Perustelut
Hallintosäännön 84 §:ssa määritellään tarkastuslautakunnan tehtävät, toimivalta ja raportointi.
Hyvinvointialuelain 125 § mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Tarkastuslautakunta käy läpi arviointisuunnitelmaa, aikaisempien vuosien arviointikertomuksia ja niihin saatuja vastineit
Ehdotus
Puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomusta 2025.
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti:
- hyväksyä vuoden 2025 arviointikertomuksen
- lähettää arviointikertomuksen aluevaltuustolle sekä esittää, että aluevaltuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja
- esittää, että aluevaltuusto lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle hyvinvointilain 125 §:n mukaista lausuntoa varten niistä toimenpiteisät, joihin arviointikertomus antaa aihetta.