§ 37 Nimittäminen paloinsinöörin virkaan

Lataa 

IUHVADno-2023-1061

Päätöspäivämäärä

12.5.2023

Päätöksen tekijä

Pelastusjohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 32 §

Kuvaus

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos haki työntekijää paloinsinöörin virkaan 24.4.-8.5.2023. Hakemuksia määräaikaan mennessä saapui neljä (4) kpl, joista kolme oli muodollisesti päteviä hakemaan virkaa.

Paloinsinöörin viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, yhden kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja toisen kotimaisen kielen tyydyttävä taito, sekä voimassa oleva B-luokan ajokortti. Ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus pelastusalan onnettomuuksien ehkäisyn tehtävistä katsotaan hakijalle eduksi.

Hakijalta odotetaan näkemystä onnettomuuksien ehkäisyn palvelutuotannon eri osa-alueiden kehittämiseen ja esihenkilötyöskentelyyn. Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä nähdä ja hahmottaa kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita, sekä taitoa tuottaa selkeitä asiakirjoja. Hakijalta odotetaan yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Lisäksi arvostetaan hyvää asiakaspalvelutaitoa, kehitysmyönteisyyttä, sekä vastuullista ja aktiivista työotetta. Lisäksi odotamme kykyä hoitaa työtehtävät myös ruotsiksi. 

Hakijoista kaksi (2) haastateltiin. Haastatteluun kutsutuilla oli useamman vuoden työkokemus pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisyn palveluntuotannosta. Haastattelijoina toimi Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö ja ensihoitopäällikkö. Hakemusten ja haastattelujen perusteella arvioitiin hakijoiden henkilökohtaisia työkokemuksia ja ominaisuuksia hakuilmoituksessa esitettyihin kelpoisuus- ja soveltuvuusvaatimuksiin.

Hakemusten ja haastattelujen perusteella riskienahllintapäällikkö esittää  Timo Koukia valittavaksi paloinsinöörin virkaan. Timo Kouki on suorittanut tradenomi amk-tutkinnon. Koukilla 11 vuoden työkokemus palotarkastajan, johtavan palotarkastajan ja paloinsinöörin työtehtävistä. Lisäksi Kouki on työskennellyt Tullissa eri tehtävissä yhteensä 13,5 vuotta sekä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella ylikonstaapelina. Koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen lisäksi Timo Koukin todettiin haastattelujen perusteella soveltuvan parhaiden haettavana olevaan tehtävään. Kouki on antanut suostumuksen huumausainetestiin ja turvallisuusselvityksen tekemiseen.

Päätös

Nimitän paloinsinöörin virkaan Timo Koukin, tradenomi AMK, alkaen 1.6.2023. 

Koukilla on 11 vuoden työkokemus palotarkastajan, johtavan palotarkastajan ja paloinsinöörin työtehtävistä. Lisäksi Kouki on työskennellyt Tullissa eri tehtävissä yhteensä 13,5 vuotta sekä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella ylikonstaapelina. Koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen lisäksi Timo Koukin todettiin haastattelujen perusteella soveltuvan parhaiden haettavana olevaan tehtävään. 

Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Tehtäväkohtainen palkka on  3.769,24 €/kk, johon lisätään 1.6.2023 tuleva indeksikorotus. 

Valinta on ehdollinen,​ kunnes valittu on koeajan kuluessa toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja saanut negatiivisen huumausainetestituloksen ja turvallisuusselvitys täyttää sille asetetut vaatimukset.

 

 

*** Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu ***

 

 

Allekirjoitus

pelastusjohtaja Peter Johansson

Organisaatiotieto

Pelastustoimi