Kuvaus
Åbo Akademin väitöskirjatutkija Marjukka Honkanen hakee tutkimuslupaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella toteutettavaan tutkimukseen Kliinisen työn ulkopuolella toimivien terveydenhuollon ammattihenkilöiden valmius ja motivaatio toimia poikkeustilanteissa.
Tutkimussuunnitelman tiivistelmä
Tämän väitöskirjan osatutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia valmiuksia ja motivaatiota muissa kuin kliinisissä rooleissa työskentelevillä terveydenhuollon ammattihenkilöillä on tehdä kliinistä työtä poikkeustilanteessa. Tavoitteena on tuottaa tietoa, joka auttaa vahvistamaan Suomen terveydenhuollon huoltovarmuutta poikkeustilanteissa. Väitöskirjan kokonaistavoitteena on selvittää, mitkä tekijät heikentävät suomalaisten hoitoalan työpaikkojen pitovoimaa ja johtavat työvoiman poistumiseen kliinisestä hoitotyöstä muille aloille tai muihin maihin. Tutkimus auttaa ehkäisemään hoito- ja hoiva-alojen työvoiman vaihtuvuutta ja alalta poistumaa. Tutkimus nostaa esiin elämäntyytyväisyyteen, kansainvälistymiseen ja osaamisen ylläpitoon liittyviä tekijöitä.
Osatutkimus toteutetaan määrällisenä poikkileikkaustutkimuksena ja aineisto perustuu kyselydataan. Kyselyn kohderyhmä on suomalaisen terveydenhuollon koulutuksen saaneet henkilöt, jotka eivät työskentele pääasiallisesti kliinisessä hoitotyössä. Tutkimukseen rekrytoidaan vastaajia hyvinvointialueiden, oppilaitosten sekä sosiaalisen median kautta. Aineisto analysoidaan tilastollisilla menetelmillä. Aineistosta analysoidaan kuvailevat tilastotiedot (descriptive statistics) sekä etsitään assosiaatioita kehittyneillä menetelmillä mm. regressioanalyysillä.
Tutkimusta rahoittaa Huoltovarmuuskeskus ja raportin on määrä valmistua 9/2026.
Tutkimuslupahakemuksen käsittely
Tutkimuslupahakemus on saapunut Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon 26.2.2026. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.
Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin
Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon.
Tutkija on sitoutunut siihen, ettei hän käytä saamiaan tietoja tutkittavien tai heidän läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja.
Tutkimuksen valmistuttua tulee tutkimusraportti toimittaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse PDF- versiona hyvinvointialueen kirjaamoon. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.
Tutkimuksen puoltaja ja yhteyshenkilö
Tutkimuksen toteuttamista hyvinvointialueella puoltaa erityisasiantuntija (TKKIO) Mari Makkonen. Yhteyshenkilönä toimii erityisasiantuntija Lauriina Kilpeläinen etunimi.sukunimi@itauusimaa.fi.