Palvelujen järjestäminen -lautakunta, kokous 5.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Myrskylän ja Pukkilan väestön suun terveydenhuollon toiminnan järjestäminen vuonna 2024

IUHVADno-2023-4127

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
ylihammaslääkäri Sari Holmberg
vastuualuejohtaja, terveyspalvelut Carita Schröder
etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

 

Taustaa

Sekä Myrskylän että Pukkilan hammashoitolan tilat ovat heikkokuntoiset. Välineistö ja hoitokoneet ovat vanhoja. Nyt on vuoden ajan yritetty saada vakituista henkilökuntaa näihin toimitiloihin siinä onnistumatta. Edes ostopalveluna ei ole saatu pysyvämpää ratkaisua, sillä ostopalveluhenkilökunta on lopettanut lyhyiden työrupeamien jälkeen. Heikot työolosuhteet ja yksinäinen työ tekevät sen, että näissä tiloissa ei viihdytä. Ajoittain on myös ollut ongelmia potilastietojärjestelmän käytössä. 

Syyskuusta marraskuuhun 2023 tilanne ratkaistiin siten, että Askolasta on käynyt väliaikaisena kokeiluna kaksi hammaslääkäriä ja hoitajaa vuorotellen Myrskylässä ja Pukkilassa. He eivät ole enää halukkaita jatkamaan tätä toimintamallia. 

 

Nykytilanne

Tehtyjen laskelmien mukaan yksi työpari (= hammaslääkäri ja hammashoitaja) sekä puolikas suuhygienistin resurssit riittävät tälle alueelle.  Jos toimintaa jatketaan Myrskylässä ja Pukkilassa, se edellyttää jälleen vuokratyövoiman käyttöä. Odotettavissa on jatkuva henkilökunnan vaihtuminen, kuten tämä vuosi on osoittanut. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen jatkuvasti on myös vaativaa. Vähäinen perehdytys ja yksin työskentely johtavat helposti erilaisiin virheisiin. Vielä tälläkin hetkellä korjataan aiempien ostopalveluhenkilökunnan kirjausvirheitä ja puutteita, jotta laskutukset saadaan menemään oikein potilaille.

Välinehuoltosopimus ja – kuljetus päättyvät vuoden 2023 lopussa. Välinehuoltopalvelut on aiemmin ostettu Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta, mutta he eivät enää jatka sopimusta. Alustavia neuvotteluja toiminnan siirtämisestä on pidetty HUS:n välinehuollon kanssa, mutta koska Porvoon sairaalan välinehuollolla ei ole resursseja tähän, välinehuolto pitäisi tehdä Hyvinkäällä. Hyvinvointialueen tulisi järjestää kuljetukset sinne.

Uusien hoitokoneiden (= unittien) hankinta jouduttaisiin myös tekemään kumpaankin toimipisteeseen. Nykyiset ovat noin 20 vuotta vanhoja ja niihin on jouduttu tekemään jo useampia korjauksia. Unitin ikä on normaalisti noin 15 vuotta eli ne ovat jo tulleet aikoja sitten käyttöikänsä päähän. Unitin kustannukset ovat noin 25 000 euroa/kpl. Käytössä olevat instrumentit ovat siirtyneet myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta, ja niistäkin pitäisi suuri osa uusia.

Askolaan on hoitotakuun kiristymisen yhteydessä perustettu kahden hammaslääkäri - hoitaja -työparin lisäksi toimet kolmatta työparia varten. Toimet täytetään vuoden 2024 alusta. Uusia potilaita mahtuu Askolaan hoitoon sen verran kuin Myrskylästä ja Pukkilasta on tällä hetkellä kysyntää. Askolasta löytyy riittävästi välineitä, työhuone ja toimiva unitti kolmannelle työparille. Nyt käytännön palvelusta Askolassa tehnyt valmistuva hammaslääkäri on valmis jatkamaan vakituisena Askolan toimipisteessä vuoden 2024 alusta. Myrskylän ja Pukkilan koululaisten ja alle kouluikäisten tarkastukset pyritään pitämään keväällä Pukkilassa tilojen haasteista huolimatta. Lisäksi käynnistetään mobiilipalvelun käyttöönoton valmistelu korvaamaan keskitettyjä palveluita.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päättää siirtää vuoden 2024 alusta Myrskylän ja Pukkilan väestön suun terveydenhuolto Askolan toimipisteeseen 30.6.2024 asti.

Pykälä tarkastetaan heti.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti siirtää vuoden 2024 alusta Myrskylän ja Pukkilan väestön suun terveydenhuolto Askolan toimipisteeseen 30.6.2024 asti.

Pykälä tarkastettiin heti.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
Carita Schröder, vastuualuejohtaja (terveyspalvelut)
Sanna Räsänen, tulosyksikköpäällikkö (suun terveys)
etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

 

Taustaa

Myrskylän että Pukkilan suun terveydenhuollon palvelut ovat olleet siirrettynä Askolan hammashoitolaan 1.12.2023-30.6.2024 välisenä aikana. Tähän päädyttiin palveluiden järjestämisen haasteellisuuden sekä henkilökuntapulan vuoksi. Ostopalveluhenkilökuntakaan ei tuonut ratkaisua asiaan, sillä he lopettivat lyhyiden työrupeamien jälkeen mm yksintyöskentelyn, vanhentuneiden hoitokoneiden ja välineistön takia.  

Nykytilanne

Askolaan on hoitotakuun kiristymisen yhteydessä perustettu jo olemassa olevan kahden hammaslääkäri - hoitaja -työparin lisäksi toimet kolmatta työparia varten. Toimet täytettiin vuoden 2024 alusta. Uusia potilaita mahtuu Askolaan hoitoon sen verran kuin Myrskylästä ja Pukkilasta on tällä hetkellä kysyntää. Askolasta löytyy riittävästi välineitä, työhuone ja toimiva unitti kolmannelle työparille. Myrskylän ja Pukkilan koululaisten ja alle kouluikäisten tarkastukset ovat käynnistyneet 2024 keväällä yhden Askolasta siirtyvän Tehtyjen laskelmien mukaan yksi työpari (= hammaslääkäri ja hammashoitaja) sekä puolikas suuhygienistin resurssit riittävät kyseessä olevalle alueelle.  Jos toimintaa jatketaan Myrskylässä ja Pukkilassa, se edellyttää jälleen vuokratyövoiman käyttöä. Odotettavissa on jatkuva henkilökunnan vaihtuminen, kuten vuosi 2023 on osoittanut. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen jatkuvasti on myös vaativaa. Vähäinen perehdytys ja yksin työskentely johtavat helposti erilaisiin virheisiin.

Mikäli Myrskylän ja Pukkilan suun terveydenhuollon palvelut aloitetaan uudelleen kyseisissä hoitopisteissä, se vaatisi uusien hoitokoneiden (= unittien) hankintaa. Nykyiset ovat noin 20 vuotta vanhoja ja niihin on jouduttu tekemään jo useampia korjauksia. Unitin ikä on normaalisti noin 15 vuotta eli ne ovat jo tulleet aikoja sitten käyttöikänsä päähän. Unitin kustannukset ovat noin 25 000 euroa/kpl. Käytössä olevat instrumentit ovat siirtyneet myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta, ja niistäkin pitäisi suuri osa uusia. Välinehuoltosopimus ja – kuljetus päättyivät vuoden 2023 lopussa. Uusi sopimus välinehuollosta tulisi tehdä HUS -toimipisteeseen Hyvinkäälle. Hyvinvointialueen tulisi järjestää kuljetukset sinne. Välineet tuodaan työparin mukana Askolaan välinehuoltoon. Toimintatapa ei ole oikein toimiva ja sitä nyt tekevät eivät ole enää halukkaita jatkamaan tätä toimintamallia. 2024 syksyllä tarkastukset on suunniteltu tehtäväksi asiantuntijasuuhygienistin ja - hammashoitajien pop-up toiminnan avulla. Tähän osallistuisivat myös Loviisan sekä Askolan suuhygienistit. Mikäli tarkastuksissa ilmenee korjaavan hoidon tarvetta, ohjataan asiakkaat Askolan hammashoitolaan.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Palveluiden järjestämisen lautakunta päättää jatkaa vuoden 2024 loppuun asti Myrskylän ja Pukkilan väestön suun terveydenhuoltoa Askolan toimipisteessä.

Pykälä tarkastetaan heti.

Päätös

Palveluiden järjestämisen lautakunta päätti teknisen korjauken jälkeen yksimielissti jatkaa vuoden 2024 loppuun asti Myrskylän ja Pukkilan väestön suun terveydenhuoltoa Askolan toimipisteessä.

Pykälä tarkastettiin heti.

Kokouskäsittely

Lautakunnan jäsen Tove Munkberg teki seuraavan teknisen korjausehdotuksen:

Ruotsinkielisessä pykälätekstissä suomenkielinen nimi “Myrskylä” korvataan ruotsinkielisellä nimellä “Mörskom”.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.