Aluevaltuusto, kokous 3.6.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Henkilöstökertomus vuodelle 2024

IUHVADno-2025-782

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
vt henkilöstöjohtaja Irja Suhonen
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Henkilöstökertomuksessa esitetään hyvinvointialueen henkilöstöä koskevat tunnusluvut, työhyvinvointiin ja yhteistoimintaan liittyvät asiat sekä muita henkilöstöjohtamisen keskeisiä havaintoja menneeltä vuodelta.  

Henkilöstökertomus antaa päätöksentekijöille ja viranhaltijajohdolle kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen ajankohtaisesta tilasta ja kehityssuunnasta.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on antanut henkilöstökertomuksen laadintaa koskevan suosituksen. Sen mukaisesti henkilöstökertomuksessa kuvataan mennyttä vuotta neljästä näkökulmasta: osaaminen ja uudistuminen, työhyvinvoinnin johtaminen, johtaminen ja esihenkilötyö sekä tuottavuus ja tuloksellisuus. Tarkoituksena on, että raportoitava tietosisältö osaltaan tukee päätöksentekoa asioissa, joiden avulla pyritään vahvistamaan henkilöstön osaamista ja kehittymistä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi, edistämään henkilöstön pysyvyyttä ja saatavuutta sekä vahvistamaan työn tuloksellisuutta.

Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa tilinpäätöksen aikataulussa, ja se täydentää osaltaan tilinpäätöksen tietosisältöä.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus päättää: 

  1. hyväksyä liitteenä olevan henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja
  2. lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

Päätös

Aluehallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun täsmennyksiä varten, hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
vt henkilöstöjohtaja Irja Suhonen
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus päättää: 

  1. hyväksyä liitteenä olevan henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja
  2. lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

Päätös

Aluehallitus päätti

  1. hyväksyä liitteenä olevan henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja
  2. lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
vt henkilöstöjohtaja Irja Suhonen
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Aluehallitus: 

Aluevaltuusto merkitsee tiedoksi liitteenä oleva vuoden 2024 henkilöstökertomus.  

Päätös

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi liitteenä olevan vuoden 2024 henkilöstökertomuksen.  


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valtuusto

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä lain hyvinvointialueesta 141 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.