Aluehallitus, kokous 22.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 125 Yhden määräaikaisen sosiaalityöntekijän viran perustaminen ikääntyneiden palveluihin

IUHVADno-2025-1768

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja Kirsi Oksanen,
tulosyksikköpäällikkö Netta Mäkinen
etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

 

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Hallintosäännön 47 §:n mukaisesti aluehallitus päättää virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta, sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

Hyvinvointialueen johtoryhmä on kokouksessaan 25.3.2025 puoltanut myönnetyn ylimääräisen valtionavustuksen käyttöä yhden määräaikaisen sosiaalityöntekijän palkkaamiseen ajalle 1.6–31.12.2025 ikääntyneiden palveluiden gerontologiseen sosiaalityöhön.  

Gerontologinen sosiaalityö kohdentuu yli 65-vuotiaille, joilla ei ole toimivaa tukiverkostoa ja tarvitsevat erityistä tukea. Työ keskittyy kokonaisvaltaiseen auttamiseen, kuten palveluihin ohjaamiseen, motivointiin ja voimavarojen vahvistamiseen. Tavoitteena on parantaa ikääntyneiden hyvinvointia ja ehkäistä siirtymistä raskaimpiin palveluihin. Ikääntyneiden palveluissa on kaksi sosiaalityöntekijän virkaa. Nykyinen sosiaalityöntekijöiden määrä ei riitä kasvaneeseen palvelutarpeeseen. Tällä hetkellä sosiaalityöntekijöiden resurssi ei riitä erityisen tuen tarpeisiin liittyviin asiakkuuksiin. Ikääntyneiden määrä kasvaa ja erilaisten kriisitilanteiden määrä on kasvanut vuosittain ja kasvun odotetaan edelleen kasvavan. Huoli-ilmoitusten määrä on kasvanut 38 % edellisestä vuodesta. Gerontologisen sosiaalityön tarpeen ja asiakasmäärien lisääntymisen vuoksi gerontologista sosiaalityötä tulee kehittää ja prosesseja sujuvoittaa asiakkaiden palveluntarvetta vastaavaksi. Gerontologisen sosiaalityön kehittäminen vaatii vahvaa substanssiosaamista ja resurssia.

Uuden vammaispalvelulain on arvioitu lisäävän sosiaalihuoltolain mukaisen asiakkuuksien määrää. Asiakkuuksien lisäys voi vaarantaa sosiaalihuoltolain mukaisen asiakkaan edun ja suunnitelmallisen sosiaalityön toteutumisen. Vammaispalvelulain muutoksen myötä hyvinvointialueella on aloitettu MONI-tiimimalli, jossa ikääntyneiden palveluiden sosiaalityöntekijän tulisi olla mukana. Tämän lisäksi monipalveluasiakkaiden (so-te) yhteistyön sujuvoittamiseksi on kehitetty uusi toimintamalli. Molemmat kehitettävät asiat ovat tärkeitä asiakkaan tarvitseman tuen ja palveluiden oikean kohdentumisen näkökulmasta ja vastaavat tuottavuusohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin.

Sosiaalityöntekijän  tehtäväkohtainen palkka on 4 088 €€/kk. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen kelpoisuus  sekä Valviran ammattihenkilölaillistus sekä yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen osaaminen sekä toisen kotimaisen kielen suullinen tai työtehtävien edellyttämä kielitaito.

Perustettava virka ei sisälly vuoden 2025 henkilöstösuunnitelmaan. Palkkakustannukset katetaan hyvinvointialueelle myönnetystä valtionavustuksesta toiminnan vakiinnuttamiseen.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Aluehallitus päättää perustaa yhden määräaikaisen sosiaalityöntekijän viran ikääntyneiden palveluihin (kustannuspaikka 4721) ajalle 1.6–31.12.2025.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen kelpoisuus sekä Valviran ammattihenkilölaillistus sekä yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen osaaminen sekä toisen kotimaisen kielen suullinen tai työtehtävien edellyttämä kielitaito.

Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus päätti perustaa yhden määräaikaisen sosiaalityöntekijän viran ikääntyneiden palveluihin (kustannuspaikka 4721) ajalle 1.6–31.12.2025.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen kelpoisuus sekä Valviran ammattihenkilölaillistus sekä yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen osaaminen sekä toisen kotimaisen kielen suullinen tai työtehtävien edellyttämä kielitaito.

Pykälä tarkastettiin heti. 


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.