Aluehallitus, kokous 26.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 272 Työpajakoordinaattorin viran muuttaminen vastaavan ohjaajan viraksi

IUHVADno-2023-3588

Perustelut

Valmistelu ja listiedot: HR-asiantuntija Tuomas Telin, 
etunimisukunimi(at)itauusimaa.fi

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueella säädetään erikseen.

Esihenkilö, johtava sosiaaliohjaaja on esittänyt, että työpajakoordinaattorin virka muutetaan vastaavan ohjaajan viraksi. Hyvinvointialueiden aloittaessa työpajat jäivät kuntien työksi ja kuntouttava työtoiminta sekä sosiaalinen kuntoutus puolestaan siirtyivät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Tästä syystä käytössä oleva nimike työpajakoordinaattori tuli nimikkeeksi, joka ei ole hyvinvointialueen nimike eikä vastaa asiakaskuntaa.

Kustannusvaikutus kohdennetaan kustannuspaikalle 4324 (kuntouttava työtoiminta). Tehtävänimikkeen muutoksella ei ole vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan, joka on 3 201,78 euroa. Näin ollen muutoksella ei ole talousarvioon vaikutusta.

Mikäli uudelleenjärjestelyt merkitsevät niin laajoja viranhaltijan tehtävien muutoksia, että virka voidaan katsoa sisällöltään ja luonteeltaan uudeksi, virka tulee yleensä lakkauttaa ja perustaa uusi virka (KVhL 5. luku). Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 48 §:n mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluehallitus.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää lakkauttaa työpajakoordinaattorin viran ja perustaa tilalle vastaavan ohjaajan viran. Tehtäväkohtainen palkka virkaa perustettaessa on 3 201,78 euroa. Vastaavan ohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva sosiaali- ja terveydenhuollon korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.