Tarkastuslautakunta, kokous 15.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Sidonnaisuusilmoitusten käsitteleminen

IUHVADno-2023-459

Perustelut

Hyvinvointialueesta annetun lain 89 §:n 2 momentissa tarkoitetun hyvinvointialueen luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee aluehallituksen jäseniä, aluevaltuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, hyvinvointialuejohtajaa sekä aluehallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös viivytyksettä ilmoitettava sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset aluevaltuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Ehdotus

Puheenjohtaja: 

  • Tarkastuslautakunta päättää merkitä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.
  • Tarkastuslautakunta päättää lähettää sidonnaisuusilmoitukset aluevaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Tarkastuslautakunta päättää: 

  • merkitä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi, sekä
  • lähettää sidonnaisuusilmoitukset aluevaltuustolle tiedoksi. 

 

Lisäksi tarkastuslautakunta muistuttaa täydentämään ja korjaamaan puuttuvia sidonnaisuusilmoituksia. 


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.