Perustelut
Oheismateriaali: Vammaisneuvoston lausunto.
Valmistelu ja lisätiedot:
palveluvastaava (vammaispalvelut) Pamela Stenberg
etunimi.sukunimi2(at)itauusimaa.fi
Uusi vammaispalvelulaki on astunut voimaan 1.1.2025. Erityisen osallisuuden tuki ja tuettu päätöksen teko ovat uuden vammaispalvelulain mukaisia palveluja.
Vammaiselle henkilölle tulee lain 12 §:n mukaan järjestää erityistä osallisuuden tukea, kun hän tarvitsee vamman tai sairauden vuoksi välttämättä yksilöllistä tukea voidakseen osallistua tavanomaiseen elämään ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tuki järjestetään, jos muut palvelut eivät ole henkilön tarpeeseen nähden riittäviä tai sopivia, ja se toteutetaan henkilön yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Vammaispalvelulain 14 §:n mukaan vammaiselle henkilölle järjestetään tuettua päätöksentekoa, jos hän tarvitsee vamman tai sairauden vuoksi välttämättä tukea ymmärtääkseen vaihtoehtoja ja tehdäkseen elämäänsä koskevia päätöksiä. Tuetun päätöksenteon tavoitteena on tukea henkilön omaa tahtoa, itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta. Tuki järjestetään henkilön yksilöllisen tarpeen mukaisesti silloin, kun muut tukikeinot eivät ole riittäviä.
Tällä hetkellä asiakkailla on mahdollista saada kyseisiä palveluja ainoastaan ostopalveluna.
Toimintaohjeessa kuvataan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella vammaispalvelulain 12 ja 13 § erityisen osallisuuden tukea ja sen toteuttamista, sekä 14 ja 15 § tuettua päätöksentekoa ja sen toteuttamista toimeksiantosuhteisena toimintana.
Toimeksiantosuhteinen erityisen osallisuuden tuki ja tuettu päätöksenteko koordinoidaan vammaispalveluiden sosiaalityö ja -ohjauksessa.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaisneuvostolta on pyydetty lausuntoa toimintaohjeesta 12.12.2025 mennessä. Vammaisneuvoston lausunto liitteenä.
Päätösehdotus
Sosiaali- ja terveysjohtaja:
Palveluiden järjestäminen -lautakunta hyväksyy toimintaohjeen toimeksiantosuhteisesta erityisen osallisuuden tuesta ja tuetusta päätöksenteosta liitteen mukaisesti. Toimintaohje astuu voimaan 3.2..2026..
Pykälä tarkastetaan heti.