Aluehallitus, kokous 8.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 110 Kahden määräaikaisen sosiaaliohjaajan viran perustaminen aikuissosiaalityöhön

IUHVADno-2025-1515

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
vs vastuualuejohtaja Hanna Kaunisto
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Hallintosäännön 47 §:n mukaisesti aluehallitus päättää virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta, sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

Hyvinvointialueen johtoryhmä on kokouksessaan 25.3.2025 puoltanut myönnetyn ylimääräisen valtionavustuksen käyttöä kahden määräaikaisen sosiaaliohjaajan palkkaamiseen ajalle 1.5–31.12.2025 työttömien aktivointisuunnitelmien laatimiseksi yhteistyössä kuntien kanssa. Sosiaaliohjaajien virat sijoittuvat työikäisten sosiaalipalveluiden aikuissosiaalityöhön, mutta he käsittelevät myös lapsiperheiden palveluihin saapuvia aktivointisuunnitelmapyyntöjä sekä kehittävät koko hyvinvointialueen yhteistä aktivointisuunnitelmaprosessia yhdessä alueen kahden työllisyysalueen kanssa (Porvoon työllisyysalue ja Sipoo-Keravan työllisyysalue).

Hyvinvointialueen on lain mukaan osallistuttava aktivointisuunnitelmien laatimiseen yhteistyössä työvoimaviranomaisen kanssa. Pyyntö aktivointisuunnitelmiin osallistumiseen tulee työvoimaviranomaiselta, ja aktivointisuunnitelman laatiminen vaatii asiakkaan, työvoimaviranomaisen sekä hyvinvointialueen yhteisen tapaamisen. Lisäksi hyvinvointialue laatii tarvittaessa sosiaalihuoltolain mukaisen palveluntarpeen arvion asiakkaalle. Aktivointisuunnitelmaa on päivitettävä kolmen kuukauden välein siihen saakka, kunnes henkilö täyttää työssäoloehdon. (Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 189/2001)

Vuoden 2025 alussa TE-palvelut ovat siirtyneet työllisyysalueiden vastuulle. Työllisyysalueille siirron myötä on havaittu sosiaalitoimeen saapuvien aktivointipyyntöjen määrissä kasvua, sekä aktivointiprosessien yhtenäistämis- ja kehittämistarvetta. Tammi-helmikuussa 2025 aktivointipyyntöjen määrät ovat kasvaneet Porvoossa 466,6 % ja Sipoossa 88,9 % verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajankohtaan. Tällä hetkellä aktivointisuunnitelmien laatimiseen osallistuu pääosin aikuissosiaalityön ja lapsiperheiden sosiaalityön sosiaaliohjaajat muiden sosiaalihuollon lakisääteisten töiden ohella. Hyvinvointialue on velvollinen viipymättä aloittamaan toimenpiteet aktivointisuunnitelman laatimiseksi, mutta tällä hetkellä aktivointipyyntöjen käsittely on jonoutunut. Näillä kahdella määräaikaisella sosiaaliohjaajan viralla voimme purkaa nk. aktivointisuunnitelmavelkaa ja laatia koko hyvinvointialueen yhteisen prosessin aktivointisuunnitelmien käsittelyyn yhtäläisen palvelun takaamiseksi koko alueen asiakkaille.

Sosiaaliohjaajan tehtäväkohtainen palkka on palkka 3 055 €/kk. Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen kelpoisuus sekä rekisteröinti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja yksikön tarpeen mukainen kielitaitovaatimus ruotsin kielessä.

Perustettavat virat eivät sisälly vuoden 2025 henkilöstösuunnitelmaan. Palkkakustannukset katetaan hyvinvointialueelle myönnetystä valtionavustuksesta.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää perustaa kaksi määräaikaista sosiaaliohjaajan virkaa työikäisten palveluihin, aikuissosiaalityön yksikköön (kp 4305), ajalle 1.5–31.12.2025.

Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen kelpoisuus sekä rekisteröinti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja yksikön tarpeen mukainen kielitaitovaatimus ruotsin kielessä.

Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus päätti perustaa kaksi määräaikaista sosiaaliohjaajan virkaa työikäisten palveluihin, aikuissosiaalityön yksikköön (kp 4305), ajalle 1.5–31.12.2025.

Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen kelpoisuus sekä rekisteröinti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja yksikön tarpeen mukainen kielitaitovaatimus ruotsin kielessä.

Pykälä tarkastettiin heti. 


Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.