Kokouskäsittely
Valtuutettu Outi Lankia ehdotti Keskusta-valtuustoryhmän puolesta ja valtuutettu Kaj Lindqvistin, valtuutettu Riku Honkasalon (KOK+KD-ryhmän puolesta) ja aluevaltuutettu Matti Jäppilän kannattamana, että s. 15 poistetaan toiseksi viimeinen lause: Sujuvan toiminnan varmistamiseksi pyritään palveluita suunnittelemaan siten, että jokaisessa toimintayksikössä olisi vähintään viisi hoitoyksikköä.
Puheenjohtaja tiedusteli voiko aluevaltuusto hyväksyä muutosehdotuksen yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi aluevaltuuston hyväksyneen muutosehdotuksen yksimielisesti.
RKP-valtuustoryhmän puheenjohtaja Otto Andersson ehdotti RKP-valtuustoryhmän puolesta ja valtuutettu Tapani Eskolan (SDP-ryhmän puolesta), valtuutettu Matti Jäppilän ja valtuutettu Arto Kujalan (KOK+KD-ryhmän puolesta) kannattamana että palveluverkkosuunnitelman sivulla 6 oleva kohta: Sote-autossa on mahdollista tuottaa kiireettömiä sairaanhoitajan vastaanottopalveluita kuten esimerkiksi rokotuksia, verenpaineen ja verensokerin mittauksia, ompeleiden poistoja, säännöllisiä injektioita, haavojen tarkistuksia ja pieniä haavasidoksia sekä lääkityksen tarkistusta ja ohjausta.
muutetaan muotoon:
Sote-auton avulla tarjotaan jatkossa ainakin terveydenhuollon kiireettömiä perusterveydenhuollonpalveluita erityisesti alueilla, jossa ei sijaitse fyysistä terveysasemaa tai josta kivijalkatoimipisteen saavutettavuus on heikkoa.
Puheenjohtaja tiedusteli voiko aluevaltuusto hyväksyä muutosehdotuksen yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että muutosesitystä ei voitu hyväksyä yksimielisesti, joten suoritettiin äänestys.
ÄÄNESTYS 1, Jaa = pohjaehdotus, Ei = RKP-valtuustoryhmän muutosehdotus s. 6
Jaa 2 ääntä: Jere Riikonen, Jere Hietala
Ei 54 ääntä: Esa Kantee, Otto Andersson, Nea Hjelt, Jenna Perokorpi, Anders Wikström, Hannu Vihreäluoto, Outi Lankia, Vilhelmiina Eskola, Johanna Aaltonen, Kristian Forsman, Merja Grönberg, Meri Lohenoja, Denise Niemi, Ari Oksanen, Matti Jäppilä, Terhi Tikkala, Susanna Green, Christoffer Hällfors, Patrik Björkman, Sanna Andersson, Susanne Hellström, Tapani Eskola, Johan Söderberg, Mikko Nieminen, Riku Honkasalo, Mona Lindlöf, Arto Kujala, Tiina Sinkkonen, Benny Engård, Juha Kittilä, Kaj Lindqvist, Tero Suominen, Marina Borgman, Mari Lotila, Pia Baumgartner, Agneta Alm, Markus Pietikäinen, Janne Turunen, Hannu Ollikainen, Bernhard Edgren, Elin Andersson, Mikaela Nylander, Arja Isotalo, Kristel Pynnönen-Andersson, Lilli Kahri, Tuomo Repo, Marika Railila, Elin Blomqvist-Valtonen, Kevin Servin, Lasse Hassinen, Mari Nikkanen, Frida Sigfrids, Tove Munkberg, Petri Hakasaari
Tyhjä 1: Piia Malmberg
Puheenjohtaja totesi, että aluevaltuusto hyväksyi muutosehdotuksen.
RKP-valtuustoryhmän puheenjohtaja Otto Andersson ehdotti RKP-valtuustoryhmän puolesta ja valtuutettu Tapani Eskolan, valtuutettu Mikko Niemisen ja valtuutettu Matti Jäppilän kannattamana seuraavaa koskien VPK palokuntien vuokrasopimuksia palveluverkkosuunnitelman sivuille 50 ja 52:
Tässä vaiheessa ei irtisanota vuokrasopimuksia. Sen sijaan käydään neuvottelut kaikkien VPK:ien kanssa sopimusten tarkistamiseksi siten, että saavutetaan tuottavuusohjelman mukaiset vuotuiset säästöt.
