§ 1 HUS-yhtymältä hankittava uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän tietoaltaan kautta toteutettava suoriteraportointi

Lataa 

IUHVADno-2026-599

Päätöspäivämäärä

13.2.2026

Päätöksen tekijä

Digijohtaja

Päätöksen peruste

Itä-​Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 22 §:n ja hyvinvointialuejohtajan päätöksen IUHVADno-2025-568 mukaan digijohtaja päättää alle 60 000 digipalveluja koskevista sopimuksista ja sitoumuksista, sekä edellä mainittuja koskevista hankintaoikaisuista. 

Kuvaus

Valmistelu ja lisätiedot:
tiedolla johtamisen päällikkö Mervi Makkonen, etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi

Hankintamenettely ja ennakoitu arvo  

Hyvinvointialuelain (611/2021) 53 §:n mukaan hyvinvointialueet voivat tuottaa palveluja yhteistoiminnassa, jos yhteistoiminnasta säädetään lailla tai kysymys on hankintalain 15 §:n mukaisesta hankinnasta sidosyksiköltä taikka 16 §:n mukaisesta hankinnasta toiselta hankintayksiköltä. 

Hankintalain 15 §:n mukaan sitä ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa. 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue omistaa osan HUS-yhtymästä ja käyttää siihen hankintalaissa tarkoitettua määräysvaltaa. Näin ollen hankintalaki ei tule sovellettavaksi tähän hankintaa, koska kyse edellä mainituin perustein hankintalain 15 §:n mukaisesta sidosyksiköltä tehtävästä hankinnasta. 

Sopijapuolet voivat tehdä myös hankintalain 16 §:n mukaista yhteistyötä. sopijapuolet toteuttavat yhteistyössä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi niiden vastuulla olevia yleisen edun mukaisia julkisia palveluita. Sopimuksessa on siten kyse hankintalain 16 §:ssä tarkoitetusta sellaisesta hankinnasta toiselta hankintayksiköltä, johon ei sovelleta hankintalakia. 

Tämä hankinta toteutetaan HUS:n tietotuotannon asiantuntijapalvelujen puitesopimuksen kautta. Hankintapäätös HUS/962/2022 15.03.2022 § 95 

Hankinnan arvo on enintään viisikymmentäkuusituhatta seitsemänsataa euroa (56 700 €) 

Hankinnan tausta ja kuvaus 

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella on käynnissä asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämishanke, joka merkitsee muutoksia alueen nykyisiin terveyden- ja sosiaalihuollon tiedolla johtamisen kokonaisuuksiin. Muutos yksinkertaistaa tiedolla johtamisen datan arkkitehtuuria, koska jatkossa kaikki sosiaalihuollon data tulee Sosiaali-Lifecare asiakastietojärjestelmästä ja terveydenhuollon data tulee IUHVA Lifecare -potilastietojärjestelmästä.  

Hankinnassa toteutetaan aptj-muutoksista johtuvat suoriteraportoinnin edellyttämät tietomallinnuksen muutostyöt. Samalla varmistetaan sen vastaavuus alueen tietotarpeisiin ja jatkokehitysmahdollisuudet.  Raportoinnin avulla hyvinvointialue saa kokonaisvaltaisen näkyvyyden alueensa toimintoihin ja kustannuksiin.  Raportoinnin tulee mahdollistaa vertailu aiempiin vuosiin keskeisimmissä perussuoritteissa ja dimensioissa. Tarjoajan työmääräarviossa on määritelty, että 75 prosentissa suoriteraportointia vertailtavuus säilyy.   

Hankinnan arvo on enintään viisikymmentäkuusituhatta seitsemänsataa euroa (56 700 €) Rahoitus tule asiakas- ja potilastietojärjestelmän investointirahoituksesta.  

Laskutus toteutuman mukaan, eikä tarjouksessa esitettyä tilauksen määrää ylitetä. 

Päätös

Päätän, että Itä-Uudenmaan hyvinvointialue hankkii HUS-yhtymältä tässä päätöksessä edellä tarkemmin määritellyn palvelun edellä kuvatussa laajuudessa ja perustein.  

Hankinnan arvo on enintään viisikymmentäkuusituhatta seitsemänsataa euroa (56 700 €) Laskutus toteutuman mukaan, eikä tarjouksessa esitettyä tilauksen määrää ylitetä 

Sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan allekirjoittamalla erillinen sopimusasiakirja.  

 

*** Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu ***

 

Allekirjoitus

Tommi Karttaavi, digijohtaja

Organisaatiotieto

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue