Aluehallitus, kokous 25.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Sosiaaliohjaajan viran perustaminen

IUHVADno-2024-149

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen, 
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Vammaispalveluissa on sosiaaliohjaajan toimi. Tehtävään kuuluu kokonaisvastuu vammaisten perhehoidon koordinoinnista. Tehtävänkuvaa on tarve laajentaa siten, että sosiaaliohjaaja voi tehdä palvelutarpeen arviointia ja päätöksiä. Muutos vahvistaa vammaispalveluiden resurssia.  Muutoksella ei ole kustannusvaikutusta, eli tehtäväkohtainen palkka pysyy ennallaan.

Julkisen vallan käyttäminen edellyttää sitä, että tehtävää hoidetaan virkasuhteessa. Tulosyksikköpäällikkö Maritta Koskinen on esittänyt, että työsopimussuhteinen tehtävä lakkautetaan ja tilalle perustetaan virka. Hallintosäännön 48 §:n mukaisesti aluehallitus päättää viran perustamisesta ja hallintosäännön 53 §:n mukaisesti hyvinvointialuejohtaja päättää toimen lakkauttamisesta.

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen operatiiviseen toimintamalliin kuuluu, että kaikki nimikemuutokset ja palkantarkistukset käsitellään työnantajan ja pääsopijajärjestöjen edustajista koostuvassa neuvottelukunnassa. Työantajan edustajina ko. neuvottelukunnassa ovat toimialajohtajat, henkilöstöjohtaja sekä palvelussuhdepäällikkö. Pääsopijajärjestöjä edustaa pääluottamusmies. Jotta esitys hyväksytään, sen tulee olla sekä toiminnallisesti että taloudenpidon kannalta perusteltu. Asiaa käsiteltäessä arvioidaan myös, mikä on esitetyn muutoksen vaikutus muihin samalla palkkahinnoittelutasolla oleviin. Nimikemuutosesitysten osalta edellytetään lisäksi, että nimike on Kevan nimikeluettelon mukainen. 

Asia on käsitelty palkka- ja nimikemuutosneuvottelukunnassa 18.12.2023. Neuvottelukunta puoltaa ehdotusta. 

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää

  1. perustaa perhehoidon sosiaaliohjaajan viran lakkautetun toimen tilalle ja  
  2. että perhehoidon sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen kelpoisuus (Sosionomi AMK). Lisäksi edellytetään toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kotimaisen kielen tyydyttävää kirjallista ja suullista taitoa.

Päätös

Aluehallitus päätti

  1. perustaa perhehoidon sosiaaliohjaajan viran lakkautetun toimen tilalle ja
  2. että perhehoidon sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen kelpoisuus (Sosionomi AMK). Lisäksi edellytetään toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kotimaisen kielen tyydyttävää kirjallista ja suullista taitoa.

Muutoksenhaku

Hyvinvointialuelaki 139 §.

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika                                                                                  

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukiolon päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Itä-Uudenmaan aluehallitus ja lautakunnat sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus toimitetaan kirjaamoon.

Yhteystiedot, posti- ja käyntiosoite:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamo

WSOY-talo, Mannerheiminkatu 20 K 3 krs, 06100 Porvoo

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)itauusimaa.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Itä-Uudenmaan aluehallituksen kirjaamosta.