päätöksentekijöitä kuin henkilöstöäkin. Tavoitteena oli tehdä itäuusimaalaisten tarpeita vastaava kuvaus tavoitteista ja toimenpiteistä, joiden pohjalta hyvinvointialueen alijäämää saadaan katetuksi ja tuottavuutta nostettua.  

Hyvinvointialueen lähtökohdat tuottavuuden kehittämiseksi ovat haastavat.  Itä-Uudenmaan sosiaali- ja terveystoiminnan kustannukset ovat maan kolmanneksi alhaisimmat, ja monilta osin soten palvelutuotanto on kansallisiin indikaattoritietoihin tukeutuen alueella laadukasta. Alueellinen ja toiminnallinen integraatiotyö on kuitenkin vasta alussa, ja hyvinvointialueen talousarvio on ensimmäisenä toimintavuonna 27,5 M€ alijäämäinen.   

Tuottavuusohjelmalla tavoitellaan suunnitelmallista alijäämän kattamista  

Tuottavuusohjelman laajuus on täysimääräisenä 28 M€ niin, että tuottavuusohjelman tuottama hyöty kattaa hyvinvointialueen talouden alijäämän seuraavan kolmen vuoden aikana. Tuottavuusohjelman kustannushyötypotentiaali kasvaa vuosittain, mitä pidemmälle toimenpiteiden vienti etenee: Ensimmäisenä vuonna säästöpotentiaali on noin 7 M€. Toisena vuonna tuottavuusohjelma leikkaa hyvinvointialueen kustannuskehitystä 11 M€ lisää, ja kolmantena 10 M€. 

Tuottavuusohjelma jakautuu rakenteellisesti seitsemään tuottavuuskärkeen, joiden alla on 30 tuottavuuskohdetta. Kukin tuottavuuskohde sisältää yhden tai useamman tuottavuustoimenpiteen, joiden tarkoitus on kuvata niitä konkreettisia hankkeita tai tekemisiä, joilla tuottavuuskohteissa kuvattu muutos viedään käytäntöön. Tuottavuustoimenpiteitä on tunnistettu tässä valmistelussa lähes 200 kappaletta. Tuottavuuskärjet ovat: 

  1. Palvelurakenteen kehittäminen toiminnanohjauksen ja palveluintegraation keinoin 
  2. Ennaltaehkäisevä, hyvinvointia ja terveyttä edistävä palvelutarjonta 
  3. Väestön tarpeeseen vastaava monipuolinen palveluiden verkosto 
  4. Kokonaisuutta palveleva monipuolinen tuotantorakenne ja sitä tukeva hankintaosaaminen 
  5. Hyvinvoiva henkilöstö – arvostettu työnantaja 
  6. Hyvinvointialueen tiedolla johtamisen kehittäminen 
  7. Ydintoimintaa tukeva tukipalvelukokonaisuus 

 

Tuottavuusohjelma sisältää kuvauksen keskeisestä valmistelusta, toimenpide-ehdotukset tuottavuuden parantamiseksi, arviot kustannussäästöpotentiaalista, muutosten toimeenpanon ajanjaksosta sekä muutoksen läpiviennin vaativuudesta 2023-2026 aikana. Tuottavuusohjelman keskeisenä ajatuksena on hallittu toiminnan muutos, jolla voidaan turvata lakisääteiset hyvät peruspalvelut sekä hyvät työn tekemisen edellytykset. 

Mikäli tuottavuusohjelmassa määritellyt ensisijaiset tuottavuuskohteet ja toimenpiteet (korin A toimenpiteet) eivät tuota riittäviä säästöjä, tai ne realisoituvat liian hitaasti, saatetaan joutua turvautumaan muihin alustavasti tunnistettuihin keinoihin (kori B ja kori C). Nämä ovat kuitenkin viimesijaisia toimenpiteitä, joihin turvaudutaan vain mikäli tasapainottamistavoite ei näytä toteutuvan. 

Tuottavuusohjelman toimeenpano käynnistetään tuottavuusohjelmasta päättämisen jälkeen 

Tuottavuusohjelmasta, kuten muistakin muutokseen liittyvistä strategioista ja selvityksistä, viestitään laajasti erillisen viestintäsuunnitelman mukaan niin omalle henkilöstölle kuin ulkoisille sidosryhmille. 

Tuottavuusohjelma on sisällöltään monipuolinen, kunnianhimoinen, ja kattaa kaikki hyvinvointialueen toiminnot. Tuottavuusohjelman valmistelu on työn ensimmäinen vaihe. Tuottavuusohjelman tavoitteiden onnistumisen edellytys on, että toimeenpano suunnitellaan tarkemmin aikataulun, resursoinnin ja vastuiden kannalta. Lisäksi tulee luoda toimenpiteitä toimeenpaneva muutosorganisaatio, joka seuraa toimenpiteiden edistymistä. Koko henkilöstön on sitouduttava muutoksen toimeenpanoon. On myös tärkeä tunnistaa tuottavuustoimien keskeiset riippuvuussuhteet. Tuottavuusohjelman toimeenpano-ohjelman laadinta käynnistetään tuottavuusohjelmasta päättämisen jälkeen. 

Hyvinvointialuehallitus päätti 12.10.2023 § 262 pyytää luonnoksesta lausunnot lautakunnilta ja vaikuttamistoimielimiltä 13.11.2023 mennessä. Lausunnot ovat oheismateriaalina. 

Tuottavuusohjelman valmistelussa on huomioitu myös sisällöllinen yhteensovitus hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion kanssa. Asiaa on käsitelty hyvinvointialueen yhteistoimintaelimessä 20.11.2023. 

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Itä-Uudenmaan aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että tuottavuusohjelma talouden tasapainottamiseksi hyväksytään liitteen mukaisesti. Toimeenpano-ohjelmasta päätetään tarkemmalla tasolla aluehallituksessa. 

Päätös

Itä-Uudenmaan aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että tuottavuusohjelma talouden tasapainottamiseksi hyväksytään liitteen mukaisesti yllä olevilla muutoksilla. Toimeenpano-ohjelmasta päätetään tarkemmalla tasolla aluehallituksessa.

Kokouskäsittely

Fredrik Herse ja Teemu Riipi Nordic Health Group Oy:stä alustivat tuottavuusohjelmasta käytävää keskustelua.

Käydyn keskustelun perusteella esittelijä muutti esitystään siten, että tuottavuusohjelman sivulla 32 olevan 2b-kohdan viimeinen lause Tavoitteena vähentää ympärivuorokautisen asumisen paikkoja 20-25 kpl poistetaan, ja että sivulla 45 olevan 2c-kohdan ensimmäiseen lauseeseen lisätään sanat ”varhaista tukea ja”: Vahvistetaan varhaista tukea ja osatyökykyisten tukea sekä luodaan osatyökykyisille urapolkumalli.

Aluehallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun esityksen.

Pöytäkirjaan merkittiin, että jäsen Arto Kujala saapui kokoukseen klo 18.58 tämän asian käsittelyn aikana.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
hyvinvointialuejohtaja Max Lönnqvist
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Aluehallitus: 

Itä-Uudenmaan aluevaltuusto hyväksyy tuottavuusohjelman talouden tasapainottamiseksi liitteen mukaisesti. Toimeenpano-ohjelmasta päätetään tarkemmalla tasolla aluehallituksessa.

Päätös

Itä-Uudenmaan aluevaltuusto hyväksyi tuottavuusohjelman talouden tasapainottamiseksi liitteen mukaisesti. Toimeenpano-ohjelmasta päätetään tarkemmalla tasolla aluehallituksessa.

Kokouskäsittely

Valtuustoryhmät pitivät ryhmäpuheenvuorot tuottavuusohjelmasta ja palvelustrategiasta.

Pöytäkirjaan merkittiin, että valtuutettu Patrik Björkman poistui kokouksesta klo 18.18 tämän asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus (Aluevalitus)

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella aluevalituksella.

Valitusaika

Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena (3) päivänä viestin lähettämisestä. Jäsenkunnan ja jäsenkunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen:

Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki.
​​​​​helsinki.hao(at)oikeus.fi

Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle. Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää: Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 09.00 – 15.00.