Aluehallitus, kokous 21.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 337 Vastaus aluevaltuutettujen aloitteeseen (31.1.2023): Perusterveydenhuollon päivystyksen järjestäminen omana toimintana

IUHVADno-2023-254

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja, terveyspalvelut Carita Schröder
johtava lääkäri Susanna Varilo
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Aloitteen sisältö lyhyesti

Aloitteessa todetaan, että Itä-Uudenmaan järjestämissuunnitelmassa vuosille 2018–2021 asetettiin yhdeksi tavoitteeksi se, että terveysasemalla pyritään hoitamaan suurin osa kiireellisestä perusterveydenhuoltotasoisesta sairaanhoidosta arkipäivisin, jolloin asiakkaiden tarve hakeutua ns. virka-ajan ulkopuoliseen yhteispäivystykseen vähenee. Lisäksi järjestämissuunnitelmassa todettiin, että potilaiden tarpeetonta kuljetusta sairaalapäivystykseen tulee välttää. Tavoitteena oli tarjota potilaille enemmän apua kotiin siten, ettei heidän tarvitsisi turhaan hakeutua päivystykseen.

Aloitteentekijä korostaa sitä, että osassa Itä-Uudenmaan terveysasemia on jo käytössä HUS diagnostiikkakeskuksen röntgen- ja laboratoriopalvelut. Lisäksi terveysasemilla on käytössä samoja pikadiagnostiikkavälineitä, joita myös yhteispäivystyksessä käytetään. Perusterveydenhuollon päivystyksen järjestäminen omana toimintana omilla terveysasemilla palvelisi myös paremmin ikääntyneen väestön palvelutarpeita ja myös alueen hoivayksiköissä, jos siellä ilmenee päivystyksellistä hoidon tarpeenarviointia. Omana toimintana järjestetty päivystystoiminta myös hillitsisi kustannuksia.

Aloitteessa ehdotetaan, että hyvinvointialue selvittää mahdollisuutta järjestää perusterveydenhuollon päivystys omana toimintana terveysasemilla esim. arkisin klo 20 saakka ja lauantaisin klo 8–16, jolloin tarve hakeutua Porvoon sairaalalla sijaitsevaan yhteispäivystykseen vähenee.

 

Palvelujen nykytila

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen terveysasemat palvelevat kiireellistä hoitoa tarvitsevia pääsääntöisesti arkisin maanantaista torstaihin klo 8–16 ja perjantaisin klo 8–15. Muina aikoina kiireellisen hoidon palveluista huolehtii HUS:n Porvoon sairaalan yhteispäivystys. Virka-ajan ulkopuolisesta kiireellisestä hoidosta on huolehtinut HUS jo useita vuosia.

 

Koko virka-ajan auki olevat HUS diagnostiikkakeskuksen röntgen ja laboratorio löytyvät kolmesta terveyskeskuksesta.

 

Johtopäätökset

 Jos resursseja siirrettäisiin hyvinvointialueen resursseja enemmän virka-ajan ulkopuolelle, jäisi entistä vähemmän resursseja virka-aikaiseen toimintaan. Hyvinvointialueella on jo valmiiksi haastavaa saada virka-aikaiseen toimintaan riittävästi resursseja. Isona syynä tähän on perusterveydenhuollon rekrytointivaikeudet. Helmikuussa 2023 tehdyn laskelman mukaan henkilöstösuunnitelman mukaisista virkasuhteista oli täytetty virkasuhteessa olevilla lääkäreillä vain vähän yli 60 %. Tämän jälkeen tilanne on vielä huonontunut. Osittain resurssivajetta on pystytty täydentämään ostopalvelulääkäreillä mutta silti resurssointi virka-aikaiseen toimintaan on alimitoitettu eikä riitä toiminnan laajentamiseen virka-ajan ulkopuolelle. Päivystysvelvoite virka-ajan ulkopuolella voisi lisätä entisestään lääkäreiden rekrytointihaasteita sekä aiheuttaa täytetyistä virkasuhteista liikehdintää muualle.

Samansuuntainen tilanne on myös hoitajaresurssin osalta. Valtakunnalliset rekrytointihaasteet näkyvät eikä tilanteeseen ole odotettavissa nopeita muutoksia. Resurssipuutosta pyritään korjaamaan ostopalveluiden kautta, mutta sekään ei riitä täyttämään vajetta kokonaisuudessaan. Osaavan henkilökunnan löytäminen ja sitouttaminen tuovat toiminnan kehittämiselle suuria haasteita. Kiirevastaanottotoiminnan aukiolojen laajentaminen edellyttäisi myös muun avustavan henkilökunnan ja tukipalveluiden resurssien lisäämistä. 

Tuleva hoitotakuu aiheuttaa myös suurta kasvua lääkäri- ja hoitajaresurssitarpeille. Hoitotakuun toteuttamiseen on laskettu Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella tarvittavan terveysasemapalveluissa vähintään kuusi lääkäriä ja kahdeksan hoitajaa toiminnallisten muutosten ohella. Tämän lisäksi tulevat vielä hoitotakuuseen liittyvät suun terveydenhuollon kasvavat resurssitarpeet.

Tällä hetkellä terveysasemien kiirevastaanottoja kuormittavat erityisesti säännöllistä palvelua tarvitsevien asiakkaiden puolikiireelliset käynnit. Heidän tarpeisiinsa nimetyssä Omatiimissä ei ole vastaanottoaikoja riittävästi tarjolla. Tulevaisuudessa väestön ikääntymisen myötä Omatiimin tarve tulee myös kasvamaan merkittävästi nykyisestä. Alueella on käynnistymässä tiimimallin pilotointi (Näsin terveysasema), jonka tavoitteena on säännöllistä palvelua tarvitsevien asiakkaiden hoitokokonaisuuden vastuuttaminen moniammatillisille tiimeille. Tavoitteena on tätä kautta vähentää yksittäisiä käyntejä kiirevastaanotolla sekä yhteispäivystyksessä. 

Hyvinvointialueella on käynnissä myös digisotekeskuksen (Digi- HyVä) suunnittelu ja aloitus on syksyllä 2023. Ensisijainen tavoite alkuvaiheessa on vähentää perusterveydenhuollon asiakaspainetta siirtämällä osa yhteydenotoista, hoidon tarpeen arviosta, vastaanottokäynneistä ja hoitopoluista digisotekeskukseen. Digisotekeskus tulee palvelemaan asiakkaita myös iltaisin ja lauantaisin. Tämä tulee osaltaan vaikuttamaan myös kiirevastaanoton ja erityisesti yhteispäivystyksen asiakasvirtoihin virka-ajan ulkopuolella, vaikka tarpeelliset päivystykselliset käynnit edelleen tullaan hoitamaan kivijalkapalveluissa. 

Jos perusterveydenhuollon päivystystoimintaa otettaisiin nykyistä enemmän hyvinvointialueen hoidettavaksi, tämä edellyttäisi myös HUS diagnostiikkakeskuksen röntgen- ja laboratoriopalveluiden aukioloaikojen laajentamista. Tämä saattaisi olla haastavaa, sillä tiedossa on myös resurssiongelmat laboratorio- ja röntgenhenkilökunnassa.

Nykyiset virka-aikaiset perusterveydenhuollon kiirevastaanotot toimivat yleisesti ottaen hyvin ja niiden aikana ja nykyisillä resursseilla pystytään hoitamaan suurin osa kyseistä palvelua tarvitsevista. Lisäksi käynnissä on merkittäviä toiminnallisia muutoksia, joiden tavoitteina on kiristyvään hoitotakuuseen sekä kasvavaan palvelutarpeeseen vastaaminen (Omatiimin kehittäminen ja Digi- HyVä). Kokonaisuutta ajatellen on järkevää, että kiireettömän ja kiireellisen hoidon prosesseja kehitetään edelleen tehokkaammiksi ja myös yhteistyötä sekä yhteiskehittämistä HUS:n yhteispäivystyksen järjestäjän kanssa jatketaan. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue katsoo, että tässä kohtaa tarvetta lisäselvitykselle perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiselle omana toimintana ei ole.

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että edellä esitetty annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että asia palautetaan uuteen valmisteluun.

Kokouskäsittely

Jäsen Markus Pietikäinen teki muutosesityksen jäsen Irmeli Hoffrénin ja jäsen Tove Munkbergin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Suoritetussa äänestyksessä pohjaesitys sai 3 ääntä, ja muutosesitys 9 ääntä.

Äänestystulokset

  • Kyllä 3 kpl 25%

    Micaela Röman, Pehr Sveholm, Roy Harkimo

  • Ei 9 kpl 75%

    Anna-Mari Eloranta, Irmeli Hoffren, Johanna Aaltonen, Juha Kittilä, Markus Pietikäinen, Pamela Stenberg, Sanna Kivineva, Tero Suominen, Tove Munkberg

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja, terveyspalvelut, Carita Schröder
johtava lääkäri Susanna Varilo
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom
controller Fredrik Forssell

sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Tausta palautukselle

Asia palautettiin uudelleen valmisteluun, koska palvelujen järjestämisen lautakunta katsoi, että vastauksessa ei ollut perusteltu mitenkään tiettyjä vastauksen väittämiä eikä kustannusten suhteen selvitystä ollut tehty riittävän perusteellisesti, jotta näkyisi millä kustannuksilla aloitteessa esitetty vaihtoehto toteutuisi. Palautteessa tuotiin esiin näkemys siitä, että päivystyksessä työskenteleminen houkuttelee terveydenhuollon ammattilaisia ja päivystyksen järjestäminen omana toimintana hyvinvointialueella voisi toimia henkilöstön veto- ja pitovoimatekijänä. Näin ollen perusteita ei löytynyt väitteelle, että päivystysvelvoite virka-ajan ulkopuolella voisi lisätä entisestään lääkäreiden rekrytointihaasteita sekä aiheuttaa täytetyistä virkasuhteista liikehdintää muualle. Hyvinvointialue ei ollut myöskään selvittänyt mahdollisuutta tehdä Helsingin yliopiston kanssa samanlaista yhteistyötä kuin HUS tekee. HUS:in tietyissä yksiköissä tehty yleislääketieteen päivystystyö kerryttää lääketieteen koulutusalan pakollista perusterveydenhuollon palvelua.

Lautakunnan keskustelussa tuotiin myös esiin, että päivystyksen järjestäminen omana toimintana omilla terveysasemilla palvelisi myös paremmin ikääntyneen väestön palvelutarpeita ja myös alueen hoivayksiköitä, jos siellä ilmenee päivystyksellistä hoidon tarpeen arviointia. Näin vähenisivät myös epätarkoituksenmukaiset kuljetukset sairaalapäivystykseen.

Epäselväksi lautakunnalle jäi myös, että mitä avustavalla henkilökunnalla ja tukipalveluilla vastauksessa tarkoitettiin. Jos niillä tarkoitettiin laboratorio- ja röntgenpalveluita, niin perusteluna se on huono, koska aloitteessa on jo todettu, että päivystys voidaan toteuttaa pikanäytteiden turvin eikä moni yhteispäivystyksen yleislääketieteen potilas tarvitse kuvantamispalveluita diagnoosin varmistamiseksi. Haja-asustusalueilla toimii monta perusterveydenhuollon päivystystä, joissa kuvantamispalveluita ei ole saatavilla.

Palautuksessa tuotiin esiin myös se, että Porvoon sairaala ostaa yhteispäivystyksen lääkärityövoiman yksityisiltä palveluntuottajilta eikä näiden lääkäreiden kielitaito usein vastaa kaksikielisen hyvinvointialueen kielitarpeita. Jos toiminta olisi hyvinvointialueen omaa, turvattaisiin paremmin asukkaiden mahdollisuus saada palvelut omalla äidinkielellään. Lisäksi oman päivystystoiminnan laajentamiseen tulisi panostaa, koska HUS on varoitellut Itä-Uusimaan päivystyksen sulkemisella.

 

Henkilöstön näkemys asiaan

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen johtavat lääkärit ja palveluvastaavat selvittivät lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kiinnostusta itse järjestettävän perusterveydenhuollon päivystyksen aukioloajan laajentamiseen ja siellä työskentelemiseen. Vastauksissa kävi ilmi, että tätä samantyyppistä konseptia on kokeiltu aiemmin kuntien ja HUS:in yhteisesti järjestämässä yhteispäivystyksessä ja siitä luovuttiin sen toimimattomuuden ja henkilökunnan tyytymättömyyden takia. Henkilökunta epäilee, että sama tapahtuisi tässäkin ehdotetussa vaihtoehdossa, koska toiminta olisi pakko keskittää Näsin terveyskeskukseen ja sen yksikön resurssi ei tulisi riittämään, vaan muiden terveyskeskusten henkilökuntaa joutuisi siirtymään työskentelemään päivystysaikaan Porvooseen. Päivystyksen laajentaminen toisi lisähaastetta myös tietojärjestelmien käytössä. Alueella on käytössä kolme eri tietojärjestelmää ja siirtyminen päivystykseen toiseen hyvinvointialueen terveyskeskukseen tarkoittaisi henkilökunnalle myös toisen tietojärjestelmän opettelemista. Eri toimipisteiden eroavat käytännöt ja tietojärjestelmät aiheuttaisivat tehottomuutta ja tyytymättömyyttä.  

Henkilökunta toi myös esille, että jos he haluaisivat tehdä töitä myös viikonloppuisin, he olisivat hakeutuneet jo toisenlaisiin työtehtäviin. Lääkärikunnasta ei löytynyt kiinnostuneisuutta myöskään työskentelyyn juuri hyvinvointialueelle perustetussa digisotekeskuksessa, jonka aukioloajat ovat lähdes identtiset kuin aloitteessa ehdotetut, vaan toiminta täytyy käynnistää ostopalveluna. Lisäksi lääkärit toivat vastauksissaan esille sen, että jos joku henkilökunnasta on kiinnostunut päivystyksessä työskentelystä, he voivat sitä tehdä jo nyt mm. Porvoon yhteispäivystyksessä henkilöstövuokrausyritysten kautta. Porvoon sairaala ostaa yhteispäivystyksen lääkärityövoiman yksityiseltä ja näin joutuisi myös hyvinvointialue tekemään.

 

Tukipalvelut ja avustava henkilökunta

Tukipalveluilla tarkoitettiin alkuperäisessä vastauksessa laboratorio- ja kuvantamispalveluiden lisäksi siivouskuluja ja vartiointipalvelua. Pidentynyt aukiolo ja aukiolo myös lauantaisin, tarkoittaisi puhtaanapitovastaavalta saadun selvityksen mukaan yhden kokonaisen siivoojan palkkaamista lisää. Normaalisti kiirevastaanoton siivous tapahtuu aamuisin mutta jos aukioloaika pidentyisi, edellyttäisi se, että keskellä päivää pystyttäisiin tekemään jonkinasteinen välisiivous. Tämä aiheuttaa tietysti lisäkustannuksia ja lisätyötä. Välisiivouksen toteuttaminen olisi myös erittäin haastavaa, koska kiirevastaanoton tilojen käyttöaste on päivisin niin kova, että välisiivouksen toteuttaminen olisi erittäin hankalaa. Puhtaanapitotyöntekijöiden rekrytoinnissa on alueellamme haasteita ja lisätyövoiman saanti olisi epävarmaa ja mahdollisesti siivous jouduttaisiin ostamaan ulkopuoliselta, joka taas lisäisi kustannuksia.

Ilta-aikaan ja viikonloppuun painottuva aukioloajan pidennys edellyttäisi myös potilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden turvaamiseksi vartiointipalveluiden lisäämistä. Nykyinen sopimus sisältää nämä palvelut vain arkipäivisin ja tiettyyn kellonaikaan asti. Kustannusten nousua on vaikea arvioida, sillä sopimuksen laajentaminen edellyttää uutta kilpailutusta.

Henkilökunta ei suhtautunut suopeasti siihen, että kiirevastaanotossa toimittaisiin ilman laboratorio- ja kuvantamispalveluita. Yleensä haja-asutusalueilla toimiviin yksiköihin ei ohjata sellaisia potilaita, joilta lähtökohtaisesti ajatellaan otettavan laboratoriokokeita mutta keskitettyyn kiirevastaanottoon tulevia potilaita ei pystyisi samalla tavalla rajaamaan. Ei ole myöskään kokonaistaloudellisesti kannattavaa lisätä näitä palveluita hyvinvointialueella, kun HUS:ssa ne jo ovat joka tapauksessa jo olemassa. Lisäksi ylilääkärit toivat esiin sen, että HUS:n yhteispäivystyksessä on mahdollisuus heti konsultoida erikoislääkäriä mitä hyvinvointialueella ei ole. Tämä taasen parantaa potilasturvallisuutta ja nopeuttaa erikoissairaanhoitoon siirtymistä.

 

Palveluketjut ikäihmisten palveluissa

Kiirevastaanotto keskittyy paikan päälle tulevien potilaiden hoitamiseen eli alueen hoivayksiköitä ja kotihoidon potilaita sekä niiden kiireellistä hoidontarpeen arviointia varten on alueella omat palveluketjunsa. Osa yksityisistä hoivayksiköistä ostaa lääkäripalvelut yksityiseltä ja niille yksiköille, joille hyvinvointialue järjestää nämä palvelut, hyvinvointialue ostaa myös palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta. Suuressa osassa myös hyvinvointialueen omia hoivayksiköitä on ostettu lääkäripalvelut yksityiseltä toimijalta. Terveyskeskuksen lääkäriresurssit eivät riitä hoitamaan myöskään kotihoidon asiakkaita, vaan lääkäripalvelut ostetaan heillekin yksityiseltä suuressa osassa hyvinvointialuetta. Nämä yksityiset yritykset tarjoavat osana sopimusta ympärivuorokautisen lääkärin konsultaatiomahdollisuuden yksiköiden henkilökunnalle eli heidän ei tarvitse konsultoida virka-aikaan terveyskeskusta tai päivystysaikaan yhteispäivystystä. Lisäksi näille potilaille on suurelle osalle tehty ennakoivat hoitosuunnitelmat, joita hoitohenkilökunta noudattaa, kun potilaan tilassa tapahtuu muutoksia.

Lisäksi alueella toimii Liikkuva sairaala, LiiSa. LiiSan tavoitteena on ikäihmisten epätarkoituksenmukaisen päivystyskäytön vähentäminen sekä sairaalan ja hoidon tarpeen arviointi ja hoidon tuominen potilaan luo kotiin. LiiSa siirtää tarvittaessa potilaita kotisairaalan hoitoon välttäen näin potilaan fyysistä siirtymistä paikasta toiseen. Kotisairaala antaa kotiin tai hoivayksiköihin ympärivuorokautista sairaanhoitoa potilaille, joiden hoito muuten vaatisi välitöntä sairaalahoitoa. Näin ollen perusterveydenhuollon päivystyksen aukioloaikojen lisääminen ei helpottaisi ikäihmisten konsultointikäytäntöjä.

 

Yhteistyö Helsingin Yliopiston kanssa

Hyvinvointialueen koulutusylilääkäri on selvittänyt mahdollisuutta, että hyvinvointialueen päivystyksen toimipisteessä tehty yleislääketieteen päivystystyö kerryttäisi lääketieteen koulutusalan pakollista perusterveydenhuollon palvelua. Saadun vastauksen mukaan HUS Akuutti on erillinen toimipiste, missä erikoistuva työskentelee kokonaan ja silloin siitä kertyy erikoistumisjaksoa maksimissaan kuusi kuukautta. HUS Akuutissa on myös koulutetut erikoislääkärikouluttajat päivystystyöhön. Näitä ei hyvinvointialueella ole käytettävissään, joten yliopisto ei hyväksy tämän tyyppistä palvelua koulutusjaksoina Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella.

 

HUS:in näkemys yhteispäivystyksen tulevaisuudesta

HUS:lta pyydettiin näkemystä Porvoon sairaalan yhteispäivystyksen tulevaisuudesta ja heidän mukaansa nyt ei ole ollut keskustelua toimipisteen lakkauttamisesta. Lisäksi Uudenmaan laajuisesti on käynnistynyt yhteistyömallien kehittäminen. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen työikäisten segmenttiryhmän ensimmäisenä tavoitteena on selventää alueen päivystyksen käytön kokonaisuutta. Olisi turhaa tehdä nyt omia ratkaisuja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella, kun kokonaisuutta selvitetään koko alueella ja Itä-Uudenmaan edustajat osallistuvat tähän yhteiseen kehitystyöhön aktiivisesti.

Lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työ- ja ohjausryhmä selvittää erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja päivystysten nykytilaa. Työryhmän tehtävänä on laatia ehdotuksia erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja ympärivuorokautisten terveydenhuollon päivystysten porrasteisuudesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Selvityksessä arvioidaan muun muassa väestön palveluntarvetta, eri alueiden erityispiirteitä, osaamisen ja henkilöstön riittävyyttä sekä kustannusvaikuttavuutta. 

Porvoon sairaalan johto suhtautui myös palautteeseen yhteispäivystyksen lääkärein kielitaidosta kriittisesti. Mitä tulee kielitaito-ongelmiin, HUS:lla ja sen käyttämillä ostopalveluyrityksillä on samanlaiset haasteet lääkäreiden ja muun henkilökunnan rekrytoinneissa kuin hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueellakaan ei pystytä enää täysin aina turvaamaan asiakkaiden riittäviä palveluita ruotsin kielellä.

 

Lisäselvitys käyntimääristä

Suurimmasta osasta hyvinvointialueen kiireellisestä hoidosta huolehtivat alueen terveyskeskusten kiirevastaanotot. Käyntimäärät ajalta 1.1.-31.5.2023:

Viikonpäivä

Kello

Lääkärikäynnit

Käynnit hoitajalla

Arkipäivä

8:00-16:00

10672

11387

 

HUS:lta saatujen tietojen mukaan Porvoon sairaalan yhteispäivystyksessä on ajalla 1.1.-31.5.2023 ollut lääkärin vastaanottokäyntejä yhteensä noin 3500 ja hoitajan käyntejä yhteensä noin 600 kpl. Nämä käynnit sijoittuvat ympäri vuorokauden. Tarkasteltaessa valtuustoaloitteen ehdottamia aikoja käyntejä on yhteispäivystyksessä ollut ajalla 1.1.–31.5. seuraavasti:

 

Viikonpäivä

Kello

Käyntimäärät

Keskiarvo

Porvoolaisia

Arkipäivä

15.00-20:00

  1242

11,5

65 %

Lauantai

8:00-16:00

  630

30

62 %

 

Koska porvoolaisten osuus sekä arki-iltaisin että lauantaisin on reilusti yli puolet ja muiden kuntien asukkaiden käyntimäärät jäävät niin pieniksi, ei muualle Itä-Uudenmaan kuntien alueelle kuin Porvooseen päivystyksen aukioloajan laajentaminen olisi järkevää. Jos päivystyksen aukioloaikoja laajennettaisiin toiminta pitäisi keskittää pelkästään Näsin terveyskeskukseen.

 

Kustannukset

Vaikka HUSilta saatujen tietojen mukaan potilaiden määrä on keskimäärin vähäinen arkisin klo 15–20 ja lauantaisin, niin arki-iltoihin tarvittaisiin perusterveydenhuollon vuoroon yksi lääkäri ja kaksi hoitajaa.  Lauantaisin tarvittava resurssi olisi kaksi lääkäriä ja neljä hoitajaa. Koska hyvinvointialue kärsii nyt jo lääkäri- ja hoitajatyövoimapulasta, joutuisi hyvinvointialue ostamaan tämän resurssin ulkopuolelta, joka on erittäin kallis vaihtoehto verrattuna siihen, että toiminta pystyttäisiin järjestämään omana toimintana.

Kustannusvertailu:

Ostopalveluna

 

 

1 lääkäri á 180,00

1 sairaanhoitaja á 60,00

per/viikko

Arkisin 1 lääkäri + 2 sairaanhoitajaa

 5

 h 

900.00

600.00

7,500.00

Iltalisä 15% (18-22)

 2

 h

54.00

72.00

630.00

Lauantaisin 2 lääkäriä ja 4 sairaanhoitajaa

 8

 h

2,880.00

1,920.00

4,800.00

Lauantailisä 20% (6-18)

 8

 h

576.00

384.00

960.00

YHTEENSÄ

 

 

 

 

13,890.00

 

 

 

 

 

 

Omana palveluna (palkkana)

 

 

1 lääkäri (kk-palkka) 7.000,00

1 sairaanhoitaja (kk-palkka) 3.070,00)

per/viikko

Tuntipalkka

 

 

53.81

23.17

 

Arkisin 1 lääkäri + 2 sairaanhoitajaa

 5

 h  

269.06

231.66

2,503.63

Iltalisä 15% (18-22)

 2

 h

16.14

27.80

219.72

Lauantaisin 2 lääkäriä ja
4 sairaanhoitajaa

 8

 h

861.00

741.32

1,602.32

Lauantailisä 20% (6-18)

 8

 h

172.20

148.26

320.46

YHTEENSÄ

 

 

 

 

4,646.13

 

Tukipalveluiden kustannukset:

Jos perusterveydenhuollon päivystyksen aukioloaikoja laajennettaisiin, tarvittaisiin lisäksi yhden siivoojan työpanos.

