Aluehallitus, kokous 22.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 HPK Palvelut Oy:n palvelusopimuksen uusiminen

IUHVADno-2025-1736

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
digijohtaja Tommi Karttaavi
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

HPK Palvelut on Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Porvoon kaupungin yhteisesti omistama yhtiö, jonka toimialana on talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden, ICT-, käännös- ja muiden tukipalveluiden tuottaminen. Yhtiö toimii julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (29.12.2016/1397) tarkoittamassa mielessä omistajiensa sidosyksikkönä.

Kun yhtiö on toiminut nyt muutaman vuoden ja toiminta on vakiintunut, on yhtiön ja asiakkaiden välisiä palvelusopimuksia tarkoituksenmukaista päivittää. Yhtiö on syksystä 2024 alkaen neuvotellut asiakkaiden kanssa uudesta sopimuskokonaisuudesta, jossa on nykyistä tarkemmin kuvattu yhtiön tuottamat palvelut, vastuut ja tavoiteltu palvelutaso sekä muutoshallinta. Uusi sopimuskokonaisuus myös mahdollistaa paremmin uusien asiakasomistajien mukaantulon yhtiöön. Uusi palvelusopimus ei merkittävästi muuta yhtiön nykyistä palveluntuotantoa asiakkailleen.

Sopimus koostuu pääsopimuksesta ja seitsemästä liitteestä. Pääsopimus sisältää sopimuksen pääkohdat, kuten osapuolet, sopimuksen voimassaoloajan, irtisanomisehdot ja vahingonkorvaukset. Lisäksi sopimuksessa käsitellään hinnoittelua, laskutusta, tietoturvallisuutta, tietosuojaa, alihankkijoiden käyttöä ja auditointia.

Hinnoittelu on palvelualuekohtaista ja on pyritty rakentamaan asiakaskohtaisesti mahdollisimman aiheuttamisperusteisesti, niin että kustannukset ja niiden kehittyminen ovat sekä asiakkaille että yhtiölle mahdollisimman ennustettavia ja läpinäkyviä. Irtisanomisehdoissa on pyritty turvaamaan palveluiden jatkuvuus tilanteissa, joissa yksittäinen asiakas lopettaa yhtiön palveluiden käytön tai vähentää niitä oleellisesti. Vahingonkorvauksia koskevat ehdot on pyritty laatimaan niin, että ne toteutuessaan eivät vaarantaisi yhtiön olemassaoloa tai palveluiden tuottamista. Asiakkailla on sopimuksen mukaan oikeus tarkastaa tai teetättää kolmannella riippumattomalla taholla tarkastus sen selvittämiseksi, onko palvelu vaatimusten mukainen ja toimittaja toiminut sopimuksen mukaisesti.

Sopimuksen liitteissä on kuvattu tarkemmin tarjottavat palvelut, sovitut palvelutasot, vuosittainen hinnoittelumenettely sekä yhteistyö- ja muutoshallintamalli. Lisäksi sopimuksen liitteinä on tietosuoja- ja tietoturvaliitteet sekä luettelo yhteyshenkilöistä ja alihankkijoista.

Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sen irtisanomisaika on 12 kuukautta. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajankohta on 31.12.2026, jolloin sopimus voi irtisanomisen perusteella päättyä aikaisintaan 31.12.2027. Tarkemmasta palveluvolyymista ja hinnoittelusta sovitaan erikseen vuosittain.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus hyväksyy liitteenä olevan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja HPK Palvelut Oy:n välisen uuden palvelusopimuksen. Sopimus tulee voimaan allekirjoittamalla erilliset sopimusasiakirjat.

Päätös

Aluehallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja HPK Palvelut Oy:n välisen uuden palvelusopimuksen. Sopimus tulee voimaan allekirjoittamalla erilliset sopimusasiakirjat.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjaan merkittiin, että asiat § 127 ja § 128 käsiteltiin § 138 jälkeen. Lisäksi pöytäkirjaan merkittiin, että aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Elin Blomqvist-Valtonen, aluehallituksen jäsen Nea Hjelt ja aluehallituksen jäsen Bernhard Edgren jääväsivät itsensä (yhteisöjäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 18.38–18.42. Lisäksi aluehallituksen jäsen Riku Honkasalo poistui kokouksesta ja varajäsen Jere Riikonen saapui kokoukseen klo 18.38.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.