ÄÄNESTYS 2, Jaa = pohjaehdotus, Ei = RKP-valtuustoryhmän muutosehdotus s. 50, 52
Jaa 18 ääntä: Jere Hietala, Terhi Tikkala, Piia Malmberg, Janne Turunen, Arto Kujala, Tero Suominen, Kristian Forsman, Jere Riikonen, Tiina Sinkkonen, Riku Honkasalo, Outi Lankia, Ari Oksanen, Lasse Hassinen, Tuomo Repo, Petri Hakasaari, Juha Kittilä, Jenna Perokorpi, Nea Hjelt
Ei 38 ääntä: Esa Kantee, Christoffer Hällfors, Patrik Björkman, Otto Andersson, Matti Jäppilä, Denise Niemi, Benny Engård, Hannu Vihreäluoto, Agneta Alm, Susanne Hellström, Tapani Eskola, Sanna Andersson, Johanna Aaltonen, Mona Lindlöf, Marina Borgman, Mikko Nieminen, Bernhard Edgren, Susanna Green, Johan Söderberg, Marika Railila, Anders Wikström, Kaj Lindqvist, Hannu Ollikainen, Meri Lohenoja, Tove Munkberg, Elin Andersson, Elin Blomqvist-Valtonen, Arja Isotalo, Pia Baumgartner, Kristel Pynnönen-Andersson, Mari Nikkanen, Frida Sigfrids, Merja Grönberg, Mikaela Nylander, Lilli Kahri, Mari Lotila, Vilhelmiina Eskola, Kevin Servin
Tyhjä 1: Markus Pietikäinen
Puheenjohtaja totesi, että aluevaltuusto hyväksyi muutosehdotuksen.
Aluevaltuutettu Mikko Nieminen ehdotti VAS-valtuustoryhmän puolesta ja valtuutettu Matti Jäppilän kannattamana, että palveluverkkosuunnitelman sivulla 10 täydennetään virke: Itä- Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaista 99 % saa terveysasemapalveluja kivijalkapalveluna korkeintaan 45min ajomatkan sisällä.
Seuraavasti: Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaista 99 % saa terveysasemapalveluja kivijalkapalveluna korkeintaan 45 minuutin ajomatkan sisällä vain siinä tapauksessa, että heillä on käytössään henkilöauto. Tämä edellyttää palveluverkkoa tukevan asiointiliikenteen järjestämistä yhteistyössä kuntien kanssa, jotta hoitoon pääsy turvataan eikä matkustamisesta aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia.
ÄÄNESTYS 3, Jaa = pohjaehdotus, Ei = VAS-valtuustoryhmän muutosehdotus s. 10
Jaa 49 ääntä: Tero Suominen, Esa Kantee, Vilhelmiina Eskola, Tapani Eskola, Benny Engård, Kaj Lindqvist, Bernhard Edgren, Terhi Tikkala, Sanna Andersson, Marika Railila, Johan Söderberg, Marina Borgman, Ari Oksanen, Mikaela Nylander, Jenna Perokorpi, Otto Andersson, Jere Hietala, Mona Lindlöf, Nea Hjelt, Johanna Aaltonen, Juha Kittilä, Jere Riikonen, Tuomo Repo, Janne Turunen, Tiina Sinkkonen, Arto Kujala, Merja Grönberg, Patrik Björkman, Mari Nikkanen, Lasse Hassinen, Anders Wikström, Pia Baumgartner, Hannu Ollikainen, Arja Isotalo, Christoffer Hällfors, Elin Blomqvist-Valtonen, Meri Lohenoja, Kevin Servin, Tove Munkberg, Riku Honkasalo, Markus Pietikäinen, Petri Hakasaari, Agneta Alm, Frida Sigfrids, Elin Andersson, Piia Malmberg, Lilli Kahri, Kristel Pynnönen-Andersson, Outi Lankia
Ei 8 ääntä: Matti Jäppilä, Hannu Vihreäluoto, Kristian Forsman, Denise Niemi, Susanne Hellström, Susanna Green, Mikko Nieminen, Mari Lotila
Puheenjohtaja totesi, että aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen.