Aluevaltuusto, kokous 3.6.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelle 2024

IUHVADno-2025-495

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 tilinpäätös päätyi 48,5 miljoonan euron alijäämään. Alkuperäisen talousarvion mukaan alijäämää ennakoitiin syntyvän 15,8 miljoonaa euroa eli alijäämää kertyi 32,7 miljoonaa budjetoitua enemmän. Toimintakuluihin tehtiin 10.12.2024 aluevaltuuston päätöksellä 37,7 miljoonan sekä rahoitustuottoihin ja -kuluihin 0,3 miljoonan euron määrärahakorotus. Muutettuun talousarvioon nähden alijäämä toteutui 5,3 miljoonaa euroa pienempänä.

Vuoden 2024 toimintatuottojen toteuma, 53,7 miljoonaa euroa, ylitti 44,4 miljoonan euron talousarvion 9,3 miljoonaa eurolla. Toimintatuotot toteutuivat 4,3 miljoonaa euroa (8,8 %) korkeampina kuin hyvinvointialueen ensimmäisenä toimintavuonna. Myyntituottoja kertyi 15,3 miljoonaa euroa (29 % toimintatuotoista), maksutuottoja 22,8 miljoonaa (42 %), tukia ja avustuksia 10,8 miljoonaa (20 %) ja muita tuottoja 4,8 miljoonaa euroa (9 %).

Toimintakuluja kertyi 490,5 miljoonaa euroa. Toimintakulut kasvoivat vuodesta 2023 vuoteen 2024 noin 31,7 miljoonaa euroa (6,9 %). Vuoden 2024 alkuperäinen talousarvio oli 447,8 miljoonaa euroa ja 37,7 miljoonan euron määrärahakorotuksen jälkeen 485,4 miljoonaa euroa. Ylitystä muutettuun talousarvioon syntyi 5,1 miljoonaa euroa.

Toimintakuluihin kirjattiin henkilöstökuluja 143,6 miljoonaa euroa (29 % toimintakuluista). Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi henkilöstökuluissa +8,3 miljoonaan euron edestä (6,1 %), mikä selittyy sekä palkankorotuksilla että henkilöstömäärän kasvulla. Vuoden 2024 muutettu talousarvio alittui 5,6 miljoonalla eurolla, koska edelleen sosiaali- ja terveystoimessa omaa henkilöstöä ei saatu rekrytoitua riittävästi. Valtaosa toimintakuluista, 293,0 miljoonaa euroa (60 %), kertyi palveluostoista. Palvelujen ostoissa erikoissairaanhoidon kulujen muutos oli +5,9 miljoonaa euroa, muiden asiakaspalveluostojen +5,9 miljoonaa, ICT-ostojen +1,3 miljoonaa ja työvoiman vuokrauksen +1,5 miljoonaa euroa edellisvuoteen nähden. Ilman 2,4 miljoonan euron Apotti-erokorvausta ICT-ostot olisivat toteutuneet 1,1 miljoonaa euroa alhaisemmalla tasolla kuin edellisellä tilikaudella. Aineita, tarvikkeita ja tavaroita hankittiin 14,9 miljoonan euron edestä (3 % toimintakuluista), avustuksia kirjattiin 14,1 miljoonaa (3 %) ja muita toimintakuluja 24,9 miljoonaa euroa (5 %).

Toimintakate oli 436,8 miljoonaa euroa eli toteutui 4,2 miljoonaa euroa muutettua talousarviota paremmin. Valtion rahoitusta kertyi 389,3 miljoonaa euroa eli +14,0 miljoonaa euroa (3,7 %) enemmän kuin vuonna 2023. Rahoitustuottojen toteuma oli 0,4 ja rahoituskulujen 0,6 miljoonaa euroa vuonna 2024. Vuosikate päätyi -47,7 miljoonaan euroon, joten 0,8 miljoonan euron poistokirjausten jälkeen tilikauden tulokseksi muodostui -48,5 miljoonaa euroa. Koska varauksia ja muita tilinpäätössiirtoja ei kirjattu, tilikauden alijäämää kertyi 48,5 miljoonaa euroa.

Investointeihin oli budjetoitu kaikkiaan 15,9 miljoonaa euroa. Investointien toteutuminen jäi suunniteltua alhaisemmalle tasolle (47 % budjetoidusta) ollen 7,4 miljoonaa euroa nettona. Hyvinvointialueen suurimpana rakennushankkeena on vuonna 2023 aloitettu Loviisan pelastusaseman rakentaminen, johon on varattu yhteensä 9 miljoonaa euroa. Rakennushankkeeseen on tilikaudella 2024 kohdistunut 5,5 miljoonaa euroa kustannuksia. Loviisan pelastusasema valmistuu syksyllä 2025. Pelastustoimen ajoneuvoihin ja kalustoon talousarviossa 2024 varatusta 1,8 miljoonan euron investointimäärärahasta jäi käyttämättä noin 1,7 miljoonaa euroa, sillä suurin osa tehdyistä tilauksista toimitetaan vuoden 2025 puolella. Pelastustoimen kone- ja kalustoinvestointeja toteutui 1,9 miljoonan euron edestä, sillä vuonna 2023 tilattujen sammutusauton, kourayksikön ja öljyntorjuntaveneen toimitus siirtyi vuodelle 2024. Pitkäaikaista lainaa ei nostettu vuonna 2024.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialuekonserniin kuuluu HUS-yhtymä 6,491 %:n omistusosuudella ja osakkuusyhtiö HPK Palvelut Oy 45 %:n omistusosuudella. Konsernin alijäämä asettui 48,2 miljoonaan euroon. Hyvinvointialueen lainakanta tilikauden 2024 lopussa oli 50 miljoonaa euroa eli 503 euroa/ asukas. Konsernissa vastaavasti lainakanta oli 125 miljoonaa euroa, mikä tekee 1254 euroa asukasta kohti.

