Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta, kokous 5.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Itä-uudenmaan hyvinvointialueen osavuosikatsaus 1-9/2024 IU pelastuslaitos

IUHVADno-2024-1715

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 120 §:ssä on säädetty hyvinvointialueen velvoitteesta tuottaa tietoja hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta. Hyvinvointialueen on salassapitosäädösten estämättä toimitettava tilinpäätös-, osavuosikatsaus- ja kustannustiedot sekä muut säännöllisesti toimitettavaksi edellytetyt taloustiedot Valtiokonttorin taloustietovarantoon. Valtioneuvoston asetuksen 462/2022 3 §:n mukaan hyvinvointialueen on toimitettava neljännesvuositiedot ajalta tammikuun alusta maaliskuun loppuun viimeistään saman vuoden huhtikuun 30 päivänä. Vuoden 2024 ensimmäinen osavuosikatsaus on laadittu 31.3.2024 tilanteen mukaisesti.

Tammi – maaliskuussa 2024 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella kertyi toimintatuottoja 10,7 miljoonaa euroa, joka on 24 prosenttia talousarviosta. Toimintatuottojen ennustetaan alittavan talousarvion 1,3 miljoonalla eurolla.

Toimintakuluja kertyi tammi – maaliskuussa 112,6 miljoonaa euroa. Toimintakulujen toteuma talousarvioon nähden oli 25 prosenttia. Henkilöstökulujen toteuma talousarvioon verrattuna on 23 prosenttia, mikä kuvastaa oman henkilöstön saatavuuden edelleen jäävän suunnitellusta. Rekrytointivaikeuksien vuoksi on turvauduttu ostopalveluiden ja vuokratyövoiman lisääntyneeseen käyttöön. Asiakaspalveluostojen toteuma oli alkuvuodesta 26 % ja henkilöstövuokrauksen 82 % budjetoidusta. Henkilöstökulujen ennustetaan jäävän 10,1 miljoonaa euroa alle talousarvion. Palveluostojen ennustetaan ylittävän talousarvion 25,4 miljoonalla eurolla. Asiakaspalveluostoihin ennustetaan käytettävän 11,0 miljoonaa ja työvoiman vuokraukseen 15,5 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän. Kokonaisuudessaan toimintakulujen ennustetaan ylittävän talousarvion 13,4 miljoonalla eurolla.

Toimialatasolla talousarvion toimintakatteeseen ei ennusteta ylitystä demokratiapalveluissa, konserni- ja strategiapalveluissa eikä pelastustoimessa. Sosiaali- ja terveystoimessa toimintakatteen ennustetaan ylittyvän perhe- ja sosiaalipalveluissa 3,0 miljoonaa, yhteisissä terveyspalveluissa 4,5 ja ikääntyneiden palveluissa 9,2 miljoonaa euroa.

Valtion rahoitus on toteutunut ensimmäisellä vuosineljänneksellä budjetoidusti eikä koko vuoden osaltakaan ennusteta talousarviopoikkeamaa.

Vuosikatteen ennustetaan asettuvan -28,7 miljoonaan euroon. Poistojen jälkeen tilikauden tuloksen ennustetaan olevan -30,5 miljoonaa euroa eli tilikauden alijäämän ennustetaan toteutuvan 14,7 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota suurempana.

Hyvinvointialueen investointien toteumaprosentti talousarviosta on ainoastaan 8 prosenttia. Rakennushankkeiden osalta Loviisan pelastusaseman rakennustyöt on aloitettu. Laite- ja kalustohankintojen vajaan kahden miljoonan euron investointimäärärahasta on käytetty maaliskuun loppuun mennessä noin 0,5 miljoonaa euroa pelastuslaitoksen öljyntorjuntaveneeseen.

Tuottavuusohjelman toimenpiteiden statusta ja vaikutuksia käsitellään erillisessä asiakohdassa. Yleisesti voidaan todeta, että toimenpiteet ovat oikeansuuntaisia ja tarkoituksenmukaisia mutta säästövaikutukset näkyvät viiveellä ja osittain vasta tulevina vuosina. Hyvinvointialueen kustannuskehitys tilinpäätökseen verrattuna (+4%) on liian suuri valtion rahoitukseen nähden ja kulukehitystä tulee hillitä voimakkaammin.

Aluevaltuuston 12.12.2023 hyväksymässä tuottavuusohjelmassa on keskitytty määrittelemään "korin A" tuottavuuskohteita ja toimenpiteitä, joilla talous pyritään ensisijaisesti saamaan tasapainoon. Samalla on todettu, että mikäli näiden tuottavuuskohteiden toimeenpano ei etene suunnitelmien mukaan, voidaan harkitusti ryhtyä valikoitujen palvelujen saatavuustason laskemiseen (kori B) tai palvelutason heikentämiseen ja leikkauksiin (kori C).

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2024 ensimmäisen osavuosikatsauksen ja lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja lautakunnille. Lisäksi aluehallitus päättää, että valmistelu tuottavuusohjelman korien B ja C toimenpiteistä käynnistetään ja tuodaan aluehallituksen käsittelyyn 16.5. kokoukseen.

Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus päätti merkitä tiedoksi vuoden 2024 ensimmäisen osavuosikatsauksen ja lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Lisäksi aluehallitus päätti, että valmistelu tuottavuusohjelman korien B ja C toimenpiteistä käynnistetään ja tuodaan aluehallituksen käsittelyyn 16.5. kokoukseen.

Pykälä tarkastettiin heti.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjaan merkittiin, että aluevaltuuston puheenjohtaja Heikki Vestman saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana, klo 18.06. Lisäksi pöytäkirjaan merkittiin, että aluehallituksen jäsen Bernhard Edgren poistui kokouksesta klo 19.30,  aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Elin Blomqvist-Valtonen poistui kokouksesta klo 19.36 ja kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja Tom Liljestrand poistui kokouksesta klo 19.40, tämän asian käsittelyn aikana.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Ehdotus

vs. sosiaali- ja terveysjohtaja:

Palvelujen järjestäminen -lautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-3/2024.

Päätös

Palvelujen järjestäminen -lautakunta merkitsi osavuosikatsauksen 1-3/2024 tiedoksi.

Kokouskäsittely

Merkitään tiedoksi, että aluehallituksen edustaja Arto Kujala saapui kokoukseen klo 16.53 pykälän § 53 käsittelyn aikana.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Esittelijä

Peter Johansson, pelastusjohtaja /räddningsdirektör, peter.johansson@itauusimaa.fi

Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-3/2024.

Päätös

Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-3/2024.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Aluehallitus: 

Aluevaltusto merkitsee tiedoksi vuoden 2024 ensimmäisen osavuosikatsauksen. 

Päätös

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2024 ensimmäisen osavuosikatsauksen.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 120 §:ssä on säädetty hyvinvointialueen velvoitteesta tuottaa tietoja hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta. Hyvinvointialueen on salassapitosäädösten estämättä toimitettava tilinpäätös-, osavuosikatsaus- ja kustannustiedot sekä muut säännöllisesti toimitettavaksi edellytetyt taloustiedot Valtiokonttorin taloustietovarantoon. Valtioneuvoston asetuksen 462/2022 3 §:n mukaan hyvinvointialueen on toimitettava neljännesvuositiedot ajalta tammikuun alusta kesäkuun loppuun viimeistään saman vuoden elokuun 15 päivänä. Vuoden 2024 toinen osavuosikatsaus on laadittu 30.6.2024 tilanteen mukaisesti.

Tammi – kesäkuussa 2024 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella kertyi toimintatuottoja 23,8 miljoonaa euroa, joka on 54 prosenttia talousarviosta. Toimintatuottojen ennustetaan ylittävän talousarvion 1,6 miljoonalla eurolla.

Toimintakuluja kertyi tammi – kesäkuussa 236,4 miljoonaa euroa. Toimintakulujen toteuma talousarvioon nähden oli 53 prosenttia. Henkilöstökulujen toteuma talousarvioon verrattuna on 47 prosenttia, mikä kuvastaa oman henkilöstön saatavuuden edelleen jäävän suunnitellusta. Rekrytointivaikeuksien vuoksi on turvauduttu ostopalveluiden ja vuokratyövoiman lisääntyneeseen käyttöön. Asiakaspalveluostojen toteuma oli alkuvuodesta 54 % ja henkilöstövuokrauksen 183 % budjetoidusta. Henkilöstökulujen ennustetaan jäävän 8,3 miljoonaa euroa alle talousarvion. Palveluostojen ennustetaan ylittävän talousarvion 43,1 miljoonalla eurolla. Asiakaspalveluostoihin ennustetaan käytettävän 23,2 miljoonaa ja työvoiman vuokraukseen 19,7 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän. Asiakaspalveluostoissa HUS-yhtymän kehyslaskutuksen ylitysarvio on noin 8 miljoonaa euroa, jonka lisäksi vuoden 2024 alijäämää ennakoidaan kertyvän Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen osalta noin 2,5 miljoonan euron edestä. Kokonaisuudessaan toimintakulujen ennustetaan ylittävän talousarvion 33,3 miljoonalla eurolla.

Toimialatasolla talousarvion toimintakatteeseen ei ennusteta ylitystä demokratiapalveluissa, konserni- ja strategiapalveluissa eikä pelastustoimessa. Sosiaali- ja terveystoimessa toimintakatteen ennustetaan ylittyvän perhe- ja sosiaalipalveluissa 9,6 miljoonaa, yhteisissä terveyspalveluissa 16,7 ja ikääntyneiden palveluissa 7,9 miljoonaa euroa.

Valtion rahoitus on toteutunut ensimmäisellä puolivuotisjaksolla budjetoidusti eikä koko vuoden osaltakaan ennusteta talousarviopoikkeamaa.

Vuosikatteen ennustetaan asettuvan -45,9 miljoonaan euroon. Poistojen jälkeen tilikauden tuloksen ennustetaan olevan -46,6 miljoonaa euroa eli tilikauden alijäämän ennustetaan toteutuvan 30,8 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota suurempana.

Hyvinvointialueen investointien toteumaprosentti tammi – kesäkuussa on 28 prosenttia talousarviosta. Rakennushankkeiden osalta Loviisan pelastusaseman rakennustyöt ovat käynnissä. Laite- ja kalustohankintojen vajaan kahden miljoonan euron investointimäärärahasta on käytetty kesäkuun loppuun mennessä noin 1,1 miljoonaa euroa pelastuslaitoksen öljyntorjuntaveneeseen ja kourayksikköön.

Tuottavuusohjelman toimenpiteiden osalta voidaan todeta, että toimenpiteet ovat oikeansuuntaisia ja tarkoituksenmukaisia, mutta säästövaikutukset näkyvät viiveellä ja osittain vasta tulevina vuosina. Hyvinvointialueen kuluennuste tilinpäätökseen verrattuna (+4,9%) on liian suuri valtion rahoitukseen nähden ja kulukehitystä tulee hillitä voimakkaammin. Aluevaltuuston 12.12.2023 hyväksymässä tuottavuusohjelmassa on keskitytty määrittelemään "korin A" tuottavuuskohteita ja toimenpiteitä, joilla talous pyritään ensisijaisesti saamaan tasapainoon. Koska kuitenkaan näiden tuottavuuskohteiden toimeenpano ei ole edennyt suunnitelmien mukaan, tuottavuusohjelmassa on siirrytty valikoitujen toimenpiteiden valmisteluun, joilla palvelujen saatavuustasoa lasketaan (kori B) tai palvelutasoa heikennetään ja leikataan (kori C).

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen ja lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus päätti merkitä tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen ja lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Pykälä tarkastettiin heti. 

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

Ehdotus

Aluehallitus: 

Aluevaltusto merkitsee tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen.

Päätös

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen.

Kokouskäsittely

Pöytäkirjaan merkittiin, että valtuutettu Riku Honkasalo saapui kokoukseen klo 18.13 tämän asian käsittelyn aikana.

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Palveluiden järjestäminen -lautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen

Päätös

Palveluiden järjestäminen -lautakunta merkitsi tiedoksi vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen

Valmistelija

  • Marjut Helske, hallintopäällikkö /förvaltningschef, marjut.helske@itauusimaa.fi

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
hallintopäällikkö Marjut Helske
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Peter Johansson, pelastusjohtaja /räddningsdirektör, peter.johansson@itauusimaa.fi

Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-9/2024.

Päätös

Varautuminen ja turvallisuus -lautakunta merkitsi tiedoksi osavuosikatsauksen 1-9/2024.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.