§ 24 HUS-yhtymältä hankittavat tietoaltaan kehitystyöt terveydenhuollon tiedolla johtamiseen Sitran rahoittamaan hankkeeseen

Lataa 

IUHVADno-2026-600

Päätöspäivämäärä

13.2.2026

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen peruste

Itä-​Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 22 §:n mukaan hyvinvointialuejohtaja päättää alle 1 000 000 euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista, sekä edellä mainittuja koskevista hankintaoikaisuista.

Kuvaus

Valmistelu ja lisätiedot:
tiedolla johtamisen päällikkö Mervi Makkonen, etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

Hankintamenettely ja ennakoitu arvo 

Hyvinvointialuelain (611/2021) 53 §:n mukaan hyvinvointialueet voivat tuottaa palveluja yhteistoiminnassa, jos yhteistoiminnasta säädetään lailla tai kysymys on hankintalain 15 §:n mukaisesta hankinnasta sidosyksiköltä taikka 16 §:n mukaisesta hankinnasta toiselta hankintayksiköltä.

Hankintalain 15 §:n mukaan sitä ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue omistaa osan HUS-yhtymästä ja käyttää siihen hankintalaissa tarkoitettua määräysvaltaa. Näin ollen hankintalaki ei tule sovellettavaksi tähän hankintaa, koska kyse edellä mainituin perustein hankintalain 15 §:n mukaisesta sidosyksiköltä tehtävästä hankinnasta.

Sopijapuolet voivat tehdä myös hankintalain 16 §:n mukaista yhteistyötä. sopijapuolet toteuttavat yhteistyössä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi niiden vastuulla olevia yleisen edun mukaisia julkisia palveluita. Sopimuksessa on siten kyse hankintalain 16 §:ssä tarkoitetusta sellaisesta hankinnasta toiselta hankintayksiköltä, johon ei sovelleta hankintalakia.

Tämä hankinta toteutetaan HUS:n Lakehouse Dataops -sopimuksen kautta.

Hankinnan arvo on enintään yhdeksänkymmentäyhdeksän tuhatta yhdeksänsataa seitsemänkymmentä euroa (99970 €).

Sopijapuolet osallistuvat kumpikin omalta osaltaan palveluiden sisällölliseen ylläpitoon ja jatkokehittämiseen yhdessä muiden palveluita käyttävien sekä kansallisten sote-toimijoiden kanssa erikseen sovittavalla tavalla.

Hankinnan tausta ja kuvaus

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella on tarve tehostaa terveysasemapalvelujen toimintaa ja parantaa palvelujen saatavuutta tilanteessa, jossa alue valmistautuu merkittäviin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Hyvinvointialueen vuodelle 2026 laadittu tuottavuusohjelma edellyttää terveysasematoiminnan sekä perus- ja erikoistason tuottavuuden lisäämistä. Tällä hankinnalla toteutetaan hyvinvointialueen terveyspalvelujen tiedolla johtamista. Hankinnalle on Sitran rahoitus vuodelle 2026. Hankinnassa laaditaan hyvinvointialueen tietoaltaan dataan perustuen työväline johdolle työväline ohjata toimintaa.

Hankinnassa toteutetaan erikoissairaanhoitoon suuntautuneiden lähetteiden rakenteinen ja sisällöllinen analyysi sekä tunnistetaan potilaiden hoitopolut perus- ja erikoistason välillä. Hankkeen tavoitteena on vähentää lähetteiden kokonaismäärää, palautuneiden lähetteiden määrää sekä minimoida virheet. Lisäksi tavoitteena on tarjota potilaalle sujuvaa hoitoa perustasolla sekä jatkohoitoa ja näin hallita erikoissairaanhoidon kuormitusta ja kustannuksia.

Hankinnan arvo on enintään yhdeksänkymmentäyhdeksän tuhatta yhdeksänsataa seitsemänkymmentä euroa (99970 €). Hanke rahoitetaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Julkisen sektorin tuottavuus -ohjelman rahoituksella. Toteutusaika on 1.2.-31.12.2026.

Laskutus toteutuman mukaan, eikä tarjouksessa esitettyä tilauksen määrää ylitetä.

Päätös

Päätän, että Itä-Uudenmaan hyvinvointialue hankkii HUS-yhtymältä tässä päätöksessä edellä tarkemmin määritellyn palvelun edellä kuvatussa laajuudessa ja perustein.

Hankinnan arvo on enintään yhdeksänkymmentäyhdeksän tuhatta yhdeksänsataa seitsemänkymmentä euroa (99970 €). Laskutus toteutuman mukaan, eikä tarjouksessa esitettyä tilauksen määrää ylitetä

Sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan allekirjoittamalla erillinen sopimusasiakirja.

 

*** Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu ***

 

Allekirjoitus

Max Lönnqvist, hyvinvointialuejohtaja

Organisaatiotieto

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue