Aluehallitus, kokous 22.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 126 Kiinteistöpäällikön viran kelpoisuusvaatimusten tarkistaminen

IUHVADno-2025-1777

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
hallintojohtaja Camilla Söderström
camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi

 

Aluehallitus on 6.10.2022 § 5 perustanut konserni- ja strategiapalvelujen virkoja ja 3.11.2022 § 3 päivittänyt virkoja ja näiden kelpoisuusehtoja. Hallintosäännön 49 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa.

Kiinteistöpäällikkö on irtisanoutunut virastaan 12.5.2025 ja ennen rekrytoinnin aloittamista, on tarkoituksenmukaista tarkistaa vuonna 2022 päätettyjä viran kelpoisuusvaatimuksia.

Aluehallituksen 3.11.2022 päätöksen mukaan hallintopalveluihin sijoittuvan kiinteistöpäällikön viran kelpoisuusehdot ovat seuraavat: ”Soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto. Lisäksi edellytetään laajaa perehtyneisyyttä johtamaansa vastuualueeseen. Lisäksi kelpoisuusvaatimuksensa on kokemus esimiestehtävistä. Johtamiskoulutukset katsotaan eduksi. Kielitaitovaatimuksena on yhden kotimaisen kielen hyvä taito sekä suullisesti että kirjallisesti ja toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen taito.”

Kelpoisuusvaatimusta esitetään muutettavan seuraavasti: Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, laajaa perehtyneisyyttä johtamaansa vastuualueeseen sekä kokemusta esihenkilötehtävistä. Kielitaitovaatimuksena on yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen taito.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää, että hallintopalveluihin sijoittuvan kiinteistöpäällikön viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, laajaa perehtyneisyyttä johtamaansa vastuualueeseen sekä kokemusta esihenkilötehtävistä. Kielitaitovaatimuksena on yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen taito.

Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus päätti, että hallintopalveluihin sijoittuvan kiinteistöpäällikön viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, laajaa perehtyneisyyttä johtamaansa kiinteistöpalveluiden vastuualueeseen sekä kokemusta esihenkilötehtävistä. Kielitaitovaatimuksena on yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen taito.

Pykälä tarkastettiin heti. 

Kokouskäsittely

Esittelijä lisäsi päätösesityksen ensimmäiseen lauseeseen sanan ”kiinteistöpalveluiden”.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.