Palvelujen järjestäminen -lautakunta, kokous 29.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunnan  otto-oikeusmenettelyyn tuotavien asioiden linjaaminen

IUHVADno-2023-477

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Camilla Söderström, camilla.soderstrom1@itauusimaa.fi

Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on hyvinvointialuelain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hyvinvointialueen hallintosäännön 41 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja. Asian ottamisella ylemmän viranomaisen käsiteltäväksi tarkoitetaan ns. otto-oikeuden käyttämistä.

Hallintosäännön 43 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa hyvinvointialuelain 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan kuitenkaan saa ottaa:

  1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita;
  2. yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
  3. 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopivat.

Kuten hallintosäännön 43 §:stä ilmenee, aluehallitus voi ennalta rajata ottomenettelyyn tuotavia asioita. Tästä huolimatta aluehallitus voi tarvittaessa käyttää otto-oikeutta myös asioissa, jotka se on rajannut ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialuehallitus päättää, että aluehallitukselle ei tarvitse ilmoittaa ottomenettelyä varten seuraavia päätöksiä:

  • alle 20 000 euron tavara- ja palveluhankinnat, sopimukset ja sitoumukset;
  • viranhaltijoiden tekemät virka- ja työehtosopimusten soveltamista koskevat henkilöstöpäätökset
  • toimiin liittyvät valintapäätökset
  • myönteiset päätökset tietojen luovuttamisesta henkilörekisteristä;
  • opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat;
  • tilausoikeuksien myöntäminen;
  • laskujen hyväksymisoikeudet;
  • työryhmän asettaminen;
  • yhtiökokouksia ja muiden yhteisöjen kokouksia koskevat viranhaltijapäätökset;
  • tilojen ja omaisuuden luovuttaminen tilapäisesti ulkopuoliseen käyttöön.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialuehallitus päätti yksimielisesti, että aluehallitukselle ei tarvitse ilmoittaa ottomenettelyä varten seuraavia päätöksiä:

  • alle 20 000 euron tavara- ja palveluhankinnat, sopimukset ja sitoumukset;
  • viranhaltijoiden tekemät virka- ja työehtosopimusten soveltamista koskevat henkilöstöpäätökset
  • toimiin liittyvät valintapäätökset
  • myönteiset päätökset tietojen luovuttamisesta henkilörekisteristä;
  • opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat;
  • tilausoikeuksien myöntäminen;
  • laskujen hyväksymisoikeudet;
  • työryhmän asettaminen;
  • yhtiökokouksia ja muiden yhteisöjen kokouksia koskevat viranhaltijapäätökset;
  • tilojen ja omaisuuden luovuttaminen tilapäisesti ulkopuoliseen käyttöön.

Perustelut

Valmistelu- ja lisätiedot:
hallintojohtaja Camilla Söderström, camilla.soderstrom1(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päättää noudattaa otto-oikeuden käyttämisessä samoja periaatteita kuin aluehallitus. Lautakunta ei käytä otto-oikeutta aluehallituksen 02.03.2023  § 66  päätöksen mukaisissa tilanteissa, joissa otto-oikeuden käyttäminen kuuluisi lautakunnalle.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen järjestäminen -lautakunta päätti yksimielisesti noudattaa otto-oikeuden käyttämisessä samoja periaatteita kuin aluehallitus. Lautakunta ei käytä otto-oikeutta aluehallituksen 02.03.2023  § 66  päätöksen mukaisissa tilanteissa, joissa otto-oikeuden käyttäminen kuuluisi lautakunnalle.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.