IUHVADno-2026-626
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön (51§) mukaan hyvinvointialuejohtaja perustaa ja lakkauttaa työsopimussuhteiset toimet ja päättää niiden kelpoisuusvaatimuksista.
Valmistelu ja lisätiedot: vastuualuejohtaja (ikääntyneiden palvelut) Kirsi Oksanen etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi
Ikääntyneiden palveluissa Porvoon kotihoidossa on ohjaajan toimi, joka on ollut avoimena työntekijän siirryttyä eläkkeelle. Esitetään, että avoin ohjaajan toimi lakkautetaan ja tilalle perustetaan lähihoitajan työsopimussuhteinen toimi.
Kotihoidon nykyisessä toimintaympäristössä ei ole tarvetta erilliselle ohjaajan tehtävälle, vaan työtehtävät painottuvat pääosin välittömään asiakastyöhön. Ohjaajan toimen lakkauttaminen vahvistaa tehtävien ja vastuiden selkeyttä kotihoidossa. Lähihoitajan toimen perustaminen on tuottavuusohjelman mukainen (Esitys. Kotihoidon vahvistaminen palvelurakenteen keventämiseksi). Kotihoidon resursointia on edelleen vahvistettava asiakasmäärän kasvaessa alueellisen resurssien tasaamisen ohella. Muutoksella saavutettava kustannussäästö ohjaajan ja lähihoitajan tehtäväkohtaisten palkkojen erosta vuositasolla noin 1332 euroa.
Kelpoisuusvaatimuksena lähihoitajan tehtävään on lähihoitajan tutkinto tai aikaisempi perushoitajatutkinto sekä rekisteröinti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin. Yksikön tarpeen mukainen kielitaitovaatimus. Hinnoittelutunnus on SOTE-sopimus, S4SVM100 ja tehtäväkohtainen palkka on 2870,00 euroa.
Esitetään päätettäväksi seuraavia työsopimussuhteisten tehtävien muutoksia:
KP
Nimike
Toimenpide
4775
Porvoon kotihoito
Ohjaaja
Lakkautetaan
Lähihoitaja
Perustetaan
Päätän, että
*** Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu ***