Perustelut
Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta pyysi lausuntoa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030 julkisesta versiosta Palveluiden järjestäminen -lautakunnalta, Kansalliskielilautakunnalta, Vanhusneuvostolta, Vammaisneuvostolta sekä Nuorisovaltuustolta. Lausuntopyyntö koski palvelutasopäätöksen valmistelua ja siinä esitettyjä pelastustoimen palveluiden järjestämistä ja kehittämistä koskevia linjauksia.
Kaikilta lausuntoa pyydetyiltä tahoilta saatiin lausunto. Saadut lausunnot on huomioitu palvelutasopäätöksen jatkovalmistelussa. Niiden perusteella asiakirjaan on tehty tarpeellisiksi arvioituja tarkennuksia ja täydennyksiä.
Lausunnoissa esiin nousseet keskeiset huomiot sekä niihin annetut vastineet:
Palveluiden järjestäminen -lautakunta on lausunnossaan korostanut pelastustoimen palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja saavutettavuutta koko hyvinvointialueella sekä suomen- ja ruotsinkielisten palvelujen toteutumista. Lisäksi lautakunta on nostanut esiin erityisryhmien turvallisuuden, pelastustoimen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen välisen yhteistyön sekä ennaltaehkäisevän turvallisuustyön merkityksen. Lautakunta pitää tärkeänä myös palvelujen alueellisten erojen ja palvelutasopäätöksen toimeenpanon säännöllistä seurantaa sekä tarvittaviin kehittämistoimiin ryhtymistä.
Pelastustoimen palvelutasopäätöksessä lausunnossa esitetyt näkökohdat on huomioitu. Palvelutasopäätöksen mukaisesti pelastuslaitoksen palvelut tuotetaan yhden palvelualueen periaatteella ja yhdenvertaisin suunnitteluperustein koko toimialueella sekä suomeksi että ruotsiksi. Turvallisuusviestinnässä huomioidaan eri väestö- ja erityisryhmien tarpeet, ja ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä toteutetaan yhteistyössä sote- ja HYTE-toimintojen sekä muiden viranomaisten kanssa. Palvelutasopäätöksen tavoitteiden toteutumista seurataan osana toimintasuunnittelua, hyvinvointialueen raportointia, tavoitteiden seurantaa, esihenkilötyötä ja asiakaspalautetta. Seurannan avulla voidaan tunnistaa mahdolliset kehittämistarpeet ja kohdentaa tarvittavat toimenpiteet.
Kansalliskielilautakunta pitää tärkeänä, että Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen riittävä henkilöstömäärä ja palvelutaso turvataan. Lisäksi lautakunta pitää tärkeänä, että pelastuskoulutusta järjestetään Uudellamaalla säännöllisesti myös ruotsiksi. Lautakunta nostaa esiin ruotsinkielisten palvelujen saatavuuteen liittyvät haasteet ja korostaa kielitaidon merkitystä palvelujen laadun, oikeusturvan, potilasturvallisuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta. Lisäksi lautakunta pitää tärkeänä, että palvelutasopäätöksen toimeenpanon seurannassa arvioidaan kielellisten oikeuksien toteutumista ja ryhdytään tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin.
Palvelutasopäätöksen mukaan Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelut tuotetaan suomeksi ja ruotsiksi. Suomen ja ruotsin kielen huomioiminen on osa palvelujen järjestämistä. Kielelliset tarpeet otetaan huomioon palvelutuotannon järjestämisessä sekä muun muassa henkilöstön rekrytoinneissa. Pelastuslaitoksen näkemyksen mukaan pelastajakoulutuksen säilyminen Uudellamaalla ja säännöllisen ruotsinkielisen koulutuksen järjestäminen ovat keskeisiä tekijöitä operatiivisen henkilöstön riittävyyden ja palvelutason turvaamisessa.
Vanhusneuvosto on lausunnossaan pitänyt myönteisenä ikääntyvän väestön huomioimista pelastustoimen palvelujen suunnittelussa ja mitoituksessa sekä korostanut erityisesti ikääntyneiden asumisturvallisuuden, turvallisuuskoulutuksen ja omaehtoisen varautumisen merkitystä. Lisäksi lausunnossa on nostettu esiin viranomaisyhteistyön merkitys, palovaroittimien toimivuuden varmistaminen, luonnononnettomuuksiin ja sään ääri-ilmiöihin varautuminen sekä haja-asutusalueiden erityispiirteet. Vanhusneuvosto on lisäksi esittänyt, että uusien datakeskusten vaikutukset ja niihin liittyvät riskit huomioidaan osana alueellista riskienhallintaa.
Palvelutasopäätöksessä lausunnossa esitetyt näkökohdat on pääosin huomioitu. Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisturvallisuus sekä omatoiminen varautuminen on tunnistettu keskeisiksi turvallisuustyön painopisteiksi. Turvallisuuskoulutusta kohdennetaan muun muassa ikäihmisille, omaishoitajille ja hoitolaitosten henkilökunnalle. Luonnononnettomuuksiin, maastopalovaaraan ja sään ääri-ilmiöihin varaudutaan valmiuden säätelyllä ja pelastustoiminnan johtamisjärjestelmällä. Lisäksi riskienhallinnan tavoitteena palvelutasopäätöskaudella 2027–2030 on edistää väestön ja toimijoiden omatoimista varautumiskykyä arjen onnettomuus- ja häiriötilanteisiin sekä poikkeusoloihin. Palvelutasopäätöksessä korostetaan myös yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa kestävän turvallisuuden edistämiseksi.
Vammaisneuvosto on lausunnossaan esittänyt, että palvelutasopäätöksessä huomioitaisiin nykyistä selkeämmin toimintarajoitteisten henkilöiden turvallisuus, tiedonsaanti, avunsaanti ja evakuointi normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Lausunnossa tuodaan esiin eri vammais- ja neurokirjon ryhmien erityistarpeiden tunnistamisen tarve sekä esitetään konkreettisten toimintatapojen kuvaamista yhdenvertaisen turvallisuuden ja avunsaannin turvaamiseksi. Lisäksi vammaisneuvosto on esittänyt, että asunto-osakeyhtiöiden pelastussuunnitelmissa kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota toimintarajoitteisten asukkaiden tarpeisiin.
Lausunnon perusteella palvelutasopäätöstä on täsmennetty muun muassa erityisryhmien huomioimisen, turvallisuusviestinnän, vaaratiedottamisen sekä saavutettavien ohjeiden ja oppaiden osalta. Turvallisuuskoulutuksen kohderyhmiin on lisätty lausunnossa esiin tuodut vammais- ja neurokirjon ryhmät. Vaaratiedottamisessa korostetaan selkokielisyyttä sekä erityisryhmien huomioimista. Omatoimisen varautumisen ohjauksella ja neuvonnalla tuetaan myös asunto-osakeyhtiöitä lakisääteisten pelastussuunnitelmien laatimisessa. Palvelutasopäätöksen strategisen luonteen vuoksi yksityiskohtaisempi henkilöryhmäkohtainen suunnittelu toteutetaan vastuualueiden vuosittaisessa työsuunnittelussa.
Nuorisovaltuusto on lausunnossaan nostanut esiin vapaaehtoisen ja sopimuspalokuntatoiminnan merkityksen pelastustoimen toimintavalmiuden turvaamisessa sekä tarpeen huolehtia savusukellusosaamisen riittävyydestä ja uusien toimijoiden saamisesta mukaan vapaaehtoiseen pelastustoimintaan. Lisäksi lausunnossa on korostettu henkilöstön turvallisia työskentelyolosuhteita, pelastajien toimintakyvyn ylläpitämistä sekä pelastustoimen kaluston ja palvelutason ajantasaisuutta muuttuvassa toimintaympäristössä.
Palvelutasopäätöksessä lausunnossa esitetyt näkökohdat on huomioitu erityisesti henkilöstön toimintakyvyn, savusukelluskelpoisuuden sekä sopimuspalokuntatoiminnan kehittämisessä. Päätoimista ja vapaaehtoista henkilöstöä testataan vuosittain savusukelluskelpoisuuden varmistamiseksi. Savusukelluskyvyn muutokset huomioidaan henkilöstösuunnittelussa. Palvelutasopäätöskaudella 2027–2030 tavoitteena on tukea sopimushenkilöstön toimintakykyä ja hakeutumista savusukelluskursseille, kehittää sopimuspalokuntien jäsenrekrytointia sekä turvata savusukelluskurssien vuosittainen tarjonta. Lisäksi pelastuslaitos seuraa koulutusvaatimusten täyttymistä ja kehittää kokonaisvaltaisesti pelastushenkilöstön altistumisen ehkäisyä ja työturvallisuutta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Peter Johansson, pelastusjohtaja /räddningsdirektör, peter.johansson@itauusimaa.fi
Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle hyväksyttäväksi lausuntojen perusteella täydennetyn hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030.
Palvelutasopäätöksestä tehdään kaksi eri versiota: julkinen ja ei-julkinen.