Hyvinvointialuelain 117 §:n mukaan aluehallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Aluehallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Hyvinvointialueen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma, niiden liitteenä olevat tiedot ja konsernin osalta vastaavat laskelmat sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle, että tilikauden 2024 tulos -48 490 851,46 ei anna aihetta tuloksen käsittelylle, ja että tilikauden alijäämä 48 490 851,46 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli-/ alijäämään,
  • todeta, että koska taseessa ei ole aikaisemmilta tilikausilta kertyneitä ylijäämiä, hyvinvointialueen talous edellyttää tasapainottamistoimenpiteitä,
  • valtuuttaa konserni- ja strategiapalveluiden talouspalvelut tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja
  • allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuksen jälkeen aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • esittää aluevaltuustolle,​ että tilikauden 2024 tulos -​48 490 851,​46 ei anna aihetta tuloksen käsittelylle,​ ja että tilikauden alijäämä 48 490 851,​46 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli-​/ alijäämään,​
  • todeta,​ että koska taseessa ei ole aikaisemmilta tilikausilta kertyneitä ylijäämiä,​ hyvinvointialueen talous edellyttää tasapainottamistoimenpiteitä,​
  • valtuuttaa konserni-​ ja strategiapalveluiden talouspalvelut tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja
  • allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuksen jälkeen aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

Perustelut

Tarkastuslautakunta § 36 Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan raportti vuodelta 2024

Hyvinvointialueesta annetun lain 130 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava aluevaltuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollisille) myöntää vastuuvapaus 

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella aluevaltuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Aluehallitus on 27.3.2025 § 69 hyväksynyt ja allekirjoittanut tilinpäätöksen vuodelta 2024. Tilintarkastusyhteisö KPMG Julkistarkastus Oy on antanut tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2024. Tilintarkastuskertomuksessa todetaan seuraavaa: ”Hyvinvointialueen talouden tasapainoon ja rahoituksen riittävyyteen kulujen kattamiseksi tulee kiinnittää erityistä huomiota. Muistutuksena esitämme, että tilivuoden 2025 talousarvio ja tilivuoden 2026 taloussuunnitelma eivät ole hyvinvointialuelain 115 §:n mukaisesti tasapainossa, kun otetaan huomioon tilivuosien 2023 ja 2024 kertynyt alijäämä. Muistutuksesta huolimatta esitämme vastuuvapauden myöntämistä aluehallitukselle ja hyvinvointialuejohtajalle, koska kertyneen alijäämän kattamisaikaa on jäljellä.Muilta osin hyvinvointialueen hallintoa on hoidettu lain ja aluevaltuuston päätösten mukaisesti.”

Tarkastuslautakunta on 5.5.2025 § 36 merkinnyt tiedoksi tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja tilintarkastajan raportin vuodelta 2024. Tarkastuslautakunta on 22.5.2025 § 47 esittänyt aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi aluehallituksen selvityksen ja lausunnon muistutuksen johdosta, hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2024 ja myöntää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2024. 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta: 

Aluevaltuusto

  1. hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2024,
  2. päättää,​​ että tilikauden 2024 tulos -​​48 490 851,​​46 ei anna aihetta tuloksen käsittelylle,​​ ja että tilikauden alijäämä 48 490 851,​​46 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli-​​/ alijäämään,​​
  3. merkitsee tiedoksi tilikauden 2024 tilintarkastuskertomuksen
  4. merkitsee tiedoksi aluehallituksen selvityksen ja lausunnon muistutuksen johdosta ja
  5. myöntää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2024

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  1. hyväksyä tilinpäätöksen vuodelta 2024,
  2. että tilikauden 2024 tulos -​​48 490 851,​​46 ei anna aihetta tuloksen käsittelylle,​​ ja että tilikauden alijäämä 48 490 851,​​46 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli-​​/ alijäämään,​​
  3. merkitä tiedoksi tilikauden 2024 tilintarkastuskertomuksen
  4. merkitä tiedoksi aluehallituksen selvityksen ja lausunnon muistutuksen johdosta ja
  5. myöntää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2024.

Muutoksenhaku

Valitusosoitus (Aluevalitus)

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella aluevalituksella.

Valitusaika

Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena (3) päivänä viestin lähettämisestä. Jäsenkunnan ja jäsenkunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen:

Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki.
​​​​​helsinki.hao(at)oikeus.fi

Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle. Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää: Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 09.00 – 15.00.