Aluehallitus, kokous 14.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 230 Tilannekatsaus Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:stä

IUHVADno-2023-3275

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Camilla Söderström, 
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi

Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:n osakkeet siirtyivät kaikkiaan kuudelle hyvinvointialueelle suoraan voimaanpanolain (616/2021) 20 §:n nojalla Eteva-kuntayhtymältä. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen omistusosuus yhtiön osakkeista on 10,13 %. Muita osakkaita ovat Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueet. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö omistaa ja hallinnoi kiinteistöjä sekä kiinteistöyhtiön osakkeita. Kiinteistöt sekä kiinteistöyhtiöiden omistamia tiloja on vuokrattu eri hyvinvointialueille.  

Yhtiön uusien omistajien edustajien toimesta valmisteltiin kevään 2023 aikana yhtiölle uutta osakassopimusta, joka hyväksyttiin Itä-Uudenmaan aluehallituksessa 8.6.2023 (§ 177). Osakassopimuksella sovitaan Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:n toiminnan järjestämisestä, taloudesta, hallinnosta, päätöksenteosta ja rahoituksesta sekä osakkaiden velvollisuuksista toisiinsa ja yhtiöön nähden.   

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on aluehallituksen päätöksellä 19.6.2023 (§ 253) hyväksynyt periaatteet Kanta-Hämeen hyvinvointialueen irtautumiseksi Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:stä. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen irtautuessa UVP Oy:n omistuksesta, UVP Oy:n Kanta-Hämeessä sijaitsevat kiinteistöt siirtyvät hyvinvointialueen omistukseen voimaanpanolain 20 §:n mukaisesti. Irtautumisen toteuttamiseksi on järjestelystä sovittava yhtiön omistajien kesken. Muutokset tehtäisiin 1.1.2024. 

UVP Oy:n hallitus kokoontuu 15.9.2023 päättämään mm. irtautumisen käynnistämisestä sekä ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumisesta. Omistajien periaatekannat tulee ilmoittaa ennen hallituksen kokousta (ei vaadi muodollista päätöstä). 

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus käy lähetekeskustelun ja ohjeistaa mahdollisista jatkotoimenpiteistä.  

Päätös

Aluehallitus kävi lähetekeskustelun ja ohjeisti mahdollisista jatkotoimenpiteistä. 

Kokouskäsittely

Pöytäkirjaan merkittiin, että aluehallituksen toinen varapuheenjohtaja Tapani Eskola poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi).