Aluehallitus, kokous 14.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 231 Aluehallituksen vastineet vuoden 2022 arviointikertomuksen suosituksiin 

IUHVADno-2023-1261

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Camilla Söderström, 
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi

Hyvinvointialueesta annetun lain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.  

Tarkastuslautakunta jätti 11.6.2023 arviointikertomuksensa vuodelta 2022 aluevaltuuston käsiteltäväksi. Arviointikertomuksessa esitetyistä huomioista ja suosituksista pyydetään aluehallituksen vastineet. Valtuusto käsitteli arviointikertomuksen vuodelta 2022 kokouksessaan 20.6.2023. 

Tarkastuslautakunnan hyväksymä arviointikertomus on oheismateriaalina. Aluehallituksen selvitykset ja toimenpiteet arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin ja suosituksiin on liitteenä. 

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:  

Aluehallitus hyväksyy tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen huomioihin ja suosituksiin laaditut liitteenä olevat vastineet, ja saattaa ne tarkastuslautakunnalle ja edelleen hyvinvointialuevaltuustolle tiedoksi. 

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan esitys asian palauttamisesta valmisteluun tarkentavia vastauksia varten, hyväksyttiin yksimielisesti.