Aluehallitus, kokous 13.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 119 Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:n yhtiökokousedustajan nimeäminen 14.4.2023 pidettävään yhtiökokoukseen ja hallituksen jäsenen nimeäminen

IUHVADno-2023-702

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: hallintolakimies Tomas Määttä, tomas.maatta@itauusimaa.fi 

Hyvinvointialueuudistuksen johdosta toimintansa 31.12.2022 lopettanut Eteva kuntayhtymä omisti Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:n, jonka omistajiksi ovat 1.1.2023 alkaen tulleet kuusi hyvinvointialuetta: Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Vantaa-Kerava, Kanta-Häme ja Päijät-Häme sekä Itä-Uusimaa. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen omistusosuus yhtiöstä on 10,13 %.   

Yhtiön omistaa, hallinnoi ja vuokraa vammaisten asumiseen ja palvelutoimintaan tarkoitettuja kiinteistöjä ja osakehuoneistoja. Yhtiö voi myös tuottaa muita vammaisille tarkoitettuja palveluja mukaan luettuna kiinteistöpalvelut.  

Yhtiön omistajien edustajat ovat neuvotelleet uudesta yhtiöjärjestyksestä. Neuvotteluiden tuloksena on saatu aikaan luonnos uudeksi yhtiöjärjestykseksi, jonka hyväksymisestä päättää yhtiökokous 14.4.2023. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 19 §:n 19 kohdan mukaan aluehallitus nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet. 

Ehdotus

Hyvinvointealuejohtaja:

Aluehallitus päättää  

  1. nimetä yhtiökokousedustajaksi 14.4.2023 klo 10.00 pidettävään yhtiökokoukseen hallintolakimies Tomas Määtän ja  
  2. antaa yhtiökokousedustajalle toimintaohjeeksi kannattaa esityslistan mukaisia pohjaehdotuksia sekä ehdottaa yhtiön hallituksen jäseneksi hyvinvointialueen edustajaa. 

Päätös

Aluehallitus päätti

  1. nimetä yhtiökokousedustajaksi 14.4.2023 klo 10.00 pidettävään yhtiökokoukseen hallintolakimies Tomas Määtän ja
  2. antaa yhtiökokousedustajalle toimintaohjeeksi kannattaa esityslistan mukaisia pohjaehdotuksia sekä ehdottaa yhtiön hallituksen jäseneksi hyvinvointialueen edustajaa, Tapani Eskolaa.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.