Omana palveluna (palkkana)

 

 

1 siivooja (kk-palkka) 2200.00

 

per/viikko

Tuntipalkka

 

 

16.91

 

 

Arkisin 1 siivooja

 5 

 h 

84.56

 

422.81

Iltalisä 15% (18-22)

 2

 h

5.07

 

25.37

Lauantaisin 1 siivooja

 8

 h

135.30

 

135.30

Lauantailisä 20% (6-18)

 8

 h

27.06

 

27.06

YHTEENSÄ

 

 

 

 

610.54

 

Vartiointipalvelut

Vartiointipalveluiden hintaa on vaikea arvioida, sillä sopimuksen laajennus vaatisi kilpailutuksen. Laskelma perustuu nykyisiin tuntihintoihin, joten todellisuudessa kustannukset olisivat varmasti korkeammat kuin laskelmassa käytetyt.

Laskelma 1 Tunthinta 63,86

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuntihinta

 

Arkipäivät 16 - 20 (16-21)
iltalisä klo 18.00

5h/pv 

 5 pv/vko

 25

 63,86

1 596,50

Lauantai (8-16) la-lisä

8h/pv

 1 pv/vko

 8

 63,86

510,88

 

 

 

 

 

2 107,38

 

 

 

 

4 vkoa

8 429,52

 

 

 

 

 

 

 

Yhteensä

Nykyisten tuntihinnoin laskettuna päivystyksen aukioloaikojen laajentaminen tulisi maksamaan noin 800 000 euroa vuodessa. Todellisuudessa ilta-aikaan ja lauantaille suunnitellun ostotyövoiman tuntihinta on varmasti paljon nykyistä virka-aikaan tarjottua hintaa korkeampi. Alla yhteenveto kustannuksista:

 

YHTEENVETO

 

 

 

 

Viikko

Kuukausi

Vuosi

Lääkärikustannukset  

8226

32 904

39 4848

Hoitajakustannukset

5664

22 656

27 1872

Siivouskustannukset

610

2440

29 280

Vartiointi

2107

8428

101 136

YHTEENSÄ

16 607 

66 428

797 136

 

Arvio

Hus:lta saadun laskelman mukaan yhteispäivystyksen yhden lääkärin käynnin hinta on 195 euroa ja hoitajan käynnin 74 euroa. Alla laskelma kannattavuudesta:

1.1.2023-31.5.2023

Käynnit

Hinta

Yhteensä

Hus:n käynnit yhteensä

1 872

 

 

Lääkäreiden osuus

1 497

 195

 291 915

Hoitajien osuus 20 %

375

 74

 27 750

 

 

 

 319 665

Omana palveluna järjestettynä

 

 

 332 140

 

Omana toimintana järjestetty päivystys ei ole kannattavaa.

Johtopäätökset

Kiireellisen hoidon järjestäminen on vain yksi terveyskeskuksen tehtävistä monien muiden tehtävien joukossa. Terveyskeskuksista saa perustason terveydenhuollon palveluita ja niihin oleellisesti liittyviä ohjaus- ja neuvontapalveluita. Palveluiden lisäksi terveyskeskuksissa seurataan ja edistetään väestön terveyttä. Sairastuneiden ja pitkäaikaista sairauttaan hoitavien lääkäri- ja hoitajavastaanottojen lisäksi terveyskeskuksissa annetaan myös terveysneuvontaa ja tehdään terveystarkastuksia alueen asukkaille. Lisäksi terveyskeskuksen vastaanotoilla huolehditaan erilaisista seulontatutkimuksista ja rokotuksista. Vastaanottojen lisäksi hoitoa järjestetään myös erillisissä moniammatillisissa ryhmissä.

Tehdyn selvityksen mukaan perusterveydenhuollon päivystyksen järjestäminen omana toimintana ei ole tällä hetkellä taloudellisesti eikä toiminnallisesti kannattavaa. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue katsoo, että tarvetta lisäselvitykselle perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiselle omana toimintana ei ole.

 

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että valmisteluun palautettu vastaus ja tämä edellä esitetty jatkopykälä annetaan vastauksina valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että valmisteluun palautettu vastaus ja tämä edellä esitetty jatkopykälä annetaan vastauksina valtuustoaloitteeseen.

Kokouskäsittely

Nuorisovaltuuston edustaja Tristan Lindholm poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 20.03.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:
vastuualuejohtaja,​ terveyspalvelut, Carita Schröder
johtava lääkäri Susanna Varilo
hoitotyön johtaja Heli Sjöblom
controller Fredrik Forssell

sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.