Aluehallitus, kokous 21.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 332 Kahden sosiaalityöntekijän viran muuttaminen erityissosiaaliohjaajan viroiksi

IUHVADno-2023-4268

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen,  
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Sosiaalityöntekijöiden rekrytoinnit työikäisten asumispalveluiden yksikköön eivät ole tuottaneet tulosta. Toiminnan turvaamiseksi on perusteltua, että kaksi sosiaalityöntekijän virkaa muutetaan erityissosiaaliohjaajan viroiksi. Erityissosiaaliohjaajien rekrytointitilanne on parempi, ja muutoksen avulla pystytään vastaamaan toiminnallisiin tarpeisiin.

Erityissosiaaliohjaajan tehtäväkohtainen palkka on hieman pienempi kuin sosiaalityöntekijällä. Näin ollen muutos ei aiheuta palkkakustannusten kasvua, vaan päinvastoin pienentää niitä. Sosiaalityöntekijän tehtäväkohtainen palkka on 3 920,36 € ja erityissosiaaliohjaajan tehtäväkohtainen palkka on 3 255,62 €. Tehtäväkohtaisten palkkojen kustannus pienenee noin 665 euroa/kk per henkilö.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen operatiiviseen toimintamalliin kuuluu, että kaikki nimikemuutokset ja palkantarkistukset käsitellään työnantajan ja pääsopijajärjestöjen edustajista koostuvassa neuvottelukunnassa. Työantajan edustajina ko. neuvottelukunnassa ovat toimialajohtajat, henkilöstöjohtaja sekä palvelussuhdepäällikkö. Pääsopijajärjestöjä edustaa pääluottamusmies. Jotta esitys hyväksytään, sen tulee olla sekä toiminnallisesti että taloudenpidon kannalta perusteltu. Asiaa käsiteltäessä arvioidaan myös, mikä on esitetyn muutoksen vaikutus muihin samalla palkkahinnoittelutasolla oleviin. Nimikemuutosesitysten osalta edellytetään lisäksi, että nimike on Kevan nimikeluettelon mukainen.

Neuvottelukunnan hyväksymät esitykset valmistellaan hallintosäännön mukaiseen päätöksentekoon. Virkasuhteisten osalta päätöksenteko kuuluu hallintosäännön 48 §:n ja 50 §:n määräysten nojalla aluehallitukselle.

Hyvinvointialuelain (611/2021 92 §) mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueella säädetään erikseen. Laki kuntalain muuttamisesta (305/2003 44 §) mukaan virkasuhdetta käytetään sellaisessa tehtävässä, jossa käytetään julkista valtaa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön (48 §) mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta ja vahvistaa virkojen kelpoisuusvaatimukset virkoja perustaessaan (50 §). 

Kahden sosiaaliohjaajan viran muuttamista koskeva esitys on käsitelty palkka- ja nimikemuutosneuvottelukunnassa 27.11.2023. Neuvottelukunta puoltaa kahden sosiaalityöntekijän viran muuttamista erityissosiaaliohjaajan viroiksi.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päättää

  1. lakkauttaa kaksi sosiaalityöntekijän virkaa ja perustaa tilalle kaksi erityissosiaaliohjaajan virkaa; 
  2. että erityissosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen sosionomin ylempi korkeakoulututkinto sekä annetun lain (559/1994) mukainen Valviran laillistus. Tehtävässä edellytetään molempien kotimaisten kielten hyvää suullista taitoa ja toisen kotimaisen kielen hyvää kirjallista taitoa; 
  3. että virkojen perustamisajankohtana erityissosiaaliohjaajan tehtäväkohtainen palkka on 3 255,62 euroa kuukaudessa.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti

  1. lakkauttaa kaksi sosiaalityöntekijän virkaa ja perustaa tilalle kaksi erityissosiaaliohjaajan virkaa;
  2. että erityissosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen sosionomin ylempi korkeakoulututkinto sekä annetun lain (559/1994) mukainen Valviran laillistus. Tehtävässä edellytetään molempien kotimaisten kielten hyvää suullista taitoa ja toisen kotimaisen kielen hyvää kirjallista taitoa;
  3. että virkojen perustamisajankohtana erityissosiaaliohjaajan tehtäväkohtainen palkka on 3 255,62 euroa kuukaudessa.

Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.