Palvelujen järjestäminen -lautakunta, kokous 6.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen osavuosikatsaus 1-9/2024

IUHVADno-2024-1715

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 120 §:ssä on säädetty hyvinvointialueen velvoitteesta tuottaa tietoja hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta. Hyvinvointialueen on salassapitosäädösten estämättä toimitettava tilinpäätös-, osavuosikatsaus- ja kustannustiedot sekä muut säännöllisesti toimitettavaksi edellytetyt taloustiedot Valtiokonttorin taloustietovarantoon. Valtioneuvoston asetuksen 462/2022 3 §:n mukaan hyvinvointialueen on toimitettava neljännesvuositiedot ajalta tammikuun alusta syyskuun loppuun viimeistään saman vuoden lokakuun 31 päivänä. Vuoden 2024 kolmas osavuosikatsaus on laadittu 30.9.2024 tilanteen mukaisesti.

Tammi – syyskuussa 2024 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella kertyi toimintatuottoja 35,6 miljoonaa euroa, joka on 80 prosenttia talousarviosta. Toimintatuottojen ennustetaan ylittävän talousarvion 5,6 miljoonalla eurolla.

Toimintakuluja kertyi tammi – syyskuussa 347,0 miljoonaa euroa. Toimintakulujen toteuma talousarvioon nähden oli 77 prosenttia. Henkilöstökulujen toteuma talousarvioon verrattuna on 69 prosenttia, mikä kuvastaa oman henkilöstön saatavuuden edelleen jäävän suunnitellusta. Rekrytointivaikeuksien vuoksi on turvauduttu ostopalveluiden ja vuokratyövoiman lisääntyneeseen käyttöön. Asiakaspalveluostojen toteuma oli alkuvuodesta 80 % ja henkilöstövuokrauksen 264 % budjetoidusta. Henkilöstökulujen ennustetaan jäävän 7,7 miljoonaa euroa alle talousarvion. Palveluostojen ennustetaan ylittävän talousarvion 47,6 miljoonalla eurolla. Asiakaspalveluostoihin ennustetaan käytettävän 28,7 miljoonaa ja työvoiman vuokraukseen 18 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän. Asiakaspalveluostoissa HUS-yhtymän kehyslaskutuksen ylitysarvio on noin 11,5 miljoonaa euroa, jonka lisäksi vuoden 2024 alijäämää ennakoidaan kertyvän Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen osalta noin 4,3 miljoonan euron edestä. Kokonaisuudessaan toimintakulujen ennustetaan ylittävän talousarvion 39,2 miljoonalla eurolla.

Toimialatasolla talousarvion toimintakatteeseen ei ennusteta ylitystä demokratiapalveluissa, konserni- ja strategiapalveluissa eikä pelastustoimessa. Sosiaali- ja terveystoimessa toimintakatteen ennustetaan ylittyvän perhe- ja sosiaalipalveluissa 9,0 miljoonaa, yhteisissä terveyspalveluissa 18,8 ja ikääntyneiden palveluissa 8,1 miljoonaa euroa.

Valtion rahoitus on toteutunut syyskuun loppuun mennessä budjetoidusti eikä koko vuoden osaltakaan ennusteta talousarviopoikkeamaa.

Vuosikatteen ennustetaan asettuvan -47,9 miljoonaan euroon. Poistojen jälkeen tilikauden tuloksen ennustetaan olevan -48,6 miljoonaa euroa eli tilikauden alijäämän ennustetaan toteutuvan 32,8 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota suurempana. Tammi – kesäkuun osavuosikatsaukseen verrattuna alijäämäennuste on kasvanut kahdella miljoonalla eurolla. Erikoissairaanhoitoon ennustetaan 5,2 miljoonaa euroa suurempaa kulutoteumaa kuin vielä kesäkuun lopussa. Ennusteeseen on lisäksi päivitetty 2,4 miljoonan euron erokorvaus Apotista. Kesäkuun lopun ennusteeseen nähden toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan 4,0 miljoonaa suurempina ja työvoiman vuokrauksen 1,7 miljoonaa euroa alhaisempana, joten myönteistäkin kehitystä on tapahtunut.

Hyvinvointialueen investointien toteumaprosentti tammi – syyskuussa on 33 prosenttia talousarviosta. Rakennushankkeiden osalta Loviisan pelastusaseman rakennustyöt ovat käynnissä, ja budjetoidusta 8,9 miljoonan euron investointimäärärahasta on syyskuun loppuun mennessä käytetty 4,2 miljoonaa euroa. Laite- ja kalustohankintojen vajaan kahden miljoonan euron investointimäärärahasta on käytetty syyskuun loppuun mennessä noin 1,1 miljoonaa euroa pelastuslaitoksen öljyntorjuntaveneeseen ja kourayksikköön, joihin lainanottovaltuus on myönnetty vuoden 2023 – 2026 investointisuunnitelman pohjalta.  

Tuottavuusohjelman toimenpiteiden osalta voidaan todeta, että toimenpiteet ovat oikeansuuntaisia ja tarkoituksenmukaisia, mutta säästövaikutukset näkyvät viiveellä ja osittain vasta tulevina vuosina. Hyvinvointialueen kuluennuste tilinpäätökseen verrattuna (+6,1 %) on liian suuri valtion rahoitukseen nähden ja kulukehitystä tulee hillitä voimakkaammin. Aluevaltuuston 12.12.2023 hyväksymässä tuottavuusohjelmassa on keskitytty määrittelemään nk. korin A tuottavuuskohteita ja toimenpiteitä, joilla talous pyritään ensisijaisesti saamaan tasapainoon. Koska kuitenkaan näiden tuottavuuskohteiden toimeenpano ei ole edennyt suunnitelmien mukaan, tuottavuusohjelmassa on siirrytty valikoitujen toimenpiteiden valmisteluun, joilla palvelujen saatavuustasoa lasketaan (kori B) tai palvelutasoa heikennetään ja leikataan (kori C). Aluehallitus päätti 26.9.2024 § 214 käynnistää tuottavuusohjelman B- ja C-korien toimenpiteitä koskevat yhteistoimintamenettelyt talouden tasapainottamisen jatkotoimenpiteiden valmistelemiseksi.

Ehdotus

Hyvinvointialuejohtaja: 

Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2024 kolmannen osavuosikatsauksen ja lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Pykälä tarkastetaan heti. 

Päätös

Aluehallitus päätti merkitä tiedoksi vuoden 2024 kolmannen osavuosikatsauksen ja lähettää sen tiedoksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Pykälä tarkastettiin heti. 

Perustelut

Valmistelu ja lisätiedot: 
talousjohtaja Minna Sevón
etunimi.sukunimi(at)itauusimaa.fi

 

Ehdotus

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Palveluiden järjestäminen -lautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2024 kolmannen osavuosikatsauksen.

Päätös

Palveluiden järjestäminen -lautakunta merkitsi tiedoksi vuoden 2024 kolmannen osavuosikatsauksen.


Muutoksenhaku

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovelletaan lakia hyvinvointialueesta, lainkohta: § 141.