Kuvaus
Valmistelu ja lisätiedot:
johtava hankinta-asiantuntija Johanna Heikel, vastuualuejohtaja Kirsi Oksanen,
tulosyksikköpäällikkö ikääntyneiden asumispalvelut Heidi Nastolin etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi
Hankinnan taustaa
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ei ole aikaisemmin kilpailuttanut yhteisöllistä asumista ikääntyneille. Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Yhteisöllistä asumista järjestetään asiakkaalle, joka tarvitsee sitä alentuneen toimintakyvyn tai kohonneen hoidon ja huolenpidon tarpeen vuoksi johtuen korkeasta iästä, sairaudesta, vammasta tai muusta vastaavasta syystä.
Jokaisesta tarjottavasta yksiköstä tulee tehdä oma tarjous.
Hankittavat palvelut ja esimerkiksi ohjaava henkilöstörakenne on kuvattuna tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus. Palvelu on toteutettava sekä suomen että ruotsin kielellä asiakkaan äidinkielen mukaan.
Palvelu on toteutettava voimassa olevan lainsäädännön sekä alemman tasoisten viranomaisten määräysten mukaisesti.
Tarjottavan yksikön tulee sijaita Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella tai sen rajakunnassa. Rajakunnat ovat: Helsinki, Vantaa, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Pornainen, Mäntsälä, Orimattila, Iitti, Kouvola ja Pyhtää.
Hankintasopimuksia ei ole asiassa solmittu.
Hankintamenettely ja hankintailmoitus
Tietopyyntö / Markkinakartoitus: Ikääntyneiden yhteisöllisen asumispalvelun hankinta julkaistiin Hilma-hankintailmoitukset kanavassa 5.1.2025 tunnisteella IUHVADno-2024-4918 ja TED:issä (nro. 5290-2025). Hankintayksikkö kävi markkinavuoropuhelua valmisteilla olevasta hankinnasta ennakkoilmoituksen pohjalta ilmoittautuneiden yritysten kanssa.
Hankintailmoitus julkaistiin ilmoituskanavissa www.hankintailmoitukset.fi ja www.tarjouspalvelu.fi ja 18.1.2026 TED:issä (nro. 37494-2026).
Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 25 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan hankintalain 12 luvun säännöksiä ja 3 §:n mukaisia hankintojen yleisiä periaatteita. Hankinta toteutetaan avoimen menettelyn kaltaisella menettelyllä.
Hankinnan kohde ja ennakoitu arvo
Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 25 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan hankintalain 12 luvun säännöksiä ja 3 §:n mukaisia hankintojen yleisiä periaatteita. Hankinta toteutetaan avoimen menettelyn kaltaisella menettelyllä. Tilaaja käsittelee saadut tarjoukset seuraavien vaiheiden mukaisesti:
- Soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimusten täyttymisen tarkastus
- Tarjousten vertailu tarjouspyynnön vertailuperusteita soveltaen
- Tarjoajien valinta ja tarjousvertailuun perustuva hankintapäätös ja sen tiedoksi antaminen
- Sopimusten tekeminen hankintalaissa säädetyn odotusajan kuluttua.
Puitejärjestelyä koskevat lisätiedot: Puitejärjestelyyn valitaan kaikki yhteisöllisen asumisen yksiköt, joiden osalta on jätetty hyväksytty tarjous, jotta palveluverkosto on riittävä kattamaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tarpeet.
Palveluntuottajat sijoittuvat kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaiseen ensisijaisuusjärjestykseen. Sopimuskaudella palvelu hankintaan kokonaistaloudellisesti edullisimmalta / hinnaltaan halvimmalta palveluntuottajalta, joka soveltuu parhaiten ko. asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin. Huomioon otetaan asiakkaan tarpeet ja palvelun sijainti asiakkaan kannalta. Palveluntuottajan soveltuvuus kullekin asiakkaalle arvioidaan erikseen jokaisen asiakkaan kohdalla Tilaajan toimesta.
Hankinnan hankintalain mukaisesti laskettu ennakoidun arvon kokonaisarvo sopimuskaudella on noin 7 miljoonaa euroa (ilman arvonlisäveroa).
Sopimuskausi alkaa arviolta 1.5.2026 ja on voimassa kaksi (2) vuotta. Tilaajalla on mahdollisuus kahteen vuoden pituiseen optiokauteen (1+1 vuotta).
Hankintamenettelyn keskeyttämisen perusteet ja sovellettavat säännökset
Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin (esim. KHO 28.9.2006 taltio 2514).
Oikeuskäytännössä todellisina syinä on pidetty muun muassa sitä, että hankintamenettelyssä on havaittu olennainen virhe, eikä virhettä voida korjata muutoin kuin keskeyttämällä hankinta ja käynnistämällä kokonaan uusi tarjouskilpailu.
Tämä ilmenee muun muassa kotimaisessa oikeuskäytännössä ratkaisuista MAO:136–137/13, MAO:47/12, MAO:274/17, MAO:478/17, MAO:229/19, MAO:537/19, MAO:14/21, MAO:491/20.
Hankintalain 125 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 223) mukaan pykälä säilyy muuttumattomana aiemmin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348 /2007) 73 a §:ään nähden. Viimeksi mainitun säännöksen esitöiden (HE 182/2010 vp s. 22 ja 23) mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Edellä mainitun lisäksi talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 48/2010 vp s. 4) on todettu, ettei hankintamenettelyn keskeyttäminen edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa.
Perustelut keskeyttämiselle
Hankintayksikkö on huomannut, että tarjouspyynnössä ja sen liitteessä palvelukuvaus on olennaisia virheitä, eikä virheitä voida korjata muutoin kuin keskeyttämällä hankinta ja käynnistämällä kokonaan uusi tarjouskilpailu. Edellä määriteltyjä olennaisia virheitä palvelukuvauksessa ovat mm. kuvauksessa koskien hybridiyksiköitä, yhteisöllisen asumisen asunnon neliömäärää, yksikön lääkehoitosuunnitelman hyväksymistä ja sosiaalisen kanssakäymisen edistävän toiminnan resurssointia.
Edellä mainituilla perusteilla hankinnan keskeyttämiselle on näin ollen hankintalain 125 §:ssä tarkoitettu todellinen ja perusteltu syy. Ratkaisu ei vaikuta syrjivästi tarjoajiin.