Aluehallitus, kokous 11.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 152 Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen vaativan tuen asiantuntijaryhmä

IUHVADno-2023-1076

Perustelut

Valmistelija ja lisätiedot: vastuualuejohtja Ilona Koskenniemi, etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Laki kehitysvammaisten erityishuoltolaista (609/2022) § 23 määrää, että erityishuollon yksilöllistä järjestämistä varten hyvinvointialueella on oltava vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä. 

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseninä on vähintään kolme hyvinvointialueen viranhaltijaa siten, että asiantuntijaryhmässä on edustettuna lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus.  

Vaativan tuen asiantuntijaryhmä päättää erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta. Päätöksiä tarvitaan silloin, kun henkilö tulee voida määrätä tahdosta riippumattomaan tutkimukseen, hoitoon tai huolenpitoon tai kun tulee lopettaa tahdosta riippumaton hoito tai huolenpito.    

Kun Eteva-kuntayhtymä lakkautettiin, kuntayhtymän erityishuollon johtoryhmän tehtävät siirtyivät hyvinvointialueen tehtäviksi. Hyvinvointialueen tulee näin ollen asettaa päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä.   

Eteva-kuntayhtymän keskitetyt asiantuntijapalvelut, kehitysvammapoliklinikan palvelut sekä kehitysvammapsykiatriset palvelut siirtyivät liikkeenluovutuksella HUS-yhtymään 1.1.2023 alkaen. HUS-yhtymän, Päijät-Hämeen, Länsi-Uudenmaan, Vantaa-Keravan, Keski-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialueille rakennetun yhteistoimintamallin mukaisesti tahdosta riippumaton hoito toteutetaan siten, että varmistetaan asiakkaiden yhdenvertainen ja oikea-aikainen tutkimukseen ja hoitoon pääsy HUS-yhtymän alueella.   

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen osalta päätöksiä tekevän asiantuntijaryhmän toiminta edellyttää sitä, että hyvinvointialueelle perustetaan osa-aikaiset lääkärin, psykologin sekä sosiaalityöntekijän virat. Lisäksi osoitetaan asiantuntijaryhmälle puheenjohtajan ja sihteerin resurssit.  

Perustettavat virat täytetään yhden prosentin (1 %) työajalla. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (ns. viranhaltijalaki) mukaan viran täyttäminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Virkasuhteeseen voidaan kuitenkin tietyissä em. lain määräämissä tilanteissa ottaa ilman hakumenettelyä. HUS-alueelle suunnitellun yhteistoimintamallin mukaisesti HUS-yhtymä osoittaa em. virkoihin viranhaltijat.   

Kustannus hyvinvointialueelle työnantajan kokonaispalkkakulujen kanssa yhteensä on noin 250 euroa kuukaudessa.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus päättää   

  1. että Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle asetetaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisen vaativan tuen asiantuntijaryhmä ja  
  2. että kohdassa 1 todettu asiantuntijaryhmä toimii myös uudistuvan vammaislainsäädännön mukaisena vaativan moniammatillisen tuen päätöksiä tekevänä asiantuntijaryhmänä ja  
  3. valtuuttaa vastuualuejohtaja Ilona Koskenniemen nimeämään jäsenet edellä mainittuun asiantuntijaryhmään ja osoittamaan sille puheenjohtaja- ja sihteeriresurssin ja  
  4. perustaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisesti lääkärin, psykologin sekä sosiaalityöntekijän virat ja  
  5. että kohdassa 4 mainitut virat täytetään osa-aikaisesti 1 %:n työajalla  

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tämä asia tarkastettiin heti.

Kokouskäsittely

Esittelijä lisäsi päätösehdotukseen, että asia tarkastetaan heti.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.