IUHVADno-2025-2793
Hallintosääntö 46 §
Valmistelu ja lisätiedot:
suunnittelija Melissa Tuomala
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi
Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on joko virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Hallintosäännön 46 §:n mukaan henkilöstöjohtaja päättää työsuhteisten nimikkeiden muuttamisesta.
Toiminnan ja talouden lähtökohdista on perusteltua, että hyvinvointialueella tehdään tarvittavia organisatorisia järjestelyjä henkilöstösuunnittelun lähtökohdista.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen operatiiviseen toimintamalliin kuuluu, että kaikki nimikemuutokset ja palkantarkistukset käsitellään työnantajan ja pääsopijajärjestöjen edustajista koostuvassa neuvottelukunnassa. Työantajan edustajina ko. neuvottelukunnassa ovat toimialajohtajat, henkilöstöjohtaja sekä palvelussuhdepäällikkö. Pääsopijajärjestöjä edustaa pääluottamusmies. Jotta esitys hyväksytään, sen tulee olla sekä toiminnallisesti että taloudenpidon kannalta perusteltu. Asiaa käsiteltäessä arvioidaan myös, mikä on esitetyn muutoksen vaikutus muihin samalla palkkahinnoittelutasolla oleviin. Nimikemuutosesitysten osalta edellytetään lisäksi, että nimike on Kevan nimikeluettelon mukainen. Neuvottelukunnan käsittelyn jälkeen asia tuodaan hallintosäännön mukaiseen päätöksentekoon.
Neuvottelukunta on käsitellyt kokouksessaan 11.8.2025 seuraavat muutosesitykset, joita se omalta osaltaan puoltaa:
Vastaavan sairaanhoitajan nimikkeen muuttaminen vastaavaksi ohjaajaksi 13.10.2025 alkaen Centrumbackenissa
Vastaavan sairaanhoitajan avoimen toimen nimike muutetaan vastaavaksi ohjaajaksi 13.10.2025 alkaen osana toiminnan tehostamista. Muutoksella ei ole kustannusvaikutusta. Tehtäväkohtainen palkka on 3260,07 euroa.
Päätän, että vastaavan sairaanhoitajan nimike muutetaan vastaavaksi ohjaajaksi 13.10.2025 alkaen (kp 4232).
*** Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu ***