Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta, kokous 29.9.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 43 Arviointikertomus vuodelle 2025 pelastuslaitoksen vastine

IUHVADno-2025-2910

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Hyvinvointialuelain 125 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Tarkastuslautakunta käy läpi arviointisuunnitelmaa, aikaisempien vuosien arviointikertomuksia ja niihin saatuja vastineita.  

Ehdotus

Puheenjohtaja: 

Tarkastuslautakunta merkitsee läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi sekä valmistelee arviointisuunnitelmaa valtuustokaudelle näiden pohjalta.

Päätös

Tarkastuslautakunta merkitsi läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi sekä valmistelee arviointisuunnitelmaa valtuustokaudelle näiden pohjalta.

Perustelut

Hyvinvointialuelain 125 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Tarkastuslautakunta käy läpi arviointisuunnitelmaa, aikaisempien vuosien arviointikertomuksia ja niihin saatuja vastineita.  

Ehdotus

Puheenjohtaja: 

Tarkastuslautakunta merkitsee läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi sekä jatkaa arviointisuunnitelman valmistelua valtuustokaudelle näiden pohjalta.

Päätös

Tarkastuslautakunta merkitsi läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi sekä jatkaa arviointisuunnitelman valmistelua valtuustokaudelle näiden pohjalta.

Tarkastuslautakunta hyväksyi arviointisuunnitelman ja työohjelman. Lisäksi tarkastuslautakunta valtuutti sihteerin tekemään tekniset viimeistelyt ja muutokset.

Perustelut

Hyvinvointialuelain 125 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Tarkastuslautakunta käy läpi arviointisuunnitelmaa, aikaisempien vuosien arviointikertomuksia ja niihin saatuja vastineita.  

Ehdotus

Puheenjohtaja: 

Tarkastuslautakunta merkitsee läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi sekä jatkaa arviointisuunnitelman valmistelua valtuustokaudelle näiden pohjalta.

Päätös

Tarkastuslautakunta merkitsi läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi sekä jatkaa arviointisuunnitelman valmistelua valtuustokaudelle näiden pohjalta.

Perustelut

Hallintosäännön 84 §:ssa määritellään tarkastuslautakunnan tehtävät, toimivalta ja raportointi.

Tarkastuslautakunta merkitsi läpikäynnit ja keskustelun tiedoksi ja jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

Tarkastuslautakunta käy läpi arviointisuunnitelmaa, aikaisempien vuosien arviointikertomuksia ja niihin saatuja vastineit

Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomusta 2025.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti:

  • hyväksyä vuoden 2025 arviointikertomuksen
  • lähettää arviointikertomuksen aluevaltuustolle sekä esittää, että aluevaltuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja
  • esittää, että aluevaltuusto lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle hyvinvointilain 125 §:n mukaista lausuntoa varten niistä toimenpiteisät, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Perustelut

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta on käsitellyt vuoden 2025 arviointikertomusluonnosta kokouksissaan 28.08.2025 § 56, 25.09.2025 § 66, 21.10.2025 § 76, 04.03.2026 § 11, 17.03.2026 § 19, 15.04.2026 § 26 , 28.04.2026 § 32 ja 13.05.2026 § 38. 

Tarkastuslautakunta on 26.5.2026 § 44 hyväksynyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja päättänyt saattaa sen aluevaltuustolle tiedoksi. 

Tarkastuslautakunnan hyväksymä arviointikertomus on liitteenä.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta:

Aluevaltuusto 

  1. merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja 
  2. lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle hyvinvointilain 125 §:n mukaista lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.  

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  1. merkitä arviointikertomuksen tiedoksi ja 
  2. lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle hyvinvointilain 125 §:n mukaista lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.  

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Heikki Vestmanin esityksestä aluevaltuusto kävi yhdistetyn keskustelun asioista 42, 43 ja 44. Valtuustoryhmille varattiin tilaisuus pitää ryhmäpuheenvuoroja.

Keskustelu alkoi valtuustoryhmien puheenvuoroilla.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Kittilä piti tarkastuslautakunnan puheenvuoron.

Valmistelija

  • Marjut Helske, hallintopäällikkö /förvaltningschef, marjut.helske@itauusimaa.fi
  • Mika Kynsijärvi, pelastuspäällikkö /räddningschef, mika.kynsijarvi@itauusimaa.fi

Perustelut

Hyvinvointialueesta annetun lain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. 

Tarkastuslautakunta jätti 26.5.2026 arviointikertomuksensa vuodelta 2025 aluevaltuuston käsiteltäväksi. Valtuusto käsitteli arviointikertomuksen vuodelta 2025 kokouksessaan 10.6.2026 ja päätti lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Aluehallitus pyytää Varautuminen ja turvallisuus -lautakunnalta vastinetta pelastustoimialaan liittyvään tarkastuslautakunnan arvioon. Tarkastuslautakunnan arvio pelastustoimintaan liittyen löytyy liitteenä olevan arviointikertomuksen sivulta 14/34

Strategian kärki: Palvelujen laatu, saatavuus ja jatkuvuus

Strategian tavoite: Pelastuspalvelut on suunnattu riskiperusteisesti ja toimintavalmius on hyvä koko alueella

Tarkastuslautakunnan arvio

Pelastuspalveluissa toimintavalmiusajan toteutumisessa 1-riskiluokan alueella huomioitiin, että tavoitteeksi asetettua 90 %:n tavoitetta ei ole saavutettu vuoden 2025 aikana (82 %). Myönteisestä muutoksesta huolimatta valmiusajan toteutuminen vaatii analyyttistä tarkastelua ja kehitystoimenpiteitä sekä niiden vaikutusten seurantaa.

Pelastuspalveluissa vaativaan pelastustoimintaa kykenevän (savusukellus) henkilöstön määrä sivutoimisissa sopimuspalokunnissa (61 henkilöä) on laskenut vuoden 2025 aikana. Asia tulee ottaa merkittäväksi kehityskohteeksi tavoitteena koulutettujen määrän kasvu.

Vastine tarkastuslautakunnan arvioon:

Sisäministeriö uudisti toimintavalmiuden suunnitteluohjeen kuluvan palvelutasopäätöksen voimassaoloaikana. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje (SM 2025) tuo edeltävään ohjeeseen (SM 2012) nähden kokonaisvaltaisemman lähestymisen pelastustoiminnan toimintavalmiuden suunnitteluun. Toimintavalmiutta tulee jatkossa suunnitella vasteajan lisäksi entistä enemmän myös onnettomuuden kannalta tarkoituksenmukaisen suorituskyvyn näkökulmasta.

Toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaisesti pelastustoiminnan toimintavalmiusajan tulee täyttyä vähintään 50 % tehtävistä. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos on voimassa olevan palvelutasopäätöksessä asettanut tavoitteeksi 90 % ja seuraavalle palvelutasokaudelle 70 %.

Vapaaehtoishenkilöstön saatavuuden vaikeudet näkyvät erityisesti savusukellusvalmiudessa. Itä-Uudenmaan alueella pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtoishenkilöstön savusukeltajien määrä oli vuonna 2023 yhteensä 75 hlö. Vuoteen 2026 savusukeltajien määrä oli laskenut 67 savusukeltajaan (vuonna 2025 oli 61 hlö). 

Sivutoimisia palokuntia on alueella viisi (5) joista savusukeltajia on neljässä palokunnassa. Näissä ei kuitenkaan täyty hälytyslähdöissä oleva savusukeltajien minimimäärä; 2, eli savusukelluspari. Sopimuspalokuntia on 23, joissa 12 palokunnassa on savusukeltajia, mutta ongelma on sama kuin sivutoimisissa, että hälytyslähdöissä ei välttämättä ole savusukeltajia mukana minimimäärää, eli kahta.

Seuraavalle palvelutasokaudelle on kirjattu tavoitteeksi sopimushenkilöstön osalta; Peruskoulutusjärjestelmän mukaista koulutusta tulee olla tarjolla riittävällä tasolla palokuntasopimusten ja sivutoimisten miehittämien asemien toimintavalmiuksien ylläpitämiseksi.

Tavoitteena on saada alueen sivutoimisten ja vapaaehtoisten palokuntien koulutustasoa ja suorituskykyä nostettua. Tarvetta on erityisesti savusukelluskykyisen henkilöstön lisäämiseen. Savusukelluskurssien järjestäminen vuosittain on kuitenkin haasteellista, sillä suorituskykyvaatimukset täyttävää henkilöstöä ei ole saatavilla riittävästi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Peter Johansson, pelastusjohtaja /räddningsdirektör, peter.johansson@itauusimaa.fi

Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta päättää antaa seuraavan lausunnon aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle:

Vastine tarkastuslautakunnan arvioon:

Sisäministeriö uudisti toimintavalmiuden suunnitteluohjeen kuluvan palvelutasopäätöksen voimassaoloaikana. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje (SM 2025) tuo edeltävään ohjeeseen (SM 2012) nähden kokonaisvaltaisemman lähestymisen pelastustoiminnan toimintavalmiuden suunnitteluun. Toimintavalmiutta tulee jatkossa suunnitella vasteajan lisäksi entistä enemmän myös onnettomuuden kannalta tarkoituksenmukaisen suorituskyvyn näkökulmasta.

Toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaisesti pelastustoiminnan toimintavalmiusajan tulee täyttyä vähintään 50 % tehtävistä. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos on voimassa olevan palvelutasopäätöksessä asettanut tavoitteeksi 90 % ja seuraavalle palvelutasokaudelle 70 %.

Vapaaehtoishenkilöstön saatavuuden vaikeudet näkyvät erityisesti savusukellusvalmiudessa. Itä-Uudenmaan alueella pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtoishenkilöstön savusukeltajien määrä oli vuonna 2023 yhteensä 75 hlö. Vuoteen 2026 savusukeltajien määrä oli laskenut 67 savusukeltajaan (vuonna 2025 oli 61 hlö). 

Sivutoimisia palokuntia on alueella viisi (5) joista savusukeltajia on neljässä palokunnassa. Näissä ei kuitenkaan täyty hälytyslähdöissä oleva savusukeltajien minimimäärä; 2, eli savusukelluspari. Sopimuspalokuntia on 23, joissa 12 palokunnassa on savusukeltajia, mutta ongelma on sama kuin sivutoimisissa, että hälytyslähdöissä ei välttämättä ole savusukeltajia mukana minimimäärää, eli kahta.

Seuraavalle palvelutasokaudelle on kirjattu tavoitteeksi sopimushenkilöstön osalta; Peruskoulutusjärjestelmän mukaista koulutusta tulee olla tarjolla riittävällä tasolla palokuntasopimusten ja sivutoimisten miehittämien asemien toimintavalmiuksien ylläpitämiseksi.

Tavoitteena on saada alueen sivutoimisten ja vapaaehtoisten palokuntien koulutustasoa ja suorituskykyä nostettua. Tarvetta on erityisesti savusukelluskykyisen henkilöstön lisäämiseen. Savusukelluskurssien järjestäminen vuosittain on kuitenkin haasteellista, sillä suorituskykyvaatimukset täyttävää henkilöstöä ei ole saatavilla riittävästi.

Liitteet

Oheismateriaali