Palvelujen järjestäminen -lautakunta, kokous 6.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Palvelujen järjestäminen -lautakunnan ja yksilöjaoston käyttösuunnitelmien hyväksyminen vuodelle 2024

IUHVADno-2024-510

Perustelut

Aluevaltuusto on 12.12.2024 § 132 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman.

Hallintosäännön 76 §:n mukaan aluehallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa. Hyvinvointialueen taloussäännön 2.4 Talousarvion täytäntöönpano-kohdan mukaan ”I-U hyvinvointialueen tehtävät on hoidettava tuloksellisesti ja taloudellisesti siten, että aluevaltuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Jokainen toimialajohtaja, vastuualuejohtaja ja -päällikkö sekä esihenkilö ovat vastuussa siitä, että asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan.”

Käyttösuunnitelmiin ei voi lisätä talousarvioon sisältymättömiä uusia toimintoja tai toimintatapoja, jotka lisäävät menoja vuonna 2024 tai suunnitelmavuosina 2025–2026. Uusien toimintojen aloittaminen tai nykyisten laajentaminen käsitellään aina talousarvion käsittelyn yhteydessä tai sitä muutettaessa.

Esityslistan liitteenä on esitys palvelujen järjestäminen -lautakunnan ja yksilöjaoston käyttösuunnitelmiksi vuodelle 2024. Käyttösuunnitelmat ovat valtuuston hyväksymän talousarvion mukaiset.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja

Palvelujen järjestäminen -lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaiset käyttösuunnitelmat lautakunnan ja yksilöasioiden jaoston osalta vuodelle 2024.

Päätös

Palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä liitteen mukaiset käyttösuunnitelmat lautakunnan ja yksilöasioiden jaoston osalta vuodelle 2024.

Tiedoksi

aluehallitus

Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.