Tarkastuslautakunta, kokous 11.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan raportti vuodelta 2022

IUHVADno-2023-1262

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Hyvinvointialueesta annetun lain 130 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava aluevaltuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollisille) myöntää vastuuvapaus.

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella aluevaltuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Aluehallitus on 30.3.2023 § 99 hyväksynyt ja allekirjoittanut tilinpäätöksen vuodelta 2022. Tilintarkastusyhteisö KPMG Julkistarkastus Oy on antanut tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2022. KHT, JHT, päävastuullinen tilintarkastaja Mikko Luoma esittelee tilintarkastuskertomusta kokouksessa.

Ehdotus

Puheenjohtaja:

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi aluevaltuustolle ja laatii esityksen tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Asia tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi tilintarkastaja Mikko Luoman esityksen tilikauden 2022 tilintarkastuksen havainnoista.

Todettiin, että tilintarkastus ja tilintarkastuksen raportti ovat valmistuneet kokous päivänä. Tarkastuslautakunnalla ei ole ollut käytettävissään raporttia tilintarkastuksesta eikä tilintarkastuskertomuksen luonnosta ennen lautakunnan kokousta. Todettiin, että tarkastuslautakunnalla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua tilintarkastajan raporttiin ennakkoon.

Tarkastuslautakunta kehottaa viranhaltijoita lähettämään tarkastuslautakunnalle tilintarkastajan raportin, tilintarkastuskertomuksen sekä tilinpäätöksen.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta päätti kutsua hyvinvointialueen talousjohtajan esittelemään tilikauden 2022 tilinpäätöksen seuraavaan tarkastuslautakunnan kokoukseen. 

Todettiin, että hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella aluevaltuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun.

Perustelut

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta päätti 25.5.2023 palauttaa asian valmisteluun. Kokouksessa on läsnä laskentapäällikkö Annette Povenius, vuoden 2022 talouden keskustelun osalta.

Ehdotus

Selostus, puheenjohtaja:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi aluevaltuustolle ja laatii esityksen tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan raportti. Tarkastuslautakunta päätti jättää asian käsittely pöydälle. 

Perustelut

Itä-​Uudenmaan hyvinvointialueen tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan raportti vuodelta 2022.

Ehdotus

Puheenjohtaja:

Itä-​Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja tilintarkastajan raportin vuodelta 2022. Tarkastuslautakunta saattaa tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen tiedoksi aluevaltuustolle ja laatii esityksen tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Pykälä tarkastetaan heti kokouksessa.

Päätös

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja tilintarkastajan raportin vuodelta 2022.

Tarkastuslautakunta päätti saattaa tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen tiedoksi aluevaltuustolle ja päätti esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2022 ja myöntää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

Pykälä tarkastettiin heti kokouksessa.

Oheismateriaali