Aluevaltuusto, kokous 25.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Vaalikelpoisuuden menettäminen ja ero luottamustoimesta (Kalleinen)

IUHVADno-2026-136

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:  
hallintopäällikkö Lilian Andergård-Stenstrand 
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi 
  

Aluevaalilautakunnan varajäsen Kristiina Kalleinen (VAS) on sähköpostitse 14.1.2026 toimittamallaan eronpyynnöllä ilmoittanut, ettei hän enää ole vaalikelpoinen hyvinvointialueen luottamustoimiin hyvinvointialueeseen kuuluvasta kunnasta pois muuttamisen vuoksi pyytäen samalla eroa aluevaalilautakunnan varajäsenyydestä. 

Hyvinvointialuelain (611/2021) 76 § mukaan vaalikelpoinen hyvinvointialueen luottamustoimeen on hyvinvointialueen asukas. Lain 75 § 3 momentin nojalla luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Aluevaltuusto myöntää näin ollen eron lautakunnan varajäsenelle. 

Aluevaltuuston on vaalilain (714/1998) 12 a § mukaan asetettava hyvinvointialueelle toimikaudekseen aluevaalilautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa hyvinvointialueella edellisissä aluevaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.  

Aluevaalilautakunnan kokoonpano toimikaudella 2025–2029: 

Jäsen 

Christel Liljeström RKP, puheenjohtaja 

Mia Myllys KOK+KD, varapuheenjohtaja 

Pertti Lohenoja SDP 

Eeva Hava VIHR 

Heikki Junes KESK 

Varajäsen 

1. varajäsen Martti Hanski PS 

2. varajäsen Kristiina Kalleinen VAS 

3. varajäsen Jonas Wahlström KD 

4. varajäsen Maria von Flittner LIIK 

5. varajäsen Marianne Chanth EOP 

 

Tasa-arvolain 4 a § perusteella hyvinvointialueen toimielimeen tulee valita sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä, joten kiintiön on toteuduttava sekä jäsenten että varajäsenten kohdalla.  

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja:  

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:  

  • toteaa Kristiina Kalleisen menettäneen vaalikelpoisuutensa hyvinvointialueen luottamustoimiin,  

  • myöntää Kristiina Kalleiselle eron aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä, sekä 

  • valitsee uuden varajäsenen Kristiina Kalleisen tilalle aluevaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

Päätös

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:  

  • toteaa Kristiina Kalleisen menettäneen vaalikelpoisuutensa hyvinvointialueen luottamustoimiin,  
  • myöntää Kristiina Kalleiselle eron aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä, sekä 
  • valitsee uuden varajäsenen Kristiina Kalleisen tilalle aluevaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:  
hallintopäällikkö Lilian Andergård-​Stenstrand 
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi 

Ehdotus

Aluehallitus:

Aluevaltuusto 

  • toteaa Kristiina Kalleisen menettäneen vaalikelpoisuutensa hyvinvointialueen luottamustoimiin,​  
  • myöntää Kristiina Kalleiselle eron aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä,​ sekä 
  • valitsee uuden varajäsenen Kristiina Kalleisen tilalle aluevaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

Päätös

Aluevaltuusto päätti jättää asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kokouskäsittely

Aluevaltuutettu Mikko Nieminen ehdotti, että asia jätetään pöydälle aluevaltuuston seuraavaan kokoukseen.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot:  
hallintopäällikkö Lilian Andergård-​​Stenstrand 
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi 

Ehdotus

Aluehallitus:

Aluevaltuusto 

  • toteaa Kristiina Kalleisen menettäneen vaalikelpoisuutensa hyvinvointialueen luottamustoimiin,​​  
  • myöntää Kristiina Kalleiselle eron aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä,​​ sekä 
  • valitsee uuden varajäsenen Kristiina Kalleisen tilalle aluevaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

Päätös

Aluevaltuusto

  • totesi Kristiina Kalleisen menettäneen vaalikelpoisuutensa hyvinvointialueen luottamustoimiin,
  • myönsi Kristiina Kalleiselle eron aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä, sekä
  • valitsi Kristina Pellisen uudeksi varajäseneksi Kristiina Kalleisen tilalle aluevaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kokouskäsittely

VAS-ryhmän puheenjohtaja Mikko Nieminen ehdotti, että Kristina Pellinen valitaan uudeksi varajäseneksi aluevaalilautakuntaan Kristiina Kalleisen tilalle.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus (Aluevalitus)

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella aluevalituksella.

Valitusaika

Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena (3) päivänä viestin lähettämisestä. Jäsenkunnan ja jäsenkunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen:

Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki.
​​​​​helsinki.hao(at)oikeus.fi

Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle. Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamosta, sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon palvelee sähköpostitse arkisin klo 9.00 – 15